Tuorein sisältö

Iron Maidenin Eddie seikkailee pian iOS- ja Android-laitteilla

18.01.2016 klo 20.00 | Luettu: 6191 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Roadhouse Interactive ja 50CC Games tuovat metalliyhtye Iron Maidenin myyttisen maskotin Eddien kaikkien Maiden-fanien pelattavaksi ensi kesänä. Android- ja iOS-laitteille ilmaispelinä julkaistava Iron Maiden: Legacy of the Beast on ensimmäinen Iron Maiden -peli sitten vuoden 1999 PC-pelin Ed Hunter.

Tulevassa pelissä ajassa matkustavan Eddien seikkailuja säestää luonnollisesti Iron Maidenin musiikki, ja pelin verkkosivuilla lupaillaan muun muassa ennenjulkaisemattomia liveäänityksiä yhtyeen tuotannosta.

Roadhousen johtaja James Hursthouse kertoo pitäneensä aina Maidenin musiikkia, sanoituksia ja hahmoja täydellisenä pohjana syvälle roolipelikokemukselle. Hänen mukaansa peli tulee vetämään puoleensa myös niitä roolipelifaneja, joille itse yhtyeen tuotanto on vielä vieras.

Yhtyeen basistin Steve Harrisin mukaan Iron Maiden on odottanut päästäkseen uudestaan videopelien maailmaan. "Tiedämme, että monet faneistamme ovat pelaajia, ja olemme pitkään jo pitäneet Eddietä ja Maidenin musiikki ja kuvastoa täydellisesti videopeleihin", Harris sanoo.

Tulevasta albumista ei ole vielä kuvamateriaalia saatavilla.

Vuoden 1999 Ed Hunter puolestaan näytti tältä:


V2.fi | Erkki Mervaala
< Varmistus: odotettu ... Mario Kart 64 saapuu... >

Keskustelut (3 viestiä)

Säriseevähäsen

18.01.2016 klo 20.54

Huh, oliko tuossa 1999 Ed Hunterissa tosiaan noin huonolaatuinen äänipuoli? Vai onko taltioinnissa nyt vaan jotain vikaa...
No eipä tuossa vikaa, saa levy-yhtiö ja Iron Maiden vähän lisää rahaa jos osa pelaajista innostuu ostamaan levyjä.
lainaa
jipdfsfsdjpoi

18.01.2016 klo 22.12

Ed roolipelissä? Joku tässä kombossa mättää
lainaa
Pradäkt

19.01.2016 klo 10.43

Tuote saapuu tuotteelle! Nyt voitte kuluttaa tuotetta myös tuotteella. Ihanaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova