Tuorein sisältö

Alaikäiset saavat tutkitusti ostettua K18-pelejä järkyttävän usein

14.12.2016 klo 19.00 | Luettu: 10745 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Pelien ikärajat eivät alaikäisten kaupantekoa estä, paljastaa EHYT ry:n tuore tutkimus. Alaikäiset saavat yli puolilla ostokerroista hankittua itseään vanhemmille tarkoitetun pelijulkaisun.

Tutkimus suoritettiin Helsingissä ja Porissa, joissa tehtiin yhteensä 90 ostokoetta. Pääkaupunkiseudun puodit osoittautuivat hitusen tarkemmiksi, sillä Helsingissä 51% myyjistä kieltäytyi myymästä peliä ilman henkilöllisyystodistusta saapuneelle kuluttajalle. Porissa samainen lukema oli vain 30%.

Lakikirja kertoo aikuisille suunnattujen pelien myymisen alaikäiselle olevan rikos, josta voi seurata sakkoa tai enintään puoli vuotta vankeutta. Kauppiaiden yleisenä sääntönä on se, että alle 23-vuotiaalta näyttäviltä tulee kysyä henkilöllisyystodistus.

”Pelimyyntiä valvovan viranomaisen näkökulmasta näyttää siltä, että kauppa tarvitsee entistä enemmän tietoa digitaalisista peleistä ja niiden sisällöstä. Halu ja motivaatio suojella lapsia syntyy vain siten, että asia koetaan tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Jos pelien ajatellaan olevan harmittomia, ei motivaatiota lain noudattamiseen ole. Jos pelien ikärajoja ei noudateta, voidaan toiminnasta antaa huomautus. Huomautusta voidaan tehostaa uhkasakolla, jos lakia rikotaan tahallisesti”, kertoo ylitarkastaja Maarit Pietinen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista.

EHYT ry:n erityisasiantuntija Inka Silvennoinen pitää ongelmana vanhempien suhtautumista ikärajoihin. Myös joulu on ajankohtana ongelmallinen.

”Suuri haaste on vanhempien suhtautuminen pelien ikärajoihin. Ikärajojen perusteita ei tunneta ja niihin suhtaudutaan vähättelevästi.”

”Joulu on pelien huippusesonkia ja monesta lahjapaketista löytyy pelejä. Kasvattajan tehtävä on tarkastaa lapsen toivepelin ikäraja ja noudattaa sitä, myös jouluna. Markkinoilla on valtavasti hyviä pelejä eri ikäryhmille. Ottamalla selvää tarjonnasta ja keskustelemalla lapsen kanssa löytää jokainen varmasti pelin, joka sekä tuottaa iloa että on ikäkehitykselle sopiva.”

V2.fi | Markus Mesiä
< Retkemme vie kautta ... Age of Empires 2 laa... >

Keskustelut (10 viestiä)

andero

14.12.2016 klo 19.38 8 tykkää tästä

No hui kamala... oikein "järkyttävän usein"!
Mitä sitten? On toki ihan tervettä vähän katsoa perään, mitä tenavat pelaavat, mutta ei siinä nyt ole mitään "järkyttävää" jos 15v. ostaa jonkun naurettavalla "18v. ikärajalla" merkityn pelin. Veikkaan, että aika moni vanhempi ostaa, jossei tenava muuten peliä saa. Aletaan olla naurettavuuksien rajalla siinä vaiheessa, kun teinit saavat hankittua pilveä, mutta eivät tietokonepelejä. Tupakan kanssahan taidetaan jo olla tässä tilanteessa.
lainaa
BulI

14.12.2016 klo 20.28 2 tykkää tästä

Lapsethan voi tietääkseni ostaa rahakortteja ja sitä kautta ostaa myös K-18 pelejä.
lainaa
eimitävittua

14.12.2016 klo 20.38 17 tykkää tästä

"Lakikirja kertoo aikuisille suunnattujen pelien myymisen alaikäiselle olevan rikos, josta voi seurata sakkoa tai enintään puoli vuotta vankeutta."

Saman verran kuin raiskauksesta tai puukotuksesta. #Suomi
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.12.2016 klo 20.47 5 tykkää tästä

eimitävittua kirjoitti:
Saman verran kuin raiskauksesta tai puukotuksesta. #Suomi


"Vuonna 2014 ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta tuomittujen tuomion keskimääräinen pituus oli 27,1 kuukautta ja törkeästä raiskauksesta tuomittujen 49,2 kuukautta."

Kuten nimimerkkisikin sanoo, kyseistä sivustoa ei kannata käyttää lähteenä.
lainaa
reiskaröpö

14.12.2016 klo 21.11 9 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
eimitävittua kirjoitti:
Saman verran kuin raiskauksesta tai puukotuksesta. #Suomi


"Vuonna 2014 ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta tuomittujen tuomion keskimääräinen pituus oli 27,1 kuukautta ja törkeästä raiskauksesta tuomittujen 49,2 kuukautta."

Kuten nimimerkkisikin sanoo, kyseistä sivustoa ei kannata käyttää lähteenä.

Aika nokkela heitto huomioiden ettet itsekään laittanut mitään lähdettä.

Kyllähän jokainen yhtään mediaa seurannut huomaa että raiskaustuomiot ovat lähes aina ehdollisia (eli periaatteessa 0kk vankeutta) ja muutaman kuukauden ja parin vuoden väliltä. Sen jälkeen sitten vaaditaan lievennystä jollain älyttömällä selityksellä kuten "panetti", "se pukeutu kuin huora" tms. ja jokin suomen miljoonasta turhasta oikeusasteesta alentaa tuomiota entisestään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.12.2016 klo 21.17 2 tykkää tästä

reiskaröpö kirjoitti:

Aika nokkela heitto huomioiden ettet itsekään laittanut mitään lähdettä.


Lainaus oli täältä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012821031793_uu.shtml

Muu osa viestistä olikin sitten taas sen verran keskimääräistä nettiölinää, etten jaksa siihen vastata.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

14.12.2016 klo 23.23 3 tykkää tästä

Syy on selvä.

Peleissä tulee liian helposti k-18 varsinkin veren takia. On menty pahasti metsään, kun sama materiaali olisi leffana k-16 mutta pelinä k-18. Esimerkiksi Skyrim ja Fallout 4 käyvät esimerkeistä, mitä kyllä antaisin ilman mitään tunnuntuskiä pelattavaksi 16-vuotta täyttäneelle jälkikasvulle.

Pitäiskö noille ikärajoille oikeasti tehdä jotain ja noin 75% k18:sta tiputtaa suoraan 16:sta. Näihin sisältyy kaikki jonka peruste on esim veri, jos peli ei ei muuten poikkeuksellisen julma/sadistinen. Tämä oikeasti haitallisten pelien seulomista ja niiden estämistä päätymästä alaikäisten käsiin, kun ne hukkuvat näihin oikesti k16 tusinaräiskintöihin, yms.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

15.12.2016 klo 16.51 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
reiskaröpö kirjoitti:

Aika nokkela heitto huomioiden ettet itsekään laittanut mitään lähdettä.


Lainaus oli täältä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012821031793_uu.shtml

Muu osa viestistä olikin sitten taas sen verran keskimääräistä nettiölinää, etten jaksa siihen vastata.

"Viidennes tuomioon johtaneista raiskausrikoksista tuomitaan lievinä tekomuotoina eli pakottamisina sukupuoliyhteyteen. - kun tekijä on käyttänyt teon yhteydessä vain ’vähäistä väkivaltaa’.

Yleisin seuraus tällaisesta teosta on alle kymmenen kuukauden ehdollinen vankeus."

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/tuore-selvitys-
Muokannut: Sir_Rymylys 15.12.2016 klo 17.17 lainaa
hvpispihgs

15.12.2016 klo 22.34

No joo silloin kun ekat GTAt, Resit, Manhuntit ja vastaavat tuli niin sen järkytysarvon ymmärsi. Nykyään tosiaan pelit ovat ilmeisesti sen verran aidon näköisiä ja kukkahatut tiukassa että jos pelissä on ase niin peli on käytännössä k18
lainaa
Peliveteraani

16.12.2016 klo 15.24

Lichi kirjoitti:
Peleissä tulee liian helposti k-18 varsinkin veren takia.

Syitä on muitakin. Fallout 4:llä "Strong Language, Use of Drugs" ja Skyrimillä "Sexual Themes, Use of Alcohol". (Lähde ESBR)

Suomen asenneympäristössä on tosin vähän vaikea ymmärtää miten kauhistuttavaa kielenkäyttö tai alkoholin kulutus tai jopa seksuaaliset teemat voi jollekulle muulle olla.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova