Tuorein sisältö

Telltale tarkentaa: Batman-päätöksiä voikin tehdä yhdessä vain saman ruudun ääressä

01.08.2016 klo 11.00 | Luettu: 4839 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viikko sitten kerroimme BATMAN - The Telltale Series -pelin Crowd Play -ominaisuudesta, jolla pelin päätöksiin voi osallistua useampikin pelaaja.

VG247 kertoo, että Telltale on nyt tarkentanut, miten homma toimii - tai pikemminkin sitä, miten se ei toimi.

- pelitila on 4-12 pelaajalle, ei 2000:lle, kuten jossain oli aiemmin mainittu
- pelitila on suunniteltu toimimaan siten, että koko joukkio katselee samaa ruutua, samassa huoneessa
- pelitila ei toimi pelin Android- ja iOS-versioissa (vain PC, Mac, X360, X1, PS3 ja PS4)
- pelitilaa ei ole suunniteltu toimimaan striimauspalveluissa, kuten Twitchissä: viiveen takia kaikki pelaajat eivät näkisi päätöksien tekemistä yhtä aikaa

Viimeistä kohtaa kuitenkin työstetään yhdessä eri palveluiden kanssa, mutta "toistaiseksi kaikkien pitää olla samassa huoneessa, katsomassa samaa ruutua".

"Toivomme, että perheenjäsenet, nuoret ja vanhat, Crowd Play -pelaavat yhdessä sekä alkavat keskustella siitä, miksi he tekivät tekemänsä valinnat ja lähentyvät toisiaan."


V2.fi | Manu Pärssinen
< Punainen kortti tutu... Pokemon GO:n päivity... >

Keskustelut (2 viestiä)

Pyöräuudestaan

01.08.2016 klo 11.39 7 tykkää tästä

Mutta aivan samaahan voi tehdä kaikissa muissakin tähän asti julkaistuissa valintapeleissä. Porukka sohvalle, yksi ohjaa hahmoa ja valinnat tehdään viittausäänestyksellä. Mikä ihme tässä pelitilassa on hehkutuksen arvoista?
lainaa
bhfipgisph

01.08.2016 klo 20.47

Pyöräuudestaan kirjoitti:
Mutta aivan samaahan voi tehdä kaikissa muissakin tähän asti julkaistuissa valintapeleissä. Porukka sohvalle, yksi ohjaa hahmoa ja valinnat tehdään viittausäänestyksellä. Mikä ihme tässä pelitilassa on hehkutuksen arvoista?


Onhan idioottifirmat muutenkin uudelleenbrandanneet kaikenlaisia itsestäänselvyyksiä köhköh Pokemon paperitollo köhköh
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova