Tuorein sisältö

Kickstarter-jättimenestys Bloodstained perui ja lisäsi alustan

22.03.2017 klo 19.00 | Luettu: 2854 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Kickstarterissa kirstunsa täyttäneen Bloodstained: Ritual of the Nightin ympärillä sattuu ja tapahtuu. Tuorein päivitys kertoo pelin ilmestyvän Switchillä ja peruuntuvan Wii U:lla.

Castlevania-luoja Koji Igarashi kertoo syyksi luonnollisen muutoksen alustakentällä. Ensi vuonna ilmestyvän pelin julkaisun aikana Wii U ei ole enää ajankohtainen laite, kun taas Switch on vasta taipaleensa alussa.

”Kickstarter-kampanjan aikana Wii U oli suosionsa hupulla, mutta tilanne on sittemmin muuttunut radikaalisti Switchin julkaisun myötä. Tämä ratkaisu teki vaikeaksi saada tarvittavaa tukea vanhan alustan kanssa työskentelemiseen.”

Bloodstainedin Wii U -versiota tukeneet saavat joukkorahoituksessa myöntämänsä roposet takaisin lähettämällä Kickstarter-sivun antamaan osoitteeseen viestiä. Version vaihdos onnistuu myös PlayStation 4-, Xbox One-, PC- ja Vita-käännökseen. Mikäli huhtikuun 20. päivään mennessä ei ilmoita mitään, vaihtuu Wii U -versio automaattisesti Switch-versioon.

Bloodstained: Ritual of the Night tunnetaan toistaiseksi parhaiten Kickstarter-menestyksestään. Projektille haettiin 500 000 dollaria, mutta rahoittajat saivat kasaan peräti 5,5 miljoonaa dollaria. Lukema oli joukkorahoituskampanjoiden ennätys aina Shenmue 3:n keräämään 6,6 miljoonan dollarin pottiin asti.

V2.fi | Markus Mesiä
< Microsoftilta tyylik... Peikko ja mä ratkota... >

Keskustelut (1 viestiä)

asdasdasd

23.03.2017 klo 13.34

Jotenkin tuli semmonen olo, että tässä on seuraava "no man sky"
Toivottavasti olen väärässä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova