Tuorein sisältö

Jälleen yksi 007-ennätys murskaksi

27.12.2017 klo 19.30 | Luettu: 6419 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Joulukuun alussa maailmalta kajahti uutisia mahdottomaksi väitetystä 007 GoldenEye -ennätyksestä. Kuluva kuukausi on ollut teoksen pelaajille varsin hyvää aikaa, sillä myös teoksen kolmannen kentän ennätysajasta on hiottu löysää pois.

Tällä kertaa kyseessä on pelin kolmantena kenttänä tutuksi tullut Runway. Ryan Gibbs onnistui kipittämään kentän lävitse ensimmäisenä pelaajana maailmassa alle puolen minuutin. Ennätys parani samana päivänä ensin 30 sekuntiin ja lopulta 29 sekuntiin. Parannus on ollut huima, sillä ennätyslukema oli esimerkiksi vuonna 2001 vielä 40 sekuntia.

Uuden lukeman komeutta korostaa sekin, että suoritus on tehty vaikeimmalla 00 Agent -vaikeusasteella.

Alla olevalta videolta voi katsoa suorituksen läpi.


V2.fi | Markus Mesiä
< Hakkeri väritti klas... Microsoftilta loppui... >

Keskustelut (3 viestiä)

heprngfh

28.12.2017 klo 18.10 2 tykkää tästä

On tämä niin mielenkiintoinen ilmiö kun itse peliä pelaavat ihan narkkari-eikiinnostatippakaan-tapamut ilmeellä ja sitten kun tulee lopun stats-ikkuna niin alkavat kiljumaan kuin Pleikan saanut kolmevuotias

Vapaaehtoisesti ovat tappaneet hauskan harrastuksensa ja muuttaneet sen väkinäiseksi työksi
lainaa
Servattu

28.12.2017 klo 21.45 3 tykkää tästä

heprngfh kirjoitti:
On tämä niin mielenkiintoinen ilmiö kun itse peliä pelaavat ihan narkkari-eikiinnostatippakaan-tapamut ilmeellä ja sitten kun tulee lopun stats-ikkuna niin alkavat kiljumaan kuin Pleikan saanut kolmevuotias

Vapaaehtoisesti ovat tappaneet hauskan harrastuksensa ja muuttaneet sen väkinäiseksi työksi

Itke vähän lisää, kyllä se siitä helpottaa.
lainaa
Jutina

28.12.2017 klo 23.49 2 tykkää tästä

heprngfh kirjoitti:
On tämä niin mielenkiintoinen ilmiö kun itse peliä pelaavat ihan narkkari-eikiinnostatippakaan-tapamut ilmeellä ja sitten kun tulee lopun stats-ikkuna niin alkavat kiljumaan kuin Pleikan saanut kolmevuotias
Vapaaehtoisesti ovat tappaneet
hauskan harrastuksensa ja muuttaneet sen väkinäiseksi työksi

Mitähän se nyt yrittää selittää
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova