Tuorein sisältö

Mighty No. 9:n julkaisussa vaikeuksia – Xbox-versio myöhästyy, Steamissa DLC-hämmennystä ja Wii U -versio kaatoi konsolin

22.06.2016 klo 19.00 | Luettu: 8743 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Pitkän odotuksen jälkeen eilen Japanissa ja Pohjois-Amerikassa julkaisunsa saanut Mighty No. 9 on kärsinyt lukuisista ongelmista. Pelin kehittäjä Comcept ja julkaisija Deep Silver Games ovat kertoneet korjaavansa pelin pikimmiten.

Steamissa osa pelaajista on joutunut kokemaan DLC-pakettien sekaannuksista, jotka Comceptin mukaan johtuvat Humble Bundlen omista ongelmista. Myöskään PlayStation Networkin aktivointikoodit eivät aluksi toimineet, mutta eilisiltana ongelma oli jo korjattu. Humble tulee korjaamaan loput koodiongelmat lähiaikoina.

Pelin Wii U -versio on toistaiseksi ollut kaikista ongelmallisin, jolla peli hidastelee ja pahimmillaan kaataa koko konsolin käyttöjärjestelmän. Korjaava päivitys on jo kuitenkin ehditty julkaista.

Comcept on myös ilmoittanut, että pelin Xbox 360 -versiota joutuu odottamaan vielä muutaman päivän. "Xbox 360 -version julkaisuprosessissa oli ongelmia, ja vika löydettiin viimeisen testikierroksen aikana, minkä vuoksi version julkaisu viivästyy usealla päivällä", pelin virallisella blogilla kerrotaan. Pelin julkaisu on viivästynyt jo useita kertoja aiemmin, eikä myöskään Macin tai Linuxin tarkkaa julkaisupäivää ole tiedossa.

Alunperin Kickstarterissa rahoitettu ja Mega Manin henkiseksi jatko-osaksi luonnehdittu Mighty No. 9 saa virallisen julkaisunsa Euroopassa perjantaina PS4:lle, PS3:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja PC:lle.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Nintendo 3DS:n Disne... Hotline Miami 2:n ke... >

Keskustelut (7 viestiä)

hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

22.06.2016 klo 19.57 1 tykkää tästä

Hyvin menee, pojat! Tsemppiä!

[EDIT]: Odotus aina kyllä palkitaan, eikös vaan?
Muokannut: hide 22.06.2016 klo 19.58 lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

22.06.2016 klo 20.07

Tehdäänkö enää pelejä joihin ei tule maksullisia dlc-paketteja? Tehdään varmaan mutta liian vähän.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

22.06.2016 klo 22.26 1 tykkää tästä

Heikosti menee, jos näin yksinkertaisen pelin julkaisu ryssitään näin pahasti.
lainaa
aki79

22.06.2016 klo 23.39

tagman kirjoitti:
Heikosti menee, jos näin yksinkertaisen pelin julkaisu ryssitään näin pahasti.


Mighty No 9 haluttiin julkaista melkein jokaiselle alustalle(PS4,PS3,Xbox One,Xbox 360,PC,Vita,3DS) mikä oli lopulta nähtävästi likaa Keiji Inafunelle ja tekijöille.Tämänkin pelin julkaisua lykättiin monta kertaa ja loppu tulos on silti surkea.Pelillä oli noin 4 miljoonan euron budjetti.Minkä olisi luullut riittävän hyvin tälläisen pienen budjetin tasoloikka pelin tekemiseen.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

23.06.2016 klo 03.42

aki79 kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Heikosti menee, jos näin yksinkertaisen pelin julkaisu ryssitään näin pahasti.


Mighty No 9 haluttiin julkaista melkein jokaiselle alustalle(PS4,PS3,Xbox One,Xbox 360,PC,Vita,3DS) mikä oli lopulta nähtävästi likaa Keiji Inafunelle ja tekijöille.Tämänkin pelin julkaisua lykättiin monta kertaa ja loppu tulos on silti surkea.Pelillä oli noin 4 miljoonan euron budjetti.Minkä olisi luullut riittävän hyvin tälläisen pienen budjetin tasoloikka pelin tekemiseen.

Peli on tehty Unreal Engine 3:lla, joka tukee lähes jokaista kuviteltavissa olevaa alustaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että uusia alustoja saa lisättyä puoli-ilmaiseksi. Jos peli olisi graafisesti erityisen vaativa, voisi kääntäminen muille alustoilla vaatia haastavampia optimointikikkoja, mutta luulen vähän, että sille ei ole ollut tämän kanssa tarvetta.
lainaa
Janne82

23.06.2016 klo 12.07 2 tykkää tästä

Hyvä että tekivät Xbox 360 version. Ostoon menee.
lainaa
hvdioshi

23.06.2016 klo 19.57

tuossa confidentialissa on käytetty nintendon trademarkia. ei jää juttu tähän
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova