Tuorein sisältö

Hakkeri junaili maalinkuivumispelin Steamiin ilman Valven tarkistusta

30.03.2016 klo 11.00 | Luettu: 8316 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


16-vuotias hakkeri kertoo tarinaansa Medium.comissa otsikolla "Katso kuinka maali kuivuu: kuinka sain pelini Steam Storeen, ilman että kukaan Valvella näki sitä".

Peli, jossa katsotaan maalin kuivumista 45 sekunnin ajan ei kuulosta olevan kovin kaukana joistain teoksista, jotka ovat päässeet mukaan Steamin Greenlightiin. Tässä tapauksessa peli meni myyntiin asti ilman, että sitä hyväksyi kukaan. 16-vuotias Ruby Nealon oli saanut käsiinsä Steamworks-työkalut "sosiaalisella hakkeroinnilla" ja niitä tutkimalla selvittänyt, kuinka pelin voi saada palveluun. Kikka oli lopuksi yllättävänkin helppo, mutta Nealonin tarkoitus oli jalo: saada Valve vihdoin tekemään jotain kyseiselle reiälle.

Ja niin myös tapahtui. Peli on nyt poistettu, ja Valve tehnyt tarvittavat muutokset, jotta moista ei pääse kukaan muu enää tekemään. Nealon ehti totta kai saada pelistään Steam-käyttäjiltä myös tulista palautetta.

Kotaku kertoo, että Valve teki yhteistyötä Nealonin kanssa ja antoi hänen pitää "pelijulkaisijatilinsä", jotta nuorukainen voi etsiä lisää bugeja - ja niitä on kuulemma pari jo löytynytkin.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Ainoa oikea tapa rat... Huimaavaa tarinointi... >

Keskustelut (4 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

30.03.2016 klo 11.34 4 tykkää tästä

VR-tuella tuo voisi olla hyvä peli.
lainaa
Pyttis

30.03.2016 klo 12.26

Haiskahtaa tuon päiväyksen takia aprillipilalta..
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.03.2016 klo 12.29 2 tykkää tästä

Pyttis kirjoitti:
Haiskahtaa tuon päiväyksen takia aprillipilalta..


Nealonin tarkoitus olikin julkaista peli aprillipäivänä lisätääkseen hämmennystä, mutta se oli mennyt suoraan Steamin listoille.
lainaa
Liimaletti

31.03.2016 klo 20.58

Näin tämän pelin Steamissa, mutta koska sielä on paljon muutakin shittiä nykyisin, en siihen paljoa kiinnittänyt huomiota. Ajattelin vain, että kaikkea sitä taas jälleen kerran Steamiin pääsee.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova