Tuorein sisältö

Seattlen poliisin omituinen tiedotustapa; Destinyn livestreamaus, aiheutti pahennusta ampumistapauksen jälkeen

25.06.2017 klo 15.01 | Luettu: 2966 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kotaku kertoo tapauksesta, josta ensin loikkaa esiin yksi varsin erikoinen yksityiskohta: Seattlen poliisilaitos Washingtonissa USA:ssa käyttää Destiny-livestreamia Twitchissä yhtenä tiedotuskanavanaan: siellä kerrotaan poliisin toimintatavoista, graffitiongelmista, mielenosoituksista ja niin edelleen. Jokin aika sitten tämäm tiedotuskanava kuitenkin sai negatiivista palautetta, eikä välttämättä ollut ihan sopiva valinta käsille olleeseen tilanteeseen.

Viime sunnuntaina Seattlen poliisi ampui mielenterveysongelmista kärsineen, raskaana olleen neljän lapsen äidin. Poliisin toiminta sai paljon kritiikkiä valtakunnan uutisissa USA:ssa, sillä naisen terveydentila oli ollut poliisin tiedossa ja käytännön mukaan paikalle tulleella poliisilla olisi pitänyt olla tainnutin mukanaan - näin ei kuitenkaan ollut. Asuntomurrosta ilmoituksen tehnyt Charleena Lyles olikin tullut poliisia vastaan veitset käsissään, joten hänet ammuttiin.

Yksi tiedotusväylä Seattlen poliisille tapauksen etenemisestä oli siis kertoa siitä Twitch-yleisölle, ylikonstaapeli Sean "Vesper Bat" Whitcombin samalla räiskiessä menemään Destinyssä. Palautetta satoikin Twitch-kanavan kommenteissa tyyliin "charleenalylesin murhasta on tehty videopelichatti" ja "kuinka tunteetonta tämä oikein on?".

Kotaku kertoo, että syntyneen hälinän jälkeen kyseinen Twitch-video on poistettu ja Seattlen poliisi on lopettanut Twitch-kanavansa käyttämisen. Ylikonstaapeli Whitcomb myönsi, ettei olisi tehnyt koko striimiä "jos olisi tajunnut että se aiheuttaa monille tuskaa".


V2.fi | Manu Pärssinen
< Metroid: Samus Retur... Räiskintäsensaatio P... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova