Tuorein sisältö

V2.fi uudistuu – nyt tarjolla Early Access!

15.02.2016 klo 22.32 | Luettu: 53250 kertaa | Teksti: Toimitus

Olemme viime kuukaudet työstäneet V2.fi:stä uutta, sulavampaa, nykyaikaisempaa ja etenkin mobiilikäyttöön paremmin sopivaa versiota. Nyt olemme valmiina julkaisemaan työmme tulokset.

Jos sivusto näyttää olevan aivan sekaisin, paina tietokoneella Shift+F5 tai pakota mobiiliselaimeen päivitys vetämällä yläreunasta alaspäin.

Muutoksia:

- Sivun asettelu mukautuu käytettävän laitteen mukaan. Jo lähes kolmannes käyttäjistä tulee mobiiliselaimilla, joten oli aika päivittää vuodelta 2007 peräisin ollut taitto nykyaikaan.

- Etusivulla on nyt selkeä "juttuvirta", josta löytyvät aina kaikkein tuoreimmat uutiset ja artikkelit. Uusimmat arvostelut ja muut näkyvät edelleen myös omina nostoinaan.

- Pelit-, Viihde- ja Hauskat-etusivut näyttävät vain omiin aiheisiinsa liittyvät jutut. Entisen kaltainen "kaikkien uutisten luettelo" on siis nyt suoraan käytettävissä Pelit-etusivulla.

- Vähän käytettyjä ominaisuuksia on siivottu pois ja yhdistelty.

- RSS-syötteitä on paranneltu.

- Kaikenlaisia pikku parannuksia on tehty sinne tänne.

- Kaikki vanhat jutut ovat tallella ja vanhojen URL-osoitteiden pitäisi toimia. Vanhojen juttujen kuvat tosin ovat aika pieniä.

Useiden kuukausien kehitysajasta ja viilauksesta huolimatta emme suinkaan kuvittele, että kaikki olisi kerralla kunnossa. Aiomme vielä tehdä lisää pikkuviilauksia, kunhan selviää, miten asiat toimivat oikealla kuormalla. Esimerkiksi juttujen esikatselukuvat näyttävät nyt suttuisilta, mutta niitä vaihdellaan uusiin sitä mukaa kun ehditään. Samoin osalla kännyköistä näyttö saattaa skaalautua mainoksen leveyteen, ei sisällön.

Siksi julistammekin, että käytössänne on nyt uuden V2.fi:n Early Access. Kehitämme palvelua edelleen palautteenne mukaisesti. Jos jokin on nyt merkittävästi huonommin tai juuri sinun käyttämäsi ominaisuus on muutettu, kerrothan siitä meille!

Pian on luvassa myös V2.fi:n uusiutumista juhlistavia kilpailuja mahtavin palkinnoin!

P.S. Jos sivusto näyttää liian kapealta ja vasempaan keskitetyltä, tarkista, oletko vahingossa kytkenyt mainosblokkerin toimintaan. Saatamme korjata layoutin myöhemmin myös Adblock-yhteensopivammaksi, mutta näin mainosrahoitteisena palveluna se ei varsinaisesti ole prioriteettimme.

V2.fi | Toimitus
< Infinity Ward tämän ... Forza 6 on tulossa W... >

Keskustelut (65 viestiä)

Netbob

15.02.2016 klo 22.42

Bannerit tosiaan seilaa missä sattuu, sivut skaalautuu oudosti niin pc:llä kuin kännyllä. Työmaata siis riittää :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2016 klo 22.45

Netbob kirjoitti:
Bannerit tosiaan seilaa missä sattuu, sivut skaalautuu oudosti niin pc:llä kuin kännyllä. Työmaata siis riittää :)

Saisitko screenshottia? Auttaa vianmäärityksessä.

lainaa
Netbob

15.02.2016 klo 23.01

Mikko kirjoitti:

Netbob kirjoitti:
Bannerit tosiaan seilaa missä sattuu, sivut skaalautuu oudosti niin pc:llä kuin kännyllä. Työmaata siis riittää :)

Saisitko screenshottia? Auttaa vianmäärityksessä.

Ongelma korjaantuikin päivittämällä sivut. Hienot on!

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.02.2016 klo 23.07 2 tykkää tästä

Pakollista valitusta uusitusta ulkoasusta: Vanhaa V2:sta oli huomattavasti miellyttävempi lukea, koska se oli tiiviimpi. Oli mukavempi kun uutiset oli listattu tiiviiseen listaan. Värimaailma on vähän liian vaalea omaan makuun.
lainaa
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2016 klo 23.12

tagman kirjoitti:

Pakollista valitusta uusitusta ulkoasusta: Vanhaa V2:sta oli huomattavasti miellyttävempi lukea, koska se oli tiiviimpi. Oli mukavempi kun uutiset oli listattu tiiviiseen listaan. Värimaailma on vähän liian vaalea omaan makuun.

Oi niitä aikoja kun koko hiton saitti oli yön musta ensimmäisissä kehitysversioissa.
Muokannut: aaaatu 15.02.2016 klo 23.16 lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

15.02.2016 klo 23.15 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

Pakollista valitusta uusitusta ulkoasusta: Vanhaa V2:sta oli huomattavasti miellyttävempi lukea, koska se oli tiiviimpi. Oli mukavempi kun uutiset oli listattu tiiviiseen listaan. Värimaailma on vähän liian vaalea omaan makuun.
Ei mulla värimaailmasta mitään, mutta uutisten listauksessa on joo käytetty enemmän tyhjää tilaa kuin skyrimin UIssa.
lainaa
vsdjpiosdvpij

15.02.2016 klo 23.19

Just joku päivä kattelin että pelialustalistauksessa oli vielä pleikkakakkosta, xboxia, psptä ja mitä lie 10 vuotta sitten kuolleita raatoja

Ja tosiaan tyhjä tila = turnoff. Ei puutu muuta kuin tilet niin oltais kunnolla moderneja
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2016 klo 23.22

vsdjpiosdvpij kirjoitti:
Ja tosiaan tyhjä tila = turnoff. Ei puutu muuta kuin tilet niin oltais kunnolla moderneja

Tuon suhteen on haettu balanssia helppolukuisuuden ja tosiaan sen tyhjän tilan välillä, mutta katsotaan voidaanko asiaa vähän parantaa.
lainaa
iojkhadijo

15.02.2016 klo 23.31 3 tykkää tästä

Ruma kuin petolinnun perse.
lainaa
kekkone

15.02.2016 klo 23.39

tagman kirjoitti:

Pakollista valitusta uusitusta ulkoasusta: Vanhaa V2:sta oli huomattavasti miellyttävempi lukea, koska se oli tiiviimpi. Oli mukavempi kun uutiset oli listattu tiiviiseen listaan. Värimaailma on vähän liian vaalea omaan makuun.

lainaa
kekkone

15.02.2016 klo 23.42

Mitäpä jos leikittäisiin semmosta leikkiä et pidetään mobiili-diibadaaba poissa pöytäversioista
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2016 klo 23.51

kekkone kirjoitti:
Mitäpä jos leikittäisiin semmosta leikkiä et pidetään mobiili-diibadaaba poissa pöytäversioista

On vähän vaikea sivuuttaa sellaista tosiasiaa, että toiseksi suosituin käyttöjärjestelmä, jolla V2.fi:tä selataan, on Android:

Windows 7: 29 %
Android: 26 %
Windows 10: 18 %
iPhone: 8,5 %
Mac OS X: 4,5 %

(Lähde: viimeiset 90 päivää)

Ei ollut enää oikein hyväksyttävää, että kolmannes käyttäjistä joutuu zoomailemaan saadakseen tekstin näkyviin. Vaikka mobiilipuoli oli toki muutoksen katalyyttinä, niin kyllä tarkoitus on ollut tehdä sivustosta ihan kaiken kaikkiaan parempi, kaikille. Vanha taitto oli enimmäkseen peräisin vuodelta 2007, vaikka sitä matkalla viilattiinkin.
lainaa
Pällimehu

16.02.2016 klo 01.13 2 tykkää tästä

Pakko kommentoida vaikka ei accoa oo jaksanu tehä tänne moneen vuoteen, mutta omasta mielestä v2.fi:n ehdottomasti paras ominaisuus on PC:llä ja puhelimella (vaikka joskus voi joutua zoomailemaan) se, kun kaikki lähiaikojen uutiset oli siinä sivun vasemmassa reunassa.
Oikeastaan pelkästään kyseisen sommittelun takia luin uutisia ja mitä nyt tarjottiinkaan mitä ei välttämättä edes paljoa kiinnostanut.
Sama oli samsungilla nettiä selattaessa kun hyvin pystyi "eksymään" sivulle pelkän peukalon voimalla.

Kyseessä on yksi ihan vain muutamasta seikasta, miksi suosin v2:kosta suomalaisena peli/viihdeuutissivustona muiden sivujen sijaan.

Helppokäyttöisyys ja "laiskan ihmisen" kannalta tehdyt sivut on parhautta.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 01.28

Lähiaikojen uutislista reunassa jäi bugiin, on palaamassa pian.
lainaa
jouni

16.02.2016 klo 02.03 1 tykkää tästä

Vanha parempi
lainaa
asdfqwer

16.02.2016 klo 02.36

Ihan hyvältä näyttää PC:ltä käsin. Ainakin arvosteluiden näkyminen RSS-syötteissä suoraan on plussaa. yksi asia mitä kaupaan on, että etusivulla näkisi samaan kertaan useamman arvostelun taakse päin. Vanhassa sivustossa näkyi kaksi uusinta peliarvostelua, joten usein sivulla vieraillessa tästä näki saman tien onko tullut yksi vai kaksi uutta arvostelua sitten viime käynnin.

5.5 tuuman Android-luurilla Firefoxilla ja Chromella sivut näyttävät aika pieniltä, vaikka sivupalkit zoomaa pois. Huomasin myös, että perustekstit olivat Firefoxilla pienemmät kuin Chromella. Sivupalkkien pois zoomaamisen jälkeen teksti oli nippanappa luettavaa Chromessa, mutta Firefoxissa piti zoomata vielä lähemmäksi. Tämä siis pystyasennossa. Vaaka-asennossa ongelma vähän helpottaa, mutta teksti on varsinkin Firefoxisa edelleen pientä. En sitten tiedä johtuuko tämä omista asetuksista puhelimen selaimissa, vai onko sivun ominaisuuksia.
Puhelimen näytöllä myös etusivun uusimmat artikkelit tuntuivat vievän turhan paljon tilaa vasemmasta reunasta.
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

16.02.2016 klo 07.25 2 tykkää tästä

" joten oli aika päivittää vuodelta 2007 peräisin ollut taitto nykyaikaan."

Ja tälläisinä hetkinä sitä tulee pysähdyttyä miettimään, mihin se kaikki aika häviää. IMO melko onnistunut ulkoasu, kun ei mielestäni vaatinut päivitystä.

Uudesta ulkoasusta senverran, että onhan tämä vähän hankala käyttää, ainakin näin alkuun. Mutta viikko pari, niin eiköhän tähän totu. Ainoa mistä en liiemmin välitä, on uutisten sekoittamisesta keskenään.
lainaa
Mad_Success

16.02.2016 klo 08.17

Miettisin vielä bannerin paikkaa mikä on V2.fi logon vieressä missä on Pelit, Viihde, Hauskat, Chat ja Trailerit. Muuten kyllä vaikuttaa ihan pätevältä muutokselta kunhan löytyy myös mobiilla mahdollisuus valita täysversio.

Testattu androidilla, mutta ei suoraan kommenttia antanut kirjoittaa ja useamman kerran sai lähetä nappia painaa.
lainaa
ballsofsteel

Rekisteröitynyt 14.10.2013

16.02.2016 klo 08.37

Hyvältä näyttää. Parannusehdotus: pitäiskö tuoreimmat uutiset alle tuleviin "peliuutinen" ja "viihdeuutinen" teksteihin lisätä joku värilaatikko taustalle, jotta erottuisi paremmin valkoisesta taustasta? Viihdeuutisille ja peliuutisille vois myös miettiä ihan omat värit, vaihtoehto B.
Muokannut: ballsofsteel 16.02.2016 klo 08.40 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 08.56

cs_bot kirjoitti:
Ainoa mistä en liiemmin välitä, on uutisten sekoittamisesta keskenään.

Jos haluaa vain peli- tai viihdeuutiset, voi valita ko. alasivun niin näkee vain niitä.

Tosiaan, uutislista vasempaan reunaan on tulossa takaisin.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

16.02.2016 klo 09.07 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

Pakollista valitusta uusitusta ulkoasusta: Vanhaa V2:sta oli huomattavasti miellyttävempi lukea, koska se oli tiiviimpi. Oli mukavempi kun uutiset oli listattu tiiviiseen listaan. Värimaailma on vähän liian vaalea omaan makuun.

No aika todella vahva tämä. Onneksi Mikko tuossa yllä jo sanoikin sivulistan tulevan takaisin.

Mikko kirjoitti:

kekkone kirjoitti:
Mitäpä jos leikittäisiin semmosta leikkiä et pidetään mobiili-diibadaaba poissa pöytäversioista

On vähän vaikea sivuuttaa sellaista tosiasiaa, että toiseksi suosituin käyttöjärjestelmä, jolla V2.fi:tä selataan, on Android:

Windows 7: 29 %
Android: 26 %
Windows 10: 18 %
iPhone: 8,5 %
Mac OS X: 4,5 %

(Lähde: viimeiset 90 päivää)

Ei ollut enää oikein hyväksyttävää, että kolmannes käyttäjistä joutuu zoomailemaan saadakseen tekstin näkyviin. Vaikka mobiilipuoli oli toki muutoksen katalyyttinä, niin kyllä tarkoitus on ollut tehdä sivustosta ihan kaiken kaikkiaan parempi, kaikille. Vanha taitto oli enimmäkseen peräisin vuodelta 2007, vaikka sitä matkalla viilattiinkin.

Miten se androidin suosio vaikuttaa työpöytäversioon? Ollaan v2-toimituksessakin varmaan kuultu kahdesta eri versiosta, toinen kännykälle ja toinen pöytäkoneelle?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 09.32

Jantsa kirjoitti:
Miten se androidin suosio vaikuttaa työpöytäversioon? Ollaan v2-toimituksessakin varmaan kuultu kahdesta eri versiosta, toinen kännykälle ja toinen pöytäkoneelle?

Ollaan kuultu ja myös huomioitu, ettei erillinen mobiiliversio ole nykyaikainen tapa tehdä asioita, eikä kaksinkertainen ylläpito ole tällä resurssipohjalla edes mahdollista. Käytännössä vain todella isot saitit pystyvät pyörittämään kahta rinnakkaista versiota.

Kunhan tästä painoksesta saadaan siliteltyä nämä vekit pois, niin olen aivan vakuuttunut, että tulos on entistä parempi myös desktopissa: esim. kuvat ja video-embedit ovat jatkossa suurempia, mitä on paljon pyydetty. Turhaa tauhkaa on poisteltu paljon ja sisältö pääsee paremmin esiin.
lainaa
detonatorFIN

Rekisteröitynyt 17.01.2011

16.02.2016 klo 09.43

Jee hyvä juttu. Välillä tosiaan W10 puhelimella Edge ottaa mainoksen mukaan sivun leveyden, välillä taas ei. Myöskin tekstikentät ei tunnu aktivoituvan (näppäimistö ei tule esiin) ekalla painalluksella, täytyy painaa osoiteriviä ja sitten uudestaan tekstikenttä niin sit tulee esille näppis.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 10.15

detonatorFIN kirjoitti:

Jee hyvä juttu. Välillä tosiaan W10 puhelimella Edge ottaa mainoksen mukaan sivun leveyden, välillä taas ei. Myöskin tekstikentät ei tunnu aktivoituvan (näppäimistö ei tule esiin) ekalla painalluksella, täytyy painaa osoiteriviä ja sitten uudestaan tekstikenttä niin sit tulee esille näppis.

Tämä tekstikenttäjuttu on uusi, kirjataan syntilistalle. Kiitos.
lainaa
ASDero

16.02.2016 klo 10.24

Tääläkään ei toimi vielä kunnolla, vaan koko etusivu näyttää yhdeltä sekasotkulta mobiililaitteella. Uutisten otsikoita ei erota muusta tekstistä.

http://s9.postimg.org/6h43otau6/Screenshot_2016_02_16_10_

Muutenkin scrollaamaan joutuu aivan liikaa ja en ymmärrä miksi etusivulla jo pitää lukea osa tuosta uutisesta. Pelkkä otsikko riittäisi niin tarvitsisi vähemmän scrollata.

Vanhaa sivu oli mobiililla paljon miellyttävämpi. Pitkän kapean sivun scrollaaminen on ärsyttävämpää kuin yhdellä leveämmällä sivulla liikkuminen. Nyt jos haluat päästä sivun alaosaan, joutuu sormea veivaamaan 100 kertaa näytön yli. Siksi leveämpi on parempi.
lainaa
JTPfani

16.02.2016 klo 10.53

En löytänyt enää mistään mahdollisuutta selailla esim elokuva-arvosteluja. Uusin arvostelu löytyy kyllä ja yleiset viihdejutut mutta missä listaus kaikista leffa-arvioista josta voipi uusimmat bongata? Ja hävinnyt on ilmeisesti myös itse arvostelun vasemmalla puolella ollut listaus viimeisimmistä arvioista. Nykyisellä tyylillä menee kyllä varmasti ohi osa arvioista, kun käytännössä vain se uusin on löydettävissä järkevästi.
lainaa
hepa

16.02.2016 klo 11.05

Luulin aluksi että taasko on aprillipäivä, mutta sivua päivittämällä ja adblockin sulkemisella sivuhan näyttää ihan pätevältä.
lainaa
Maranara

16.02.2016 klo 11.19

Kannattaa evästeet nollailla jos sivu näyttää ASDeron kuvaamalta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 11.20

ASDero kirjoitti:

Tääläkään ei toimi vielä kunnolla, vaan koko etusivu näyttää yhdeltä sekasotkulta mobiililaitteella. Uutisten otsikoita ei erota muusta tekstistä.

http://s9.postimg.org/6h43otau6/Screenshot_2016_02_16_10_

Tämä ongelma johtuu vanhasta CSS:stä. Jos teet ns. hard refreshin (Chromen Androidissa vetämällä näyttöä alaspäin, kunnes nuoli ilmestyy, tai valitsemalla päivityksen yläpalkista), niin vaihtuu aivan toisen näköiseksi. Näin kun lennossa vaihdetaan niin aina jollekin jää näitä välimuistiin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 11.24

JTPfani kirjoitti:

En löytänyt enää mistään mahdollisuutta selailla esim elokuva-arvosteluja. Uusin arvostelu löytyy kyllä ja yleiset viihdejutut mutta missä listaus kaikista leffa-arvioista josta voipi uusimmat bongata? Ja hävinnyt on ilmeisesti myös itse arvostelun vasemmalla puolella ollut listaus viimeisimmistä arvioista. Nykyisellä tyylillä menee kyllä varmasti ohi osa arvioista, kun käytännössä vain se uusin on löydettävissä järkevästi.

Näitä toimintoja on tulossa vielä lisää, mutta tuolta Arkiston kautta löytää kaikenlaista toistaiseksi.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

16.02.2016 klo 11.29

Mikko kirjoitti:

Ollaan kuultu ja myös huomioitu, ettei erillinen mobiiliversio ole nykyaikainen tapa tehdä asioita, eikä kaksinkertainen ylläpito ole tällä resurssipohjalla edes mahdollista. Käytännössä vain todella isot saitit pystyvät pyörittämään kahta rinnakkaista versiota.

Kunhan tästä painoksesta saadaan siliteltyä nämä vekit pois, niin olen aivan vakuuttunut, että tulos on entistä parempi myös desktopissa: esim. kuvat ja video-embedit ovat jatkossa suurempia, mitä on paljon pyydetty. Turhaa tauhkaa on poisteltu paljon ja sisältö pääsee paremmin esiin.

Toivottavasti kuitenkin viilaatte skaalauksen sentään erittäin hyväksi. FHD-resolla sivusto skaalaa puolikkaalle näytölle todella hyvin, koko näytön skaalaus taas jättää paljon parantamisen varaa.

Toistaiseksi tämän sivuston totaali-upgrade on tosin ollut kaikista paras verrattuna muihin alan toimijoihin, pisteet siitä!
lainaa
kommentaattori

16.02.2016 klo 13.02

Näyttää aluksi ainakin vähän karulta. Sivun sisältö oli tosiaan vasemmassa laidassa ctrl+f5 (Firefox) latasi sivun uudestaan kokonaan ja asia korjautui hieman: http://i.imgur.com/UjVP4o4.png
Todennäköisesti asetteluvirhe johtuu aika paljon mainoseston suodattimista, joten ymmärrän hyvin jos asiaan ei tule muutosta V2 taholta.

Mieluummin tukisin tätäkin sivua vaikka bitcoinilla, kuin lähettämällä puolet selaimesta eri firmoille. En tiedä paljonko keskiverto lukija teille tuottaa, mutta moni aika isokin sivusto on päässyt nollatilanteeseen ilman mainoksia lukijoiden tuella.

Yksi vaihtoehto olisi käyttää staattisia mainoksia, jotka ladataan suoraan (kuvina, ilman elementtejä) joko teidän tai mainostettavan firman sivuilta ilman välikäsiä, koska niitä eivät mitkään suodatinlistat estä. Se olisi myös lukijan etu yksityisyyden kannalta.

RSS-syötteet on tosi tärkeitä ainakin minulle, kun seurattavaa on monta kymmentä sivua eikä niiden omatoiminen seuranta ole järkevää. Muutaman sivuston seurannan olen jättänyt pelkästään sen vuoksi kun syötteitä ei ole ollut.

Ihan FullHD-näytöllä jää aika paljon tyhjää tilaa edelleen molemmille reunoilla, mutta ainakin autoscrollin käyttö onnistuu vaivatta toisin kuin joillain muilla sivuilla, joissa hiiren rullan klikkaus aukaisee mainoksen painoi mihin tahansa. Sivu näyttää sopivan paljon luonnollisemmin toiselle näytölleni (1280x1024).

Kiitos uudistuksesta, entinen alkoi näyttämään jo vähän vanhalta kohokuvioineen.
lainaa
Mola

16.02.2016 klo 13.11

Kuva tuntuu hassulta 2560x1440 resoluutiolla ilman adblock http://imgur.com/KwQqsLX
Lähinnä vanhasta jäi kaipaamaan leveämpää leiskaa ja sivussa olevaa listaa uusimmasta uutisesta vanhempaan. Ei tarvinut aina avata montaa välilehteä eri uutisesta, vaan klikkaili siitä mielenkiintoisimmat vuoron perään.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

16.02.2016 klo 13.44

Muutama huomio pääasiassa tietokoneella sivustoa käyttävältä:
- Joku on pistänyt kommenttikenttään päälle lihavoinnin. Miksi? (Eli en tykkää.)
- Kommenttien fonttikoko on turhan pieni. Nykyään paisutellaan fonttikokoja yleensä ihan turhaan, mutta ei se tämä toinenkaan suunta kovin hyvälle vaikuta. Onko myös uutisten fonttikoko pienentynyt ihan hitusen?
- Aika paljon pitää uutislistauksessa skrollata, vaikkei uutisista näy kuin liian lyhyt esikatselu. Kuvia lisää ja mahdollisesti esikatselulle lisää pituutta tai esikatselu kokonaan pois (tai sitten saa keksiä muita tapoja lyhentää)!
- Mistään ei näe tiiviisti, mistä on uutisoitu. Käytin ennen eniten juuri tiiviitä uutislistauksia (etusivulla ja jokaisen uutisen sivussa), ja oma arvaukseni on, että klikkejä tulee omalta osaltani vähemmän. En yksinkertaisesti jaksa lähteä metsästämään skrollausviidakosta lisää lukemista, jos ennen pystyi näkemään kiinnostavat jutut yhdellä silmäyksellä.
- En tykkää eri kategorioiden uutisten sekoittamisesta. En lue tarpeeksi muita kuin peliuutisia, jotta haluaisin katsella niitä sekaisin samassa uutisvirrassa, joten luultavasti tulen käyttämään jatkossa Pelit-etusivua. Klikkailin kyllä ennenkin satunnaisesti kiinnostavia linkkejä (erityisesti arvosteluja) muista kategorioista, mutta se jää nyt kokonaan pois.
- Yksi näkyvissä oleva arvostelu per kategoria on liian vähän. Tämä luultavasti tiputtaa arvosteluklikkejäni huomattavasti. Ennen kävi usein niin, että huomasin arvostelun vasta, kun se oli jo tippunut kakkossijalle. Arvatkaapa, missä se toisella sijalla oleva arvostelu nyt näkyy? No, ei ainakaan siellä, mistä näen sen.
- Androidin Operalla sivusto oli todellakin liian leveä ja piti ihan ihmetellä, että jokos se uudistus oli tullut kokonaisuudessaan voimaan. Oli siis ihan tietokoneversion levyinen.
- Muuten ei tule heti mieleen valittamista, joten siinä mielessä onnistunut uudistus, että pieleen menneet jutut tuntuvat olevan aika yksittäisiä asioita eivätkä välttämättä niin syvällä sivuston rakenteessa, etteikö niille voisi jotain tehdä. Usein rikotaan koko sivu eikä vain yksittäisiä juttuja.

Kaiken kaikkiaan uudistuksesta jää aika karvas maku suuhun. Klikit tulevat näillä näkymin vähentymään runsaasti, sillä omalla kohdallani klikkejä eniten keränneet ominaisuudet loistavat poissaolollaan eikä varteenotettavia korvaajia ole. Aika ironisesti myöskään mobiilikokemus ei silti parantunut.

Klikkien vähenemisestä valitettuani voinkin sitten iloisesti todeta, että vaikka mainokset periaatteessa sallinkin sivustolla, Firefoxin tracking protection estää iloisesti mainosblokkerista läpi pääsevät mainokset seurannan vuoksi. Se on ihan tarkoituksella päällä, koska en koe, että seurantakomponentit (ml. mainokset) ansaitsevat päästä läpi. Onko toimituksella tiedossa, olisiko realistista vaihtaa mainoksia ilman seurantaa toimiviin? Ihan herkästi ei nimittäin tracking protection lähde pois päältä eikä taatusti ainakaan ennen kuin räikeimmät epäkohdat sivustolla on korjattu.
lainaa
PatrikSelin

Rekisteröitynyt 29.07.2008

16.02.2016 klo 14.00

On pakko sanoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Se on aina hienoa nähdä, että uuden tuominen aina aiheuttaa "Vanha oli parempi" -vyöryn.

- Omasta mielestäni kommenttien koko voisi olla suurempi. Fontti voisi olla muutenkin suurempi, ei rasittaisi niin paljon silmiä. Esim. Pelaaja lehden arvosteluiden tekstin koko on paljon mieluisampi (http://www.pelaajalehti.com/arvostelut/fast-racing-neo)
- Mobiili: Harmaat reunat voitaisiin poistaa, jotta sisältö ei ole yhdessä tumpussa. Ja tekstin lukeminen on erittäin raskasta, koska se on niin pientä - https://drive.google.com/file/d/1Xm4k5BcfrCOpK0jr6N34RTIha
- Sosiaalinen kirjautuminen tekee kirjautumisesta erittäin nopeaa - eikä ole tarvetta kamppailla rekisteröitymisen kanssa ja keksiä uniikkia salasanaa
Muokannut: PatrikSelin 16.02.2016 klo 14.23 lainaa
ajfdpdfapij

16.02.2016 klo 14.07

Juu päälimmäisenä juuri se että ennen näki päivän, kahden tai jopa kolmen päivän peliuutiset ruutua vierittämättä kerralla. Se on (oli) semmonen ominaisuus jota ei oikeastaan millään muulla pelisivustolla (saati muullakaan alalla) ole ja siitä sais moni "helppokäyttöinen" sivusto ottaa oppia

Noita kahden lauseen esikatselujuttuja ei tule edes vilkaistua eli hukkatilan puolelle menee. Joko juttu kiinnostaa sen verran otsikon perusteella että klikkaan ja luen tai sitten en lue lainkaan. Toki jos se vanha monoliitti tulee takaisin tuonne vasemmalle niin siinä vaiheessa ei millään muulla ole väliä ja tämä on nvm kunhan sitä ei kauheasti muuteta
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 14.31

ajfdpdfapij kirjoitti:
Toki jos se vanha monoliitti tulee takaisin tuonne vasemmalle niin siinä vaiheessa ei millään muulla ole väliä ja tämä on nvm kunhan sitä ei kauheasti muuteta

Kyllä se tulee, koska se on iskostunut osaksi omaakin selailukokemusta, olen kaivannut sitä tänään jo n kertaa. Se vain jäi eilen päivityksessä limboon, eikä haluta ruveta muutos kerrallaan näitä ajamaan sisään.
lainaa
mobiili

16.02.2016 klo 14.40

PC:llä on kyllä melkoinen vaikeus selata sivustoa, kun puolet mustan fontin otsikkolinkeistä ujuttautuu sivun harmaaseen taustaan. Bannerit siellä sun täällä
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

16.02.2016 klo 15.09

Lisään vielä omaan kommenttiini, että joissain paikoissa on tosiaan liikaa tyhjää tilaa. Arvosteluissa infopalkki ylhäällä (kuva, kirjoittajan kuva, tietoa arvosteltavasta tuotteesta) on pelipuolella OK mutta leffoissa ja musiikissa tyhjää täynnä. On aika yksittäinen paikka joten tehoton tilankäyttö ei haittaa juurikaan, mutta sen sijaan silmää kyseinen tyhjä tila ei miellytä ja suorastaan häiritsee.

Muuten ei nyt muistu mieleen, missä olisi liikaa tyhjää, mutta kehottaisin suhtautumaan siihen kriittisesti. Useimmissa uudistuksissa eniten ärsyttävä asia on juurikin tehoton tilankäyttö, jossa isoimpana tekijänä on usein liiallinen tyhjän tilan käyttö. Näin ohimennen: hauskasti Yle on onnistunut käyttämään sivustonsa uudistuksessa tilaa sekä liian vähän (koko sivuston etusivu) että liian paljon (uutissivuston etusivun testiversiot; uusimmissa testiversioissa ongelma on taidettu korjata mutta vanhemmat versiot olivat pelkkää ilmaa).
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 15.36

mobiili kirjoitti:

PC:llä on kyllä melkoinen vaikeus selata sivustoa, kun puolet mustan fontin otsikkolinkeistä ujuttautuu sivun harmaaseen taustaan. Bannerit siellä sun täällä

Sinullakin on vanha CSS. Shift+F5 auttanee.
lainaa
asd

16.02.2016 klo 15.54

Artikkelien tekstin ja kommenttien fonttikoko on oletuksena mielestäni turhan pieni. Mutta ihan mukavalta näyttää, viilausta ja viilausta vaan!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2016 klo 16.22

asd kirjoitti:

Artikkelien tekstin ja kommenttien fonttikoko on oletuksena mielestäni turhan pieni.

Niin on, muuttuu.
lainaa
Fartmaster

16.02.2016 klo 21.04

Aivan hanurista koko muutos. Taitaa jäädä tämän saitin selailut sikseen. Tällaisesta sekamelskasta löydä enää mitään haluamaa.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

16.02.2016 klo 21.28

Aivan kamala ja huono ja silleen, varmasti jää v2 lukematta nyt ja blaa blaa blaa. Ei vaan, hyvä kun uudistutaan käyttäjien mukaan, vaikka itse Windowsilla tätä yleensä luenkin, enkä mobiililla.

9/11 uudistus.

Ai niin, hakuun voisi tehdä muutoksia myös. Kaipaisin mahdollisuutta järjestellä hakutuloksia ajan mukaan. Nyt ne tuntuu näkyvän jollain erikoisella algolla järjesteltynä.

Ja TUOREIN SISÄLTÖ -listalla voisi näkyä monta kommenttia jutuissa on niin tietää kannattaako sitä avata.

Apple ( bandai) Pippin ohjain
Muokannut: LateHuominen 16.02.2016 klo 21.35 lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

17.02.2016 klo 01.28

Näin alkuun tuntuu erittäin sekavalta. En löydä haluamani asioita.

Jospa se on vain tottumiskysymys. Katsellaan ja totutellaan.
lainaa
whekaj

17.02.2016 klo 08.19

Uusimmat artikkelit ja suosituimmat juuri nyt pois kokonaan tuolta vasemmasta reunasta, ja tuorein sisältö ikkunaa reilusti leveämmäksi. Nyt se on todella ahdas ja pieni. Fonttikokoja reilusti isommaksi, niin lukeminen on helpompaa. Samoin kommentti-osioissa fonttia isommaksi.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.02.2016 klo 08.48

whekaj kirjoitti:

Fontteja kasvatetaan varmasti, jäivät turhan pieniksi ja etenkin kommenttien fontti on liki lukukelvoton kännykän ruudulta. Myös nuo etusivut elävät vielä.
lainaa
whekaj

17.02.2016 klo 11.13

Hyvä juttu. En tiedä onko silmä sitten tottunut siihen, että uutiset olisi enemmän vasemmassa reunassa kuin oikealla. Nyt tuntuu oudolta tuo asettelu. Yläosassa on myös ehkä liikaa kamaa, ennen kuin alkaa uusimmat uutiset osio. Eli saa kelata aina sivua alaspäin. Joku otsikkokuvaus uusimmista uutisista olisi ehkä myös paikallaan.
lainaa
Estebanni

17.02.2016 klo 11.51 1 tykkää tästä

Sivupohja on aivan liian kapea, kolmannes näytöstä ultimategaming-platformilla sisältöä, muuten tyhjää.
Ei adblockia kytkettynä.

lainaa
PatrikSelin

Rekisteröitynyt 29.07.2008

17.02.2016 klo 13.15 1 tykkää tästä

Etusivulla "X kommenttia" on vaaleansinisellä, joka luo kuvitelman, että se olisi linkki. "Lue lisää" on samalla värillä. "X kommenttia" voisi viedä uusimpaan kommenttiin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.02.2016 klo 13.54

PatrikSelin kirjoitti:

Etusivulla "X kommenttia" on vaaleansinisellä, joka luo kuvitelman, että se olisi linkki. "Lue lisää" on samalla värillä. "X kommenttia" voisi viedä uusimpaan kommenttiin.

Tässä on tosiaan pieni käytettävyysongelma, puntaroidaan.
lainaa
Kaappis

Rekisteröitynyt 13.10.2008

17.02.2016 klo 15.45

Eikö tuon hauskat -osion olisi voinut jo poistaa? Alkuun se oli aivan toimiva, kun sinne lisäiltiin päivittäin videoita, mutta ei tämä "yksi video kuukaudessa" tahti palvele ketään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.02.2016 klo 20.39

Kaappis kirjoitti:

Eikö tuon hauskat -osion olisi voinut jo poistaa? Alkuun se oli aivan toimiva, kun sinne lisäiltiin päivittäin videoita, mutta ei tämä "yksi video kuukaudessa" tahti palvele ketään.

Sen suhteen on jatkosuunnitelmia.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

17.02.2016 klo 21.27

Kommenttiosion fonttikoko on nyt parempi, mutta ainakin omaan makuuni pykälän liian iso. Nyt näyttää enemmänkin lähemmäs zoomatulta kuin sopivalta. Tosin ylisuuri fonttikoko tuntuu olevan muodissa muutenkin.

Hienoa, että tuoreimmat ovat taas näkyvissä vasemmalla, mutta kommenttiosion tapaan niitäkin vaivaa lihavointiongelma. Lihavointi on hieno korostuskeino yksittäisille sanoille, mutta ainakin minun silmääni noin suuri määrä lihavoitua tekstiä jo rasittaa.
lainaa
Isoherra

18.02.2016 klo 11.53

'Tuorein pelisisältö' -> 'Pelit' -näkymästä vanhin näkyvä uutinen tällä hetkellä "Street Fighter V julkaistaan myös Linuxille ja SteamOS:lle"

Mistähän mahtaa löytää nykyään tätä vanhempia uutisia? 'Vanhemmat uutiset' tai 'seuraava sivu' palkit puuttuu fiidin alalaidasta kokonaan?
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

18.02.2016 klo 22.01 1 tykkää tästä

Isoherra kirjoitti:

Mistähän mahtaa löytää nykyään tätä vanhempia uutisia? 'Vanhemmat uutiset' tai 'seuraava sivu' palkit puuttuu fiidin alalaidasta kokonaan?

Oliko vanhalla saitilla tuollainen? Ainakin sielläkin oli vaikeaa löytää vanhoja juttuja.
lainaa
Isoherra

19.02.2016 klo 15.14

LateHuominen kirjoitti:

Isoherra kirjoitti:

Mistähän mahtaa löytää nykyään tätä vanhempia uutisia? 'Vanhemmat uutiset' tai 'seuraava sivu' palkit puuttuu fiidin alalaidasta kokonaan?

Oliko vanhalla saitilla tuollainen? Ainakin sielläkin oli vaikeaa löytää vanhoja juttuja.

Oli kyllä. Tosin reitti sinne oli melko vaikea löytää. Silloinen suora url oli "http://www.v2.fi/pelit/uutiset/area.php?c=all&mode=full" ja tämä sivu näytti nimenomaa kaikki uutiset listana Ampparit-tyyliin. Sivulta pääsi kulkemaan taaksepäin niin paljon kuin halusi. Pelkät peliuutiset ja muu turhake pois, kiitos.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.02.2016 klo 15.46 1 tykkää tästä

Isoherra kirjoitti:

Oli kyllä. Tosin reitti sinne oli melko vaikea löytää. Silloinen suora url oli "http://www.v2.fi/pelit/uutiset/area.php?c=all&mode=full" ja tämä sivu näytti nimenomaa kaikki uutiset listana Ampparit-tyyliin. Sivulta pääsi kulkemaan taaksepäin niin paljon kuin halusi. Pelkät peliuutiset ja muu turhake pois, kiitos.

Tässä sinällään kätevässä moodissa oli se vika, että se tuli meille liian kalliiksi tuollaisenaan: "tässä sinulle kaikki sisältömme eikä yhtään mainosta, ole hyvä". Lisäksi usea embed samalla sivulla teki siitä hirveän raskaan. Mainosrahoitteista palvelua ei voi oikein tehdä tuolla tavalla.

Mutta jotain tällaista "yleisnäkymää" vielä kehittelemme kyllä sen tilalle.
lainaa
sdipvhsdivp

19.02.2016 klo 16.30

Yks vaihtoehto olis laittaa kaikille tuo http://www.v2.fi/pelit/uutiset/area.php?c=all&mode=full ikkuna tänne tullessa ja tuon tekstin korvata sanoilla "Maksa 20 euroa / vuosi niin pääset etusivulle"
lainaa
Isoherra

19.02.2016 klo 22.21

Mikko kirjoitti:

Isoherra kirjoitti:

Oli kyllä. Tosin reitti sinne oli melko vaikea löytää. Silloinen suora url oli "http://www.v2.fi/pelit/uutiset/area.php?c=all&mode=full" ja tämä sivu näytti nimenomaa kaikki uutiset listana Ampparit-tyyliin. Sivulta pääsi kulkemaan taaksepäin niin paljon kuin halusi. Pelkät peliuutiset ja muu turhake pois, kiitos.

Tässä sinällään kätevässä moodissa oli se vika, että se tuli meille liian kalliiksi tuollaisenaan: "tässä sinulle kaikki sisältömme eikä yhtään mainosta, ole hyvä". Lisäksi usea embed samalla sivulla teki siitä hirveän raskaan. Mainosrahoitteista palvelua ei voi oikein tehdä tuolla tavalla.

Mutta jotain tällaista "yleisnäkymää" vielä kehittelemme kyllä sen tilalle.

Joo, pitäähän sitä raha jostain saada :) Mainoksia sivulle kyllä passaa laittaa. Kun uutissivun alalaitaan saa vaan napin "edellinen sivu->" tms niin olen tyytyväinen!
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

21.02.2016 klo 06.33

Kaikki linkit mitä täältä löytyy tuntuu olevan joko "suosituimmat" tai "tuoreimmat", mistään ei tunnu löytyvän listaa elokuva-arvosteluista, niin kuin aikaisemmin.

Edit. Löysin arkisto-napin :P
Muokannut: LateHuominen 21.02.2016 klo 06.34 lainaa
Jouko-Kalevi

21.02.2016 klo 22.34

Mielestäni Veekakkonen näyttää nyt ihan Domelta. Värimaailma ja taitto on melkein yksi yhteen. Ei se minua mitenkään haittaa, mutta tulin vain huomanneeksi.

Missä ihmeessä sisäänkirjautuminen piilee nykyisin?
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

22.02.2016 klo 06.55 1 tykkää tästä

Jouko-Kalevi kirjoitti:

Missä ihmeessä sisäänkirjautuminen piilee nykyisin?

Yritä uudelleen ilman mainosblokkeria.
lainaa
SwitchToDesktop

22.02.2016 klo 09.27 4 tykkää tästä

Ennen oli niin helppo ja kätevä käydä tsekkaamassa etusivulta uusimmat uutiset aihealueittain. Ärsyttää nämä nettisivujen rajatut ja kömpelöt mobiiliversiot, vaikka saittia tällä hetkellä Androidilla selaankin
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

24.02.2016 klo 19.03

Olisi kiva jos jotenkin näkisi uutiset joihin on itse käynyt kommentoimassa, niin voisi sitten käydä katsomassa helpommin jos joku on vastannut kommenttiin.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova