Tuorein sisältö

Ubisoft ja Xbox lyövät hynttyyt yhteen käynnistämällä Rainbow Six -kilpasarjan

30.01.2016 klo 11.00 | Luettu: 4740 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Ubisoft, Xbox ja ESL yhdistävät voimavaransa kilpapelaamisen saralla.

Elektronisen urheilun järjestö ESL järjestää Tom Clancy’s Rainbow Six Pro League -kilpailun, jonka alustoina ovat Xbox One sekä PC. Kansainvälinen kisaohjelma käynnistyy maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

Ubisoft Montrealilla luovana johtajana toimiva Xavier Marquis kommentoi tiedotteessa yhteistyön taustoja.

”Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on luotu alunperinkin kisailumielessä. Olemme innoissamme tehdessämme yhteistyötä ESL:n kanssa, joka on yksi elektronisen urheilun merkittävimpiä tekijöitä. Näin voimme tarjota Rainbow Six Siegen faneille kilpapelaamista pelissä, jota he rakastavat.”



Tom Clancy’s Rainbow Six Pro Leaguen ensimmäinen kausi käynnistyy Intel Extreme Masters -tapahtumassa Puolan Katowicessa 4. maaliskuuta. Euroopassa pidettävät kisat käynnistyvät kahdeksan PC-ottelun voimin. Jatkoa on luvassa Pohjois-Amerikassa myöhemmin. Myös Xbox-pelikonsolilla käytävien otteluiden aikataulut varmistetaan myöhemmin.

Ensimmäisen kauden palkintopotti on yhteensä 100 000 dollaria, mikä jakautuu puoliksi PC- ja Xbox One -pelaajien kesken. Jokainen kausi huipentuu Euroopan sekä Pohjois-Amerikan mestarijoukkueiden mittelöön, jossa taistellaan mammonasta ja kunniasta.

V2.fi | Markus Mesiä
< Huhuilija kertoo: Ba... Uusvanhasta Zeldasta... >

Keskustelut (2 viestiä)

RSiegeGO

30.01.2016 klo 21.23

Siege oli siis lammas suden vaatteissa.Crap. C4 exploit ftw. Counterterrorists win!
lainaa
jsidpffsdijp

30.01.2016 klo 22.24

Tän nyt näki jo ennalta. Siege tehtiin haastamaan CS. Ei korvaa mutta sopii hyvin rinnalle
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova