Tuorein sisältö

Pokémonien huhutaan kipittävän Nintendo Switchille - tuttu traditio tekemässä paluun

19.11.2016 klo 11.00 | Luettu: 7257 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Taskulaitteille eilen julkaistut Pokémon Sun ja Moon saavat uuden version Nintendon tulevalla Switch-kotikonsolilla, kertoo Eurogamer.

Pokémon Starsiksi ristityn teoksen kehitystyö on usean lähteen mukaan jo kovassa käynnissä. Kyseessä on sarjan alkuaikoina tutuksi tulleeseen tapaan sukupolven kolmas osa, joka ilmestyy samaan aikaan julkaistun ensikaksikon jälkeen. Ensimmäistä pelikaksikkoa seurannut Pokémon Yellow aloitti tradition, mutta vuonna 2008 ilmestynyt Pokémon Platinum jäi toistaiseksi viimeiseksi lajissaan.

Mikäli uutinen pitää paikkansa, on kyseessä ensimmäinen Pokémon-pääsarjan teos kotikonsolilla.

Teoksen kerrotaan tähdänneen alkujaan ensi kesäksi, mutta julkaisua on tiettävästi jouduttu lykkäämään loppuvuoteen 2017.

V2.fi | Markus Mesiä
< Star Wars: Battlefro... Nintendon latauskood... >

Keskustelut (5 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.11.2016 klo 11.58

Periaatteessa Switch ei ole kotikonsoli vaan hypridi.
lainaa
vdbosghoi

19.11.2016 klo 12.21 3 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Periaatteessa Switch ei ole kotikonsoli vaan hypridi.


Kutsutaanko tästä lähtien kaikkea hybridiksi? Matkapuhelin, televisio, tietokone, auto kaikki on laajentunut paljon suuremmaksi kuin alkuperäinen idea. Jossain vaiheessa termi hybridi tippuu pois kun ihmiset ei enää muista että joskus oli kaksi joukkoa
lainaa
Stalinger

19.11.2016 klo 19.19 2 tykkää tästä

Vai hybridi.. No oli mikä oli, niin tämä tuo ensimmäisen kerran kokonaisvaltaisen pokemon -kokemuksen kotisohvalle. Voin vain nähdä milajrdit ja taas miljardit mitä tällä lypsetään. Jos konsoli muuttuu käsikonsoliksi noinkin helpolla, tulee pokemon pitämään siis MYÖSKIN kannettavuutensakin. Nyt tehdään Nipalla rahallisesti mielenkiintoisia päätöksiä
lainaa
Topsu1

19.11.2016 klo 19.54

Stalinger kirjoitti:
Vai hybridi.. No oli mikä oli, niin tämä tuo ensimmäisen kerran kokonaisvaltaisen pokemon -kokemuksen kotisohvalle. Voin vain nähdä milajrdit ja taas miljardit mitä tällä lypsetään. Jos konsoli muuttuu käsikonsoliksi noinkin helpolla, tulee pokemon pitämään siis MYÖSKIN kannettavuutensakin. Nyt tehdään Nipalla rahallisesti mielenkiintoisia päätöksiä


Siihen kaupan päälle itse oppiva ja syvä-oppiva prossesori joka päivittää ohjelmia paljon helpommin kuin muut konsolit, koska Nvidia on erikoistunut juurikin niihin prosessorien jotka oppi
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

21.11.2016 klo 17.32

tagman kirjoitti:
Periaatteessa Switch ei ole kotikonsoli vaan hypridi.

Tosin virallisesti se on kotikonsoli ja voi hyvin olla, että Nintendo tulee kohtelemaan sitä sellaisena myös käytännössä ihan hyvän tovin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova