Tuorein sisältö

Alamaailman välienselvittelyssä tippuu päitä ja irtoaa käsiä - ainakin LEGO-seikkailun trailerilla

14.01.2017 klo 14.00 | Luettu: 3591 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Palikkakyttä Chasen paluu hiekkolaatikkoseikkailuunsa on saanut tuoreen trailerin. Kevytmielisempään alamaailmaan sijoittuvan seikkailun hahmot, tarinakäänteet ja huumori saavat pätkällä oman osuutensa.

LEGO City Undercover julkaistiin aikanaan yksinoikeudella Wii U:lle, mutta eksklusiivisuuden kahleet ovat murtuneet pelin uusioversion myötä. Tuorein painos saapuu Nintendo Switchin lisäksi PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Toistaiseksi julkaisuajankohta on vielä auki. Uusioversion on kuitenkin määrä saapua vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana.


V2.fi | Markus Mesiä
< Heroes of the Stormi... Onko Life Of Black T... >

Keskustelut (2 viestiä)

Liimaletti

14.01.2017 klo 19.01 2 tykkää tästä

Tulee IGN:n mukaan myös PC:lle.
lainaa
Tetsuo

15.01.2017 klo 17.48

Tässä mielestäni parhain huumori Lego-peleistä, elokuvaviittauksia täynnä. Sanoisin että nuorilla pelaajilla menee yli 50% dialogeissa olevista vitseistä ohi, eli kyllä tästä saa aikuisetkin iloa irti. Itse kenttien mekaniikka tuttua edellisistä Lego-peleistä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova