Tuorein sisältö

Pokémon GO kärsii pahoista ongelmista – saapuu Eurooppaan "pian"

08.07.2016 klo 20.00 | Luettu: 12004 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Odotettu mobiilipeli Pokémon GO julkaistiin keskiviikkona Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Suuren suosion seurauksena peli kärsii kuitenkin muun muassa serveriongelmista.

Pelaajat eivät ole saaneet yhteyttä pelin servereihin, mikä on tehnyt pelaamisesta monelle mahdotonta. Pokémon GO vaatii nimittäin jatkuvan internetyhteyden toimiakseen. Suosion vuoksi ylikuormittuneet serverit lakkasivat toimimasta torstaina, ja moni pelaaja sai mobiililaitteillensa viestin "servereillämme on ongelmia. Palaa takaisin myöhemmin." Yhteyden katkeilun lisäksi myös käyttäjätietojen varmentamisessa ja pelin lataamisessa on ollut ongelmia. Tällä hetkellä kaikki serverit näyttäisivät kuitenkin olevan toiminnassa.

Serveriongelmien lisäksi myös pelin asentamisessa on ollut ongelmia, ja jotkut Android-käyttäjät ovat Pokémon GO:n kaupassa asioidessaan saaneet viestin "omistat jo tämän esineen". Lisäksi moni on valittanut pelin ääniin ja GPS-paikannukseen liittyviä ongelmia ja pelin suurta akun kulutusta.

Pelin on ilmoitettu saavan julkaisunsa Euroopassa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa "pian", mutta julkaisua seuranneiden lukuisten ongelmien vuoksi on mahdollista, että peliä saadaan odottaa Suomessa vielä tovi jos toinenkin.



V2.fi | Erkki Mervaala
< PlayStation-pomo Ada... Kuolleiden kaupunki ... >

Keskustelut (7 viestiä)

vdphsighpis

08.07.2016 klo 22.33 5 tykkää tästä

aika läppi tuossa twiitissa vain ekan genin pokeja nostalgiahulluille. todellisuudessa yhdeksän kymmenestä vastaan tulevista möröistä on jotain kaappikelloja ja hölynpölyjä
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.07.2016 klo 22.42 5 tykkää tästä

Toisaalta taas aika moni suosittu peli on kärsinyt aluksi palvelinongelmista. Esimerkiksi Blizzard ei ole tainnut vielä ainoastakaan pelijulkaisustaan selvitä puhtain paperein: Diablo 2, Diablo 3, Starcraft 2, Wow, Hearthstone... muistaakseni kaikissa palvelimet jumittivat ekat viikot.

Asiaa tuskin auttaa se, että maissa, jossa peliä ei vielä ole, on vissiin latailtu sitä asennustiedostoa ja alettu pelaamaan peliä, joka edelleen nostaa palvelinten kuormitusta.
lainaa
Defaulted

Rekisteröitynyt 04.01.2011

08.07.2016 klo 23.54

Bäfää ja totuttua rumbaa odotellessa.
lainaa
hmh

09.07.2016 klo 04.46

Arcane kirjoitti:
Toisaalta taas aika moni suosittu peli on kärsinyt aluksi palvelinongelmista. Esimerkiksi Blizzard ei ole tainnut vielä ainoastakaan pelijulkaisustaan selvitä puhtain paperein: Diablo 2, Diablo 3, Starcraft 2, Wow, Hearthstone... muistaakseni kaikissa palvelimet jumittivat ekat viikot.

Asiaa tuskin auttaa se, että maissa, jossa peliä ei vielä ole, on vissiin latailtu sitä asennustiedostoa ja alettu pelaamaan peliä, joka edelleen nostaa palvelinten kuormitusta.

Overwatch julkkarista Blizzard selvisi puhtain paperin :).
lainaa
J4n1

09.07.2016 klo 07.52

Eilen aamupäivällä latailin ja asensin ja onnellisesti pelasin iltaan asto, kunnes servut meni kyykkyyn. Otti vähän päähän kun illalla piti ulos lähteä liikenteeseen eikä voinut PoGoa pelata, onneksi tosiaan nyt toimii taas
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.07.2016 klo 21.37 6 tykkää tästä

vdphsighpis kirjoitti:
aika läppi tuossa twiitissa vain ekan genin pokeja nostalgiahulluille. todellisuudessa yhdeksän kymmenestä vastaan tulevista möröistä on jotain kaappikelloja ja hölynpölyjä
Go:ssa on ainakin alkuun vain ekan genin moneja, mut 5/7 yritys kuitenkin.
lainaa
markku

09.07.2016 klo 23.27 2 tykkää tästä

en viellä omista älypuhelinta, mutta sitten pitää sellainen ostaa kun jutussa mainittu peli tulee suomen markkinoille.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova