Tuorein sisältö

Marion historiikki niputtaa 30 vuotta pelihistoriaa yksiin kansiin

19.02.2018 klo 23.00 | Luettu: 3324 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


The Legend of Zelda -historiat jo niputtanut Dark Horse Publishing aikoo jatkaa pelien parissa. Seuraavaksi kirjahyllypaikkaa kärkkyy itsensä Super Mario, kertoo Kotaku.

Super Mario Bros. Encylopedia kerää yksien kansien sisään Marion historian vuosien 1985 ja 2015 väliseltä ajalta. Super Mario Bros. -teoksesta ansaitusti alkava matka jatkuu siis Super Mario 3D Worldiin saakka, mutta Super Mario Odyssey ei ainakaan tällä erää mahdu mukaan.

Syy päätösvuoteen on (tasaluvun lisäksi, doh!) se, että 256-sivuinen teos on ilmestynyt Japanissa jo loppuvuodesta 2015.

Jokaisen pelimiehen ja -naisen iltalukemiseksi suunniteltu opus tarjoaa tiedot vihollisista, kentistä, kikkakolmosista sekä erilaisista glitcheistä. Lisäksi kirjan avulla saa tietoonsa kaikki Mario-salaisuudet, jotka Nintendon tekijätiimiläiset ovat jemmanneet peleihin bongattaviksi.

Kirja ilmestyy englanninkielisenä myyntiin lokakuun 23. päivä. Hintaa teoksella on 40 dollaria. Toistaiseksi tiedossa on vain perusversio, mutta Dark Horse Publishingin tuntien myöhemmin paljastettava erikoisversio lienee hyvinkin mahdollinen.

V2.fi | Markus Mesiä
< Pelaajaennätyksensä ... Roppakaupalla Megiks... >

Keskustelut (1 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

20.02.2018 klo 09.14 2 tykkää tästä

Tuli kylmät väreet. Kulttuuriteko.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova