Tuorein sisältö

Videoennakossa The Evil Within 2 - ällöä verta

01.10.2017 klo 15.45 | Luettu: 2988 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Ensimaistiainen - The Evil Within 2 ei verta ja ällögorea säästele (ennakko)


Selviytymiskauhupelejä ajatellessaan tulee Resident Evil -sarja väkisinkin mieleen. Sen luonut Shinji Mikami on kuitenkin ollut pitkään pahoillaan vauhtiin potkaisemansa genren suunnasta. Kauhun sijaan tarjolla on räiskintää ja toimintaa. The Evil Within 2:ssa painopistettä viedään taas vahvasti kauhun suuntaan.

Jukka O. Kauppinen kävi ottamassa Evil Within 2:sta mittaa ja tykästyi. Se tuntui peliltä, joka leikittelee pelaajalla ja rakentaa tunnelmaansa niin käsikirjoitetuilla, vahvan tunnelmallisilla kohtauksilla kuin avoimemmassa maailmassa tapahtuvalla varovaisella hiiviskelyllä ja kyttäilyllä. Välillä peli etenee kapeammassa rännissä, sitten reitit avautuvat ja edessä on kokonainen hiekkalaatikko, jossa saa kulkea miten haluaa, minne haluaa - ja kuolla monilla, yllättävillä ja usein herkullisen graafisilla tavoilla. Kiva juttu, että kyse on vain pelistä, sillä en minä ainakaan haluaisi testata miltä hirviön käteen istutettu sirkkeli tuntuu selkärangassa.

Astu siis mukaan kauhun maailmaan ja auta etsivä Sebastian Castellanosia saamaan takaisin elämänsä - ja ennen kaikkea tyttärensä. Mitä ovat nämä monidimensionaaliset pirut, mönjää erittävät ihmishirviöt ja oudot näkymät rinnakkaistodellisuuksiin? Minne Sebastian aina välillä katoaa ja eikö nyt näitä ammuksia voisi olla enemmän?

Checkpoint TV esittää: The Evil Within 2

(C) 2017 Mediapalvelut
Yhteistyössä: v2.fi



Lisää pelikuvaa täällä.


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< E-Sports-turnauksest... Bandai Namco vihjail... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova