Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Let’s Sing 2017 (X1)

14.10.2016 klo 12.00 | Luettu: 4164 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Let’s Sing on yksi edelleen porskuttavista karaokepelisarjoista, vaikka suurin kotihoilausinnostus onkin jo hiipunut ja suomalaisetkin taitavat olla vähitellen Singstar-kyllästettyjä. Pelin tekijöinä ovat hieman tuntemattomammat Ravenscourt ja Voxler, eikä yllätyksiä ole juuri luvassa.


Täytyy sanoa, että kun selailin pelin biisilistan lävitse, osa nimistä oli tuntemattomia, mutta kun niistä pikkupätkät kajahtivat ilmoille, olivat ne toki tuttuja Yle X:n, NRJ:n ja Voicen soittolistoilta. Siltikään en olisi voinut kuvitella, että suurin osa niistä koskaan päätyisi karaokepelin valikoimiin ja ensivilkaisulla vain kaksi tai kolme biisiä vaikutti siltä, että olisin voinut kuvitella niitä yrittäväni laulaa: Carly Rae Jepsenin renkutus I Really Like You (jos Tom Hanks voi laulaa sen, voin minäkin), sekä varmasti merkinnällä “no pistetään yksi vanhempi, jonka kaikki tuntee” mukaan otettu LMFAO:n Sexy And I Know It.

Kappalevalikoimaan on kuitenkin varmasti pistetty kärrykaupalla dollaria jonoon, sillä mukana ovat melkein kaikki tämän vuoden suurimmat pop/dance-listajyrät: Justin Bieberin Sorry, Ellie Gouldingia, Coldplayta, Jason Deruloa, Walk the Moonin Shut Up and Dance, Twenty One Pilotsin Stressed Out, Calvin Harrisia, Aviciita, Skrillexia Justin Bieberillä, Chainsmokersia ja Robin Schulzin Sugar. Meghan Trainoria on ilmeisesti saatu kolme yhden hinnalla. Tykkään kyllä kuunnella ja jalalla naputtaa useimpia näistä, varsinkin Schulzin Sugaria ja Sigman Glitterballia, mutta taas - en välttämättä laulaa. Ehkä nuorempi sukupolvi kirkuu jo innoissaan.


Pelillisesti Let’s Sing ei tarjoa mitään ihmeellistä. Laulamiseen voi käyttää mikrofonin puuttuessa mobiilisovellusta (Android, iOS) ja hyvin laulamalla kerätään virtuaalikolikoita, joilla voi avata uusia pelitiloja. Niistä tuorein on “By Heart”, jossa Biisikärpänen- tai Tartu Mikkiin -tv-ohjelmien tyyliin jätetäänkin näyttämättä osa kappaleen sanoituksesta ja se pitää sitten omasta päästä osata ainakin tarpeeksi kohdilleen, jotta maksimipisteet kilahtavat tilille.

Teknisesti Let’s Sing 2017 tekee sen, mitä sen pitääkin, eikä valittamista löytynyt siitäkään, miten hyvin peli tunnistaa äänenkorkeuden. Musiikin taustalla pyörivät oikeat musiikkivideot HD-tasoisina, eikä käyttöliittymää ole tehty turhan monimutkaiseksi. Kyllä tästä ohjelmaa yksiin parikymppisten kotibileisiin riittää mukavasti.

Kaiken kaikkiaan kappaleita löytyy 30 ja lisäviisuja voi ostaa DLC:nä.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelataan taas! Huome... 2K:lta tuli taas NHL... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

14.10.2016 klo 14.29 2 tykkää tästä

Odotin näkeväni Manun laulamassa Sexy And I Know It -kappaletta, mutta petyin.
lainaa
pdhvisvphi

15.10.2016 klo 12.40

Hei Mikolle seuraavaan pelataan-jaksoon joku unohdettu PS2:n karaokepeli. Jos löytyy vaikka Saturnille tai Amigalle niin tietty vielä parempi, ei varmasti kukaan ole nähnyt
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova