Tuorein sisältö

Uudelle kymmenluvulle ehtinyt Dragon Quest -sarja rantautuu jälleen Eurooppaan

29.07.2017 klo 11.00 | Luettu: 2070 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Lännessä alati kasvavasta suosiosta nauttiva Dragon Quest -sarja saa jatkoa ensi vuonna. Pääsarjan 11. osa Echoes of an Elusive Age rantautuu nimittäin tuolloin Eurooppaan.

Julkaisualustat ovat vielä hämärän peitossa, mutta Japanissa nähdyistä alustoista voitaneen vetää johtopäätöksiä. Siellä teos nähtiin PlayStation 4:llä ja Nintendo 3DS:llä, minkä lisäksi Switch-versio on vielä työstössä.

Kyseessä on ensimmäinen lännessä julkaistu pääsarjan teos sitten vuonna 2010 julkaistun Dragon Quest 9:n. Kymppiosa jäi MMO-teoksena Japanin yksinoikeudeksi.

Tarkkaa ajankohtaa ei vielä annettu, sillä käännöstyön kerrotaan ottavan aikansa. Teos käännetään englannin ohella neljälle muulle Euroopan jättikielelle.

”Pelissä on melkoisesti tekstiä, joten kyseessä on valtava määrä työtä. Teemme parhaamme ja työskentelemme lujasti saadaksemme pelin valmiiksi niin nopeasti kuin mahdollista”, kertoi sarjan luoja Yuji Horii.

Dragon Quest 9: Echoes of an Elusive Age julkaistiin Japanissa heinäkuussa.


V2.fi | Markus Mesiä
< Destiny 2:n PC-versi... Legendaarinen Night ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova