Tuorein sisältö

Verkkopelin chat osoittautui kriittiseksi turvallisuusuhaksi - tekijät lopettivat keskustelut välittömästi

11.11.2017 klo 14.00 | Luettu: 6632 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Verkkopelien chattiruutujen sisältö altistaa yleensä jo itsessään pelaajat melkoisille sielupöpöille, mutta tilanne voisi olla pahempikin. Pitkän linjan massiivimoninpelin tekijät poistivat pelistään chatin tyystin, kun tarkkaavaiset pelaajat havaitsivat sen mahdollistavan virusten levittämisen.

Jo vuonna 2011 käynnistyneen Tera-massiivimoninpelin keskustelusysteemi paljastui Reddit-käyttäjien toimesta HTML-pohjaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että epämieluisat pelaajat voivat halutessaan tehdä epämieluisia asioita – kuten vaikkapa levittää haittatiedostoja ja viruksia – ilman, että pelaajat voivat tehdä asialle mitään.

Teran julkaisija En Masse reagoi tilanteeseen välittömästi nappaamalla pelin chatin kokonaan pois pelistä. Samalla studio kuitenkin kertoi, ettei kenenkään tiedetä vielä hyödyntäneen aukon suomia mahdollisuuksia.

”Olemme kuulleet vakavia väitteitä siitä, mitä tämän turvallisuusaukon avulla voisi tehdä. Otamme väitteet vakavasti, mutta tällä hetkellä ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että kukaan olisi hyödyntänyt aukkoa tai että kenenkään pelaajatiedot olisivat vaarantuneet.”

Tällä hetkellä korjauspaketille ei ole vielä aikataulua.

V2.fi | Markus Mesiä
< Need For Speed näytt... Kilpikonnavoimaa! In... >

Keskustelut (5 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

11.11.2017 klo 14.07 1 tykkää tästä

Eikö En Masse ole ihan vaan Blueholen pelien julkaisija länsimarkkinoille eikä niinkään devitiimi?
Ymmärrän toki jos Bluehole haluaa antaa ymmärtää toisin kun ilmoittivat samana päivänä kun tämä löytyi tekevänsä uutta mmo:ta...
Muokannut: Czerwony 11.11.2017 klo 14.08 lainaa
Makefobia

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.05.2015

11.11.2017 klo 15.09 1 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
Eikö En Masse ole ihan vaan Blueholen pelien julkaisija länsimarkkinoille eikä niinkään devitiimi?

Hyvä ja aiheellinen huomio. Kämmäys korjattu.

-Markus
lainaa
Hioh

11.11.2017 klo 17.00 1 tykkää tästä

Eli siis keskustelusysteemi on ollut html-pohjainen vuodesta 2011 mutta kehittäjät reagoivat tilanteeseen vasta nyt kun asia tuli julkisuuteen?
lainaa
fbowgvhoi

11.11.2017 klo 17.45

Hioh kirjoitti:
Eli siis keskustelusysteemi on ollut html-pohjainen vuodesta 2011 mutta kehittäjät reagoivat tilanteeseen vasta nyt kun asia tuli julkisuuteen?


Ihan perus. Tulee halvemmaksi toivoa että kukaan ei huomaa. On myös pieni ihme että peli yleensä on enää pystyssä
lainaa
Kepulikeke

13.11.2017 klo 10.24 1 tykkää tästä

fbowgvhoi kirjoitti:
On myös pieni ihme että peli yleensä on enää pystyssä


Mikromaksuillahan ne nämä pelit elelee. Lapsukaisia kun kiinnostaa saada sille omalle, isoryntäiselle manga-neitokaiselle uusia vaatteita joissa on mahdollisimman vähän vaatetta :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova