Tuorein sisältö

BioWare paljasti suunnitelmansa Mass Effect: Andromedan parantamiselle jälkikäteen

05.04.2017 klo 22.00 | Luettu: 9884 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Kriittiseksi tulkittavan vastaanoton saaneen Mass Effect: Andromedan tekijäpoppoo ei ole jäänyt seisomaan laakereilleen. Kuten viikko sitten jo kerrottiinkin, BioWare päätti kertoa tällä viikolla parannusohjelmastaan. Nyt puheille on saatu katetta.

Andromeda saa huomenna päivityspaketin, joka hioo pelin teknisen puolen ja kaatuilun lisäksi muitakin osa-alueita. Parannuslistalla ovat muun muassa

- Mahdollisuus skipata planeettojen välillä siirtyminen
- Inventaarion lisätila
- Ihmis- ja Asari-hahmojen silmät
- Decryption key -esineiden saatavuus ja hinta
- Puheiden ja animaatioiden synkronointi
- Ryderin liikkuminen siksakkia juostessa
- Moninpelin muodostamisen ja latenssin nopeuttaminen

Muista muutoksista voi lukea 1.05-päivityksen ilmoituksesta.

Tulevina kuukausina on lisäksi luvassa uusia pyörimistä sekä vakautta parantavia päivityksiä. Tekijät ovat myös lisäämässä kosmeettisia lisäyksiä peliin. Muut tulevat ilmaispäivitykset pitävät sisällään muun muassa

- Hahmonluonnin monipuolistamisen
- Hiusten ja muun ulkoasun ehostamisen
- Animaatioiden ja välivideoiden parantamisen
- Scott Ryderin miesromanssien parantamista
- Hainly Abramsin kanssa käytävien keskustelujen säätämistä

Myös moninpeliä hiotaan vastaisuudessa. Koko tiedotteen voi lukea yhtiön sivuilta.

V2.fi:n Matias piipahti Andromedan syövereissä. Miehen näkemyksestä perusteineen voi lukaista arvostelutekstistä.

V2.fi | Markus Mesiä
< Suomi-menestys Citie... Bandai Namco houkutt... >

Keskustelut (11 viestiä)

pihdsdpihg

06.04.2017 klo 01.59 8 tykkää tästä

Joo eli kannattaa ostaa sitten vuoden-kahden päästä kun nämä demoefektit on saatu hiottua pois
lainaa
Ihmettelijä

06.04.2017 klo 10.39 1 tykkää tästä

Miksi mulle tulee tämä mieleen: https://slaymyboredom.files.wordpress.com/2012/03/fire-buc
lainaa
Reba

06.04.2017 klo 10.43 7 tykkää tästä

MItäs jo tekisitte pelit valmiiksi ennen julkaisua. Onko liikaa pyydetty. Peliala mennyt ihan perseelleen!!
lainaa
lerssi-erkki

Rekisteröitynyt 22.02.2017

06.04.2017 klo 11.22 10 tykkää tästä

Reba kirjoitti:
MItäs jo tekisitte pelit valmiiksi ennen julkaisua. Onko liikaa pyydetty. Peliala mennyt ihan perseelleen!!

Julkaisijan hiostus niskassa, ei pysty julkaisua paljon lykkäämään. Ei ole pelkästään sen syyttäminen, rekrytointi hoidettu päin persettä koska animaattoriksi palkattu läski feministi jolla lähes nolla kokemus. Toisaalta tämä on ollut jo pitkään Biowaren linja. Sateenkaari väen ehdoilla mennään eikä ketään haluta loukata (poislukien pelaajat, koska teknisistä ominaisuuksista voi aina nipistää että saa tehtyä uuden lesbokohtauksen peliin).
lainaa
Reba

06.04.2017 klo 11.56 10 tykkää tästä

lerssi-erkki kirjoitti:
Reba kirjoitti:
MItäs jo tekisitte pelit valmiiksi ennen julkaisua. Onko liikaa pyydetty. Peliala mennyt ihan perseelleen!!

Julkaisijan hiostus niskassa, ei pysty julkaisua paljon lykkäämään. Ei ole pelkästään sen syyttäminen, rekrytointi hoidettu päin persettä koska animaattoriksi palkattu läski feministi jolla lähes nolla kokemus. Toisaalta tämä on ollut jo pitkään Biowaren linja. Sateenkaari väen ehdoilla mennään eikä ketään haluta loukata (poislukien pelaajat, koska teknisistä ominaisuuksista voi aina nipistää että saa tehtyä uuden lesbokohtauksen peliin).


Tuo sama sairas vähemmistö hullutus on joka asiassa ns.länsimaissa valloilla ja sen vuoksi ollaan ja tulevaisuudessa vielä enemmän kusessa. Mitähän tämä kyseinen porukka luulee tapahtuvan kun tuolta lähi-idästä tulee heidän suojeluksessaan olevia tuon suvaitsevaisen rauhanuskonnon edustajaia tarpeeksi? Tuollainen pienien vähemmistöjen älytön meuhuaminen joka pakottaa suuren enemmistön vasten tahtoen katselemaan tuota touhua ei ylipäätään voi hyvin päättyä. Perusarvot kunniaan ja lapsien kasvatus takaisin. Kiitos!
lainaa
Derp

06.04.2017 klo 17.14 4 tykkää tästä

Peli ihan kuralla, mutta homoromanssit ja joku vitun transu on tietysti tärkeempiä. Näin käy kun palkataan ihmisiä tasa-arvon ja kaiken muun skeidan takia.
lainaa
HArtsa

06.04.2017 klo 17.38 4 tykkää tästä

Heh ei helkkari, ei teidän vaahtoamiselle voi kuin nauraa. Muistakaa ne lääkkeet. :)
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

07.04.2017 klo 16.19 2 tykkää tästä

HArtsa kirjoitti:
Heh ei helkkari, ei teidän vaahtoamiselle voi kuin nauraa. Muistakaa ne lääkkeet. :)
Todettakoon näin yleisesti, siitä puhe mistä puute.
lainaa
Peittoheilumaan

07.04.2017 klo 18.26

Sir_Rymylys kirjoitti:
HArtsa kirjoitti:
Heh ei helkkari, ei teidän vaahtoamiselle voi kuin nauraa. Muistakaa ne lääkkeet. :)
Todettakoon näin yleisesti, siitä puhe mistä puute.
Ja puhut puutteesta
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

08.04.2017 klo 16.30 1 tykkää tästä

Peittoheilumaan kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
HArtsa kirjoitti:
Heh ei helkkari, ei teidän vaahtoamiselle voi kuin nauraa. Muistakaa ne lääkkeet. :)
Todettakoon näin yleisesti, siitä puhe mistä puute.
Ja puhut puutteesta

On se rankkaa kun on puutetta puutteesta ;)
lainaa
pihvsdhpisg

09.04.2017 klo 16.22 1 tykkää tästä

Ja paskat. Ei se ole kuin max 60 euroa kaivoon. Varmasti jokikinen pelaaja on ostanut paljon muutakin kallista paskaa. Jostain syystä vaan täytyy uhriutua kun on ensin itse asettanut aivan älyttömät odotukset pelistä jolla on tuttu nimi mutta kaikki muu onkin mennyt uusiks
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova