Tuorein sisältö

Pelien ääninäyttelijät menivät lakkoon

23.10.2016 klo 17.00 | Luettu: 7451 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Amerikkalaiset pelien ääninäyttelijät ovat lakossa pitkien neuvotteluiden jälkeen, kertoo Eurogamer.

Näyttelijöiden oikeuksia ajava SAG-AFTRA (Screen Actors Guild - American Federation of Television and Radio Artists) on erityisen närkästynyt taloudellisen kompensaation ohella siitä, että taiteilijat eivät yleensä tiedä ennalta, missä pelissä ja minkälaisessa roolissa heitä kuullaan. Tämä vaikeuttaa ääninäyttelijöiden päätöksentekoa siitä, kannattaako roolia ottaa työstettäväksi.

Palkkapuolella järjestö haluaisi bonuksen esiintyjille siinä vaiheessa, kun tuotosta on myyty yli 2 miljoonaa kopiota. Nykytilanteessa kehittäjät maksavat näyttelijöille ylimääräisen korvauksen mahdollisista lisänauhoituksista.

Lakko ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin meneillään oleviin projekteihin. Lakko ei koske projekteja, jotka ovat menneet tuotantoon ennen helmikun 17. päivää vuonna 2015. Näissä kehitystöissä kunnioitetaan yhä vanhaa sopimusta.

Päätös vaikeuttaa Eurogamerin listauksen mukaan ainakin Activisionin, Blindlightin, Disney Character Voicesin, Electronic Arts Productionsin, Take 2 Interactiven sekä WB Gamesin projekteja.

Julkaisijoiden edustaja toteaa olevansa pettynyt ääninäyttelijöiden liiton toimintaan. SAG-AFTRA ei kertoman mukaan tuonut vastatarjousta pöydälle.

SAG-AFTRAn jäsenistöstä 96,5% oli lakon puolella. Mukava ovat muun muassa Jennifer Hale (Mass Effect), Ashly Burch (Life is Strange) ja David Hayter (Metal Gear Solid). Näyttelijät toivovat ihmisiltä tukea asialleen Twitterissä hashtagilla #performancematters.

V2.fi | Markus Mesiä
< The Witcher -tekijöi... V2.fi ennakoi: Call ... >

Keskustelut (6 viestiä)

phvsiipfhgsp

23.10.2016 klo 19.38 4 tykkää tästä

Kaikki vaan vaihtoon niin saadaan oikeasti uusia hahmoja peleihin
lainaa
Omistaja

23.10.2016 klo 22.12 1 tykkää tästä

Koneet tilalle, niin päästään moisista iilimadoista. Saastaiset loiset. Myös ohjelmoijat, muusikot ja graafikot pitää korvata automatiikalla mahdollisimman nopeasti. Pelisuunnittelu saadaan korvattua tekoälyllä sitten kunhan pelaajiin saadaan riittävät aivoanalyysit, joilla voidaan kerätä automaattisesti tilastot, että miten paljon mikäkin juttu tuottaa nautintoa. On jotenkin pöyristyttävää ajatella, miten monet ihmiset yrittävät saada osuuksia omistajien omaisuudesta ja tuloista!
lainaa
Kuinkakanasanoo69

23.10.2016 klo 23.51 3 tykkää tästä

Omistaja kirjoitti:
Koneet tilalle, niin päästään moisista iilimadoista. Saastaiset loiset. Myös ohjelmoijat, muusikot ja graafikot pitää korvata automatiikalla mahdollisimman nopeasti. Pelisuunnittelu saadaan korvattua tekoälyllä sitten
kunhan pelaajiin saadaan riittävät aivoanalyysit, joilla voidaan kerätä automaattisesti tilastot, että miten paljon mikäkin juttu
tuottaa nautintoa. On jotenkin pöyristyttävää ajatella, miten monet ihmiset yrittävät saada osuuksia omistajien omaisuudesta ja tuloista!


Semmoset voimafantasiat
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

23.10.2016 klo 23.52 1 tykkää tästä

Omistaja kirjoitti:
Koneet tilalle, niin päästään moisista iilimadoista. Saastaiset loiset. Myös ohjelmoijat, muusikot ja graafikot pitää korvata automatiikalla mahdollisimman nopeasti. Pelisuunnittelu saadaan korvattua tekoälyllä sitten kunhan pelaajiin saadaan riittävät aivoanalyysit, joilla voidaan kerätä automaattisesti tilastot, että miten paljon mikäkin juttu tuottaa nautintoa. On jotenkin pöyristyttävää ajatella, miten monet ihmiset yrittävät saada osuuksia omistajien omaisuudesta ja tuloista!

Ivailusta huolimatta ääninäyttelijöiden korvaaminen koneilla lienee ihan jo muutamien vuosien päässä:
https://deepmind.com/blog/wavenet-generative-model-raw-aud

Muusikot? Ehkä. Sen sijaan en pidättelisi hengitystä ohjelmoijien tms. automatisoinnin suhteen.
lainaa
Nimi

24.10.2016 klo 17.00

Kuinkakanasanoo69 kirjoitti:
Omistaja kirjoitti:
Koneet tilalle, niin päästään moisista iilimadoista. Saastaiset loiset. Myös ohjelmoijat, muusikot ja graafikot pitää korvata automatiikalla mahdollisimman nopeasti. Pelisuunnittelu saadaan korvattua tekoälyllä sitten
kunhan pelaajiin saadaan riittävät aivoanalyysit, joilla voidaan kerätä automaattisesti tilastot, että miten paljon mikäkin juttu
tuottaa nautintoa. On jotenkin pöyristyttävää ajatella, miten monet ihmiset yrittävät saada osuuksia omistajien omaisuudesta ja tuloista!


Semmoset voimafantasiat


Ooks vähän kallu vai? :D
lainaa
afihfpaehp

24.10.2016 klo 20.10

Perustulon voimalla sitten jatketaan
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova