Tuorein sisältö

Ylistetty Zelda saa vaikeusasteen ohella uuden tallennuspaikan

19.06.2017 klo 21.00 | Luettu: 7981 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Vaikka 97 pisteen Metacritic-arvosana antaakin ymmärtää teoksen olevan likipitäen täydellinen, Nintendo ei ole vielä valmis ylistetyn The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kanssa. Seikkailu on saamassa kesäkuun lopussa laajennuksen, joka tarjoaa mahdollisuuden kiristettävään vaikeusasteeseen.

Alkuperäinen peli on mahdollistanut ainoastaan yhden kerrallaan tallessa pidettävän kampanjan, mutta Master Mode tuo tullessaan helpotuksen. Eurogamerin tietojen mukaan vaikeammasta seikkailusta haikailevat pääsevät aloittamaan taipaleensa uudesta tallennuspaikasta. Muutaman sadan tunnin mittaista peruskampanjaa ei siis tarvitse poistaa.

Kesäkuun 30. päivä ilmestyvä laajennus tuo mukanaan tallennuspaikan lisäksi 45 huonetta sisältävän Trial of the Sword -haasteen. Aktiviteetin läpäisevät saavat kokemuksen lisäksi myös pysyviä parannuksia Master Sword -aseeseen.

Jo mainittujen uudistusten ohella on luvassa kartan jo kaluttuja paikkoja merkitsevä työkalu, kätkettyjen pulmien löytämistä helpottava Korok-naamio, tuoreita varusteita sekä pikamatkustuksen mahdollistava mitali.

V2.fi | Markus Mesiä
< PR-firma töppäsi pah... Tencent aikoo tehdä ... >

Keskustelut (8 viestiä)

sgdisgsh

19.06.2017 klo 21.33 3 tykkää tästä

Helpotus, yksinkertaistus ja avustus. Ominaisuudet ihan kuin suoraan Ubisoftin avoinmaailmapelistä 42. Onneksi ei ole pakko ladata
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.06.2017 klo 23.03 7 tykkää tästä

Menee kyllä vähän rahastuksen puolelle. Moni noista DLC:n sisältämistä jutuista on sellaisia, jotka olisi voinut jo sisältyä peliin tai edes tulla ilmaisena päivityksenä, kuten kovempi vaikeustaso, lisätallennuspaikka+muut lisähommelit. Trial of Sword nyt on ainut kunnon DLC-sisältö tuossa ja sekin näyttää laiskasti kyhätyltä pitkitetyltä shrineltä. Tästä pitäisi pulittaa 20€. Tuolla hinnalla toki saa myös loppuvuonna tulevan DLC-paketin, mutta senkin sisältö on aika mysteeri vielä.
lainaa
nipe

20.06.2017 klo 13.29 3 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

Äläs nyt kun moni muukin peliyhtiö tekee tätä niin miksei Nintendokin saisi?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.06.2017 klo 14.32 6 tykkää tästä

nipe kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Menee kyllä vähän rahastuksen puolelle. Moni noista DLC:n sisältämistä jutuista on sellaisia, jotka olisi voinut jo sisältyä peliin tai edes tulla ilmaisena päivityksenä, kuten kovempi vaikeustaso, lisätallennuspaikka+muut lisähommelit. Trial of Sword nyt on ainut kunnon DLC-sisältö tuossa ja sekin näyttää laiskasti kyhätyltä pitkitetyltä shrineltä. Tästä pitäisi pulittaa 20€. Tuolla hinnalla toki saa myös loppuvuonna tulevan DLC-paketin, mutta senkin sisältö on aika mysteeri vielä.

Äläs nyt kun moni muukin peliyhtiö tekee tätä niin miksei Nintendokin saisi?

A:) Nintendo aikoinaan kritisoi maksullista DLC:tä.
B:) Hinta-sisältö suhde on tavallisen surkea, ellei loppuvuodesta tuleva DLC sisällä kunnon sisältöä.
C:) Ei kaikkia idiottimaisuuksia tarvitse matkia, vaikka muut näin tekisivätkin.
lainaa
Laiturilla

20.06.2017 klo 15.21 2 tykkää tästä

Kyllä se näin on että Nintendo on paska firma. Fakta homma.
lainaa
ivdohsgioh

20.06.2017 klo 18.17 6 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
nipe kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Menee kyllä vähän rahastuksen puolelle. Moni noista DLC:n sisältämistä jutuista on sellaisia, jotka olisi voinut jo sisältyä peliin tai edes tulla ilmaisena päivityksenä, kuten kovempi vaikeustaso, lisätallennuspaikka+muut lisähommelit. Trial of Sword nyt on ainut kunnon DLC-sisältö tuossa ja sekin näyttää laiskasti kyhätyltä pitkitetyltä shrineltä. Tästä pitäisi pulittaa 20€. Tuolla hinnalla toki saa myös loppuvuonna tulevan DLC-paketin, mutta senkin sisältö on aika mysteeri vielä.

Äläs nyt kun moni muukin peliyhtiö tekee tätä niin miksei Nintendokin saisi?

A:) Nintendo aikoinaan kritisoi maksullista DLC:tä.
B:) Hinta-sisältö suhde on tavallisen surkea, ellei loppuvuodesta tuleva DLC sisällä kunnon sisältöä.
C:) Ei kaikkia idiottimaisuuksia tarvitse matkia, vaikka muut näin tekisivätkin.

Ja Sony naureskeli maksulliselle nettipelille. Kyl nämä "standardit" vaan valuvat kaikille
lainaa
fagman

21.06.2017 klo 15.34 1 tykkää tästä

En tykkää mistään ikinä. En ikinä.
lainaa
Topsunim

23.06.2017 klo 13.50

ivdohsgioh kirjoitti:
tagman kirjoitti:
nipe kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Menee kyllä vähän rahastuksen puolelle. Moni noista DLC:n sisältämistä jutuista on sellaisia, jotka olisi voinut jo sisältyä peliin tai edes tulla ilmaisena päivityksenä, kuten kovempi vaikeustaso, lisätallennuspaikka+muut lisähommelit. Trial of Sword nyt on ainut kunnon DLC-sisältö tuossa ja sekin näyttää laiskasti kyhätyltä pitkitetyltä shrineltä. Tästä pitäisi pulittaa 20€. Tuolla hinnalla toki saa myös loppuvuonna tulevan DLC-paketin, mutta senkin sisältö on aika mysteeri vielä.

Äläs nyt kun moni muukin peliyhtiö tekee tätä niin miksei Nintendokin saisi?

A:) Nintendo aikoinaan kritisoi maksullista DLC:tä.
B:) Hinta-sisältö suhde on tavallisen surkea, ellei loppuvuodesta tuleva DLC sisällä kunnon sisältöä.
C:) Ei kaikkia idiottimaisuuksia tarvitse matkia, vaikka muut näin tekisivätkin.

Ja Sony naureskeli maksulliselle nettipelille. Kyl nämä "standardit" vaan valuvat kaikille

Kuulostaa Microsoftin jutulle se maksullinen moninpeli tilaa jos oikein muistan.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova