Tuorein sisältö

Dead Island 2 elää yhä – nyt peliä kehittää Sonic-ralleista tuttu Sumo Digital

10.03.2016 klo 21.00 | Luettu: 4436 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Viime vuonna tauolle jäänyt zombiräiskintäpeli Dead Islandin jatko-osan kehitys on käynnistynyt jälleen uuden pelikehittäjän astuttua mukaan kuvioihin. Viime kesänä pelin julkaisija Deep Silverillä meni sukset ristiin aiemmin peliä kehittäneen Yagerin kanssa. Nyt Dead Island 2:n kehittäjäksi on ryhtynyt aiemmin Sonic & Sega All-Stars Racing -rallipeleistään tunnettu brittiläinen Sumo Digital.

"Sumo on osoittanut niin paljon ymmärrystä brandia kohtaan, tuonut esiin luovia ideoita ja upean vision, joka oli linjassa omamme kanssa", Deep Silverin omistajan Koch Median toimitusjohtaja tohtori Klemens Kundratitz kertoi MCV-lehdelle.

"Projektin siirtämisessä heille on paljon järkeä. Paljastamme lisää yksityiskohtia myöhemmässä vaiheessa, mutta nyt haluan vain sanoa, että olemme tietysti äärimmäisen innoissamme heidän kanssaan tekemästämme kehityksestä."

Alunperin Dead Island 2:n julkaisuajankohdaksi oli suunniteltu viime vuoden kevättä, mutta nyt peliä lupaillaan tänä vuonna julkaistavaksi.

Myös pelistudio varmisti asian tänään Twitterissä:


V2.fi | Erkki Mervaala
< The Division rikkoi ... Uusin Pokemon-peli o... >

Keskustelut (2 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.03.2016 klo 21.29

Sumo Digital on muutenkin ihan kovisporukka. Porttasivat Outrun 2:takin kotikoneille.
lainaa
Lehkeri

11.03.2016 klo 13.44

Eikös Dead Island ole Techlandin pelisarjoja? Vai omistaako Deep Silver tuon IP:n?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova