Tuorein sisältö

Rockjätti Muse esiintyy Blizzconissa - keikkaa voi katsoa kotisohvalta

07.10.2017 klo 11.00 | Luettu: 3311 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Blizzardilla menee ilmeisen hyvin, mikäli yhtiön kertomuksia tulevasta BlizzCon 2017 -tapahtumasta voidaan tulkita. Yhtiö on kertonut pelitapahtuman lavan olevan hetkellisesti musiikkikäytössä, sillä lauteille astelee Muse.

Maailman suurimpien ja live-esiintymisten suhteen kehutuimpien rock-yhtyeiden joukkoon lukeutuva Muse päättää kaksipäiväisen tapahtuman marraskuun 4. päivä.

Konserttia on mahdollista seurata paitsi tapahtumapaikalla Anaheimissa mutta myös kotisohvalla. Keikkapaikalle myydään nimittäin virtuaalisia lippuja, joilla näkee brittipumpun esityksen eturivistä kuvattuna. Piljetti kustantaa 30 euroa.

Virtual Ticket tarjoaa Musen ohella kaikki tapahtuman muutkin keikat, ennakkovideot, cosplay-esittelyn, behind the scenes -materiaalia, esittelykierroksen Blizzard Vaultissa ja paljon muuta. Koko kattauksen voi kurkata Blizzcon 2017 -sivuilta.

Vuonna 1994 perustettu Muse on myynyt urallaan yli 20 miljoonaa levyä. Tuorein Drones-kiekko nousi listaykköseksi 21 maassa, minkä lisäksi plätty nappasi muun muassa parhaan rock-levyn Grammy-palkinnon viime vuonna.

Blizzcon 2017:ssa pelataan puolestaan World of Warcraftia, Overwatchia, Hearthstonea, Diablo III:a, StarCraft II:ta ja Heroes of the Stormia. Tapahtuma järjestetään marraskuun 3.-4. päivä.


V2.fi | Markus Mesiä
< Fast & Furious -meno... Hitman-tekijät kiusa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova