Tuorein sisältö

Pelaajat raivostuivat Super Mario Odysseyn uuden minipelin lieveilmiöistä

24.02.2018 klo 17.00 | Luettu: 11155 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Kuten torstaina uutisoimme, Super Mario Odyssey on saanut uuden ilmaisen minipelilaajennuksen. Tulokkaan ensiaskeleet ovat kuitenkin olleet hapuilevia, jopa ärräpäitä synnyttäviä.

Luigi's Balloon World -minipelin ideana on se, että pelaajat yrittävät löytää toisten pelureiden jemmaamia ilmapalloja. Systeemi ei ole toiminut toivotunlaisesti, sillä ilkeämieliset pelaajat ovat ryhtyneet käyttämään glitchejä saadakseen pallonsa turvaan.

Pelaajat ovat ärtyneet etenkin New Donk Cityssä esiintyvistä tempauksista siinä määrin, että esimerkiksi Redditissä vaaditaan jo huijaripuijareille ikuista porttikieltoa.

"On äärimmäisen turhauttavaa kun putki katkeaa tilanteessa, jossa ilmapalloa ei voi saada ilman pelin rikkomista. En ymmärrä minkälainen ihmishirviö täytyykään olla, että saa iloa muutamasta kolikosta sen avulla, että pilaa muiden ilon mahdottomalla kätkemisellä."

"Nintendo voi päivittää peliään niin paljon kuin haluavat, mutta ihmissaastat löytävät aina uusia tapoja huijaamiseen ja pelin rikkomiseen. Ainoa tapa saada ihmiset lopettamaan väärinkäyttö on antaa ikuinen porttikielto niille, jotka hyödyntävät näitä verkkopelissä."

Toistaiseksi ei ole tietoa minkälaisiin aikooko Nintendo ryhtyä minkäänlaisiin toimiin. Tällä erää kannattaa kuitenkin varautua ikäviin yllätyksiin mikäli ilmapallometsästys kiinnostaa.

V2.fi | Markus Mesiä
< Little Nightmaresin ... Dinosaurusjahtiin vi... >

Keskustelut (11 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

24.02.2018 klo 18.01 8 tykkää tästä

Kuinka tosissaan voi ihminen ottaa jonkun minipelin...

Ilkeämielistä ihmissaastaa, joo-o :D
Muokannut: Czerwony 24.02.2018 klo 18.01 lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.02.2018 klo 18.47 7 tykkää tästä

Oli nuo Odysseyn muidenkin minipelien pistelistat täynnä glitchaajia. Aivan järjettömiä pistemääriä.
lainaa
Joni

24.02.2018 klo 18.49 4 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Oli nuo Odysseyn muidenkin minipelien pistelistat täynnä glitchaajia. Aivan järjettömiä pistemääriä.

"Parempia kuin minä? Pakko huijata!"
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.02.2018 klo 21.22 1 tykkää tästä

Joni kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Oli nuo Odysseyn muidenkin minipelien pistelistat täynnä glitchaajia. Aivan järjettömiä pistemääriä.

"Parempia kuin minä? Pakko huijata!"

https://tinyurl.com/ycsun43j

Tuollaisten pisteiden saaminen rehellisesti vaatisi useiden tuntien/yli vuorokauden yhtäjaksoista napin rämpyttämistä ja ehdotonta keskittymistä.
lainaa
Joni

24.02.2018 klo 22.04 3 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Joni kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Oli nuo Odysseyn muidenkin minipelien pistelistat täynnä glitchaajia. Aivan järjettömiä pistemääriä.

"Parempia kuin minä? Pakko huijata!"

https://tinyurl.com/ycsun43j

Tuollaisten pisteiden saaminen rehellisesti vaatisi useiden tuntien/yli vuorokauden yhtäjaksoista napin rämpyttämistä ja ehdotonta keskittymistä.

Väitätkö oikeasti ettei maailmassa ole ihmisiä jotka pelaavat ihan oikeasti 24/7?

PS: En klikkaa viruslinkkejäsi.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.02.2018 klo 00.08 1 tykkää tästä

Ihan on linkki eurogamerin sivuille. Ei vaan antanut v2 postata suoraa linkkiä, koska liikaa merkkejä niin piti lyhentää tinyurlssa.
lainaa
sivuvirus

25.02.2018 klo 12.53 3 tykkää tästä

Linkinlyhennykset ovat juuri niitä virussivuja
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.02.2018 klo 15.39

sivuvirus kirjoitti:

Linkinlyhennykset ovat juuri niitä virussivuja

Protip: On helppo tarkistaa mihin lyhennetty linkki vie ja onko sivusto turvallinen: http://www.getlinkinfo.com/

lainaa
Siivoja

26.02.2018 klo 01.09

Voisko Manu tulla jo toimistolle siivoilee kommentteja. :)
lainaa
ejvpfojedofh

26.02.2018 klo 17.00

Ei siinä mitään jos vuorokausi ehdotonta keskittymistä riittää. Senhän voi tehdä kuka vaan joka haluaa "historiankirjoihin"

Samalla kun on satoja ja satoja pelejä joissa pisteet ovat 9999999999999999 vaikka realistisesti aikarajojen sun muun takia mahdollisuus on vain kymmeniin tuhansiin. Ostat pelin, avaat jonkun haasteen ja toteat välittömästi että tää on taas näitä pelejä
lainaa
make

27.02.2018 klo 14.40 1 tykkää tästä

Joni kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Oli nuo Odysseyn muidenkin minipelien pistelistat täynnä glitchaajia. Aivan järjettömiä pistemääriä.

"Parempia kuin minä? Pakko huijata!"

maksa ne velat nyt
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova