Tuorein sisältö

Presidentti Bill Clintonin kissan seikkailuista kertova SNES-peli saattaa vielä nähdä päivänvalon

29.03.2016 klo 21.00 | Luettu: 3898 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Bill Clintonin kissa Socks Valkoisessa talossa. Kuva: Barbara Kinney


1990-luvulla Yhdysvaltain presidentin kissana vaikuttanut Socks saattaa vihdoin saada oman videopelinsä. Presidentti Bill Clintonin kissasta kertova videopeli Socks The Cat Rocks The Hill oli lähes valmis julkaistavaksi Super Nintendolle ja Sega Genesikselle vuoden 1993 lopulla, mutta useiden viivästysten jälkeen pelin julkaisu lopulta peruttiin sen julkaisijan Kanekon lopetettua toimintansa Yhdysvalloissa kesällä 1994.

Socks The Cat Rocks The Hillin luultiin olevan lopullisesti haudattu lemmikkieläinpelien hautausmaalle, kunnes neljä vuotta sitten 41-vuotias amerikkalainen teknologiayrityksen markkinointijohtaja ja peliharrastaja Tom Curtin onnistui saamaan käsiinsä pelin prototyypin. Viime vuonna hän hankki myös pelin tekijänoikeudet. Nyt hän on ystävineen valmistelemassa pelin julkaisemista kaikkien saataville Kickstarter-joukkorahoituskampanjan avulla.

Pelin digitaalisen version hinnaksi tulee noin 20–30 dollaria ja fyysisen Super Nintendo -pelikasetin saa 50 dollarilla. "Peli ansaitsee oikean julkaisunsa: Laatikon, ohjekirjasen, fyysisen pelikasetin, jonka voi laittaa konsoliin sisään. Ihmiset ovat odottaneet 20 vuotta pelatakseen tätä peliä; minusta tämä tuntuu oikealta tavalta julkaista peli", Curtin sanoo.

Pelin päähenkilö Socks Clinton kuoli 19 vuoden iässä vuonna 2009.

Pelin mainos vuodelta 1993.

V2.fi | Erkki Mervaala
< MyNintendo ja MiiMot... Tältä näyttää, kun s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova