Tuorein sisältö

Pelaajaennätyksensä rikkonutta Rainbow Six: Siegeä pelataan vielä vuonna 2028, unelmoi Ubisoft

19.02.2018 klo 19.30 | Luettu: 7936 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Viikonloppuna kilpailtiin olympialaisten ohella myös Rainbow Six: Siegen parissa. 2018 Invitationals -turnauksessa mittelöitiin pelaajien välisestä paremmuudesta, mutta e-sportsin lomassa puheenvuoro annettiin Ubisoftille. Ranskalaisyhtiö valaisi sangen mahtipontisia suunnitelmiaan pelin parissa.

Toisin kuin pelimaailmassa on tapana, Ubisoft ei ole puuhaamassa teokselle jatkoa. Viikonloppuna 27 miljoonan pelaajan määrään yltänyt teos aiotaan pitää viraalina ainakin kymmenen vuotta.

”Sanomme sen tässä ja nyt kovaan ääneen: jatko-osaa ei ole suunnitteilla. Aiomme olla täällä seuraavat kymmenen vuotta. Voitte siis odottaa Rainbow Sixin olevan osa elämäänne melkoisen pitkän aikaa.”

”Meillä on nyt 36 operaattoria. Pelin kolmas vuosi tuo kahdeksan lisää. 100 on kaukainen lukema, jonka haluamme peliin.”

Vaikka vuosikymmen tuntuu pitkältä ajalta, Rainbow Six: Siege on noussut ensimmäisten vuosiensa aikana melkoisen suosituksi. 27 miljoonan pelaajan rajapyykki on teoksen uusi ennätys, johon tosin vaikuttaa pelin ilmaisviikonloppu. Ubisoft ei ole paljastanut sitä, kuinka suuri osa pelaajista oli vain kokeilemassa teosta.

Samalla pelin ohjaaja Alexander Remy kommentoi MCV:lle peliin tuotuja loottilaatikoita. Remy kertoo ymmärtävänsä pelaajien mielipahan, mutta vakuuttaa mikromaksujen kohdistuvan vain kosmeettisiin esineisiin.

”Tunnen sympatiaa niitä pelaajia kohtaan, jotka ovat pahoittaneet mielensä tämän takia, mutta samalla tunnen ettemme huijaa ketään tai ole millään tavalla ahneita.”


V2.fi | Markus Mesiä
< Entä jos Overwatch-s... Marion historiikki n... >

Keskustelut (5 viestiä)

oevwhvdinon

19.02.2018 klo 20.10 6 tykkää tästä

Tässä taitaa olla paras esimerkki nykypelistä. Halutaan olla pitkäikäinen palvelu ja ehkä siinä onnistutaankin
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

20.02.2018 klo 01.36 5 tykkää tästä

TF2:ta (2007) ja vanhempiakin pelejä pelataan yhä, joten miksei.
lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

20.02.2018 klo 09.54 3 tykkää tästä

Arv0stan R6:n mallia. Lisätään sisältöä päivityksissä eikä myydä DLC:nä
lainaa
joohjuuh

20.02.2018 klo 13.16 1 tykkää tästä

Huutaja kirjoitti:
Arv0stan R6:n mallia. Lisätään sisältöä päivityksissä eikä myydä DLC:nä


Se huono puoli tuossa mallissa on, että mikäli et halua käyttää rahaa, kaikkien asioiden unlockaaminen vie ihan hävyttömän kauan aikaa. Vähän sama homma kuin LoLissa: naurettavaa, että ns. competitive-pelissä pelihahmojen unlockaaminen on juttu. Ja tämä ei edes ole f2p
lainaa
Nezdera

20.02.2018 klo 15.58 1 tykkää tästä

joohjuuh kirjoitti:
Huutaja kirjoitti:
Arv0stan R6:n mallia. Lisätään sisältöä päivityksissä eikä myydä DLC:nä


Se huono puoli tuossa mallissa on, että mikäli et halua käyttää rahaa, kaikkien asioiden unlockaaminen vie ihan hävyttömän kauan aikaa. Vähän sama homma kuin LoLissa: naurettavaa, että ns. competitive-pelissä pelihahmojen unlockaaminen on juttu. Ja tämä ei edes ole f2p


Samaisessa paneelissa tosin sanottiin, että jatkossa pelin mukana tulee kaikki 20 "legacy" operaattoria ja kaikki attachmentit avattuna alusta asti, joten suuri osa grindistä on jo siinä pois. Kieltämättä dlc operaattorien avaaminen vie oman aikansa season passin ostamisen kannusteeksi, mutta ei tarvitse kahtakaan viikkoa säästää pelissä ansaittavaa renownia operaattoriin sijoitettavaksi. Eri asia tulee toki olemaan joku päivä kun tuo 100 operaattorin rajapyykki alkaa näkymään lähempänä, mutta luulen muutoksia tapahtuvan varmasti tässä matkalla.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova