Tuorein sisältö

Analyytikot kertovat Star Wars: Battlefrontin ylittäneen myyntiodotukset

03.01.2016 klo 11.00 | Luettu: 7406 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Uuden Star Wars: Force Awakens -elokuvan nurkilla julkaistu Star Wars: Battlefront on löytänyt tiensä pelaajien koteihin. DICE-studion kehittämää räiskintää on kaupattu analyytikkojen mukaan 12-13 miljoonaa kappaletta.

Gamespot uutisoi analyytikko Michael Pachterin kertoneen pelin myyneen kuutisen miljoonaa kopiota sekä marraskuussa että joulukuussa. Näillä myynneillä tuotos on tuottanut tekijöilleen noin 660 miljoonaa dollaria.

Pelin viralliset myyntitavoitteet olisivat näillä numeroilla ylittyneet hyvissä ajoin, sillä EA arveli teoksen myyvän 13 miljoonaa kopiota maaliskuun loppuun mennessä.

Star Wars: Battlefront on ensimmäinen EA:n julkaisema peli koskien Tähtien sota -universumista sovittua kymmenvuotista diiliä. Viimeiseksi se ei ole jäämässä, sillä EA on jo aiemmin kertonut Battlefrontin jatko-osien lisäksi kehityksessä olevasta teoksesta, josta vastaa Dead Space -kauhusarjasta tuttu Visceral Games.

Star Wars: Battlefront on julkaistu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

V2.fi | Markus Mesiä
< Yön kevyt peliaihein... Phantasy Star Online... >

Keskustelut (4 viestiä)

jpdsfjpifsd

03.01.2016 klo 11.22 7 tykkää tästä

Kertoo siitä missä EAn pomojen päät ovat olleet ja ovat edelleet. BF2sta asti ollut hirveä määkiminen fanien suunnalta että jatkoa tahdotaan.

Mitä jos BF3 olisi oikeasti ollut BF3 eikä rampautettu rebootversio? Kloonisodat, kampanjat, kunnon botit ja split-screenit. Sankaritkin saisivat olla mielummin hiljaa kuin puhua Ö-luokan näyttelijöiden äänillä
lainaa
jonnespotted

03.01.2016 klo 13.02 5 tykkää tästä

jpdsfjpifsd kirjoitti:
Kertoo siitä missä EAn pomojen päät ovat olleet ja ovat edelleet. BF2sta asti ollut hirveä määkiminen fanien suunnalta että jatkoa tahdotaan.

Mitä jos BF3 olisi oikeasti ollut BF3 eikä rampautettu rebootversio? Kloonisodat, kampanjat, kunnon botit ja split-screenit. Sankaritkin saisivat olla mielummin hiljaa kuin puhua Ö-luokan näyttelijöiden äänillä


Täh? Mitkään kloonisodat, kampanjat tai split-screenit ei Battlefieldiin kuulu.
lainaa
öglkvce

03.01.2016 klo 16.13 3 tykkää tästä

jpdsfjpifsd kirjoitti:
Kertoo siitä missä EAn pomojen päät ovat olleet ja ovat edelleet. BF2sta asti ollut hirveä määkiminen fanien suunnalta että jatkoa tahdotaan.

Mitä jos BF3 olisi oikeasti ollut BF3 eikä rampautettu rebootversio? Kloonisodat, kampanjat, kunnon botit ja split-screenit. Sankaritkin saisivat olla mielummin hiljaa kuin puhua Ö-luokan näyttelijöiden äänillä


EA:n pomot ovat aina olleet pihejä kitupiikkejä jotka eivät ymmärrä että hyviä pelejä ei tehdä 1-2 vuoden kehitysajoilla.He jaksavat aina itkeä kuinka pelejen tekeminen maksaa liikaa.Kehitysajat ovat nousseet ja jatkossa pelien tekeminen tulee vaatimaan vieläkin enenmän aikaa.Pari vuotta lisää kehitysaikaa esim tässä Battlefrontin tapauksessa ei olisi ajanut EA:ta konkurssiin.Mutta jos pitkät kehitysajat pelottavat EA:n pomoja niin paljon.Niin sitten he voivat siirtyä Konamin seuraksi tekemään pelkkiä mobiili pelejä ja pachinko koneita.

En edelleen usko tämä Battlefront reboot olisi myynyt 12 miljoonaa kappaletta.PC:llä ja Xbox Onella peli on täysin kuollut ja pelaaja määrät ovat olleet koko ajan laskussa.PS4 on varmaan ainoa alusta missä taitaa olla kohtalainen Battlefront yhteisö.Eikä sielläkään varmaan puhuta mistään miljoonista pelaajista.
lainaa
robo

04.01.2016 klo 14.17

öglkvce kirjoitti:
jpdsfjpifsd kirjoitti:
Kertoo siitä missä EAn pomojen päät ovat olleet ja ovat edelleet. BF2sta asti ollut hirveä määkiminen fanien suunnalta että jatkoa tahdotaan.

Mitä jos BF3 olisi oikeasti ollut BF3 eikä rampautettu rebootversio? Kloonisodat, kampanjat, kunnon botit ja split-screenit. Sankaritkin saisivat olla mielummin hiljaa kuin puhua Ö-luokan näyttelijöiden äänillä


Itse veikkaan, että leffan rinnalla kun ratsasti niin hyvinkin mahdollista nuo myynnit. Pelihän on erittäin arcademainen ja kasuaaleille suunnattu (EA itse kertonut), että moni saattanut ostaa leffan takia, pelannut hetken ja sitten laittanut hyllyyn.

EA:n pomot ovat aina olleet pihejä kitupiikkejä jotka eivät ymmärrä että hyviä pelejä ei tehdä 1-2 vuoden kehitysajoilla.He jaksavat aina itkeä kuinka pelejen tekeminen maksaa liikaa.Kehitysajat ovat nousseet ja jatkossa pelien tekeminen tulee vaatimaan vieläkin enenmän aikaa.Pari vuotta lisää kehitysaikaa esim tässä Battlefrontin tapauksessa ei olisi ajanut EA:ta konkurssiin.Mutta jos pitkät kehitysajat pelottavat EA:n pomoja niin paljon.Niin sitten he voivat siirtyä Konamin seuraksi tekemään pelkkiä mobiili pelejä ja pachinko koneita.

En edelleen usko tämä Battlefront reboot olisi myynyt 12 miljoonaa kappaletta.PC:llä ja Xbox Onella peli on täysin kuollut ja pelaaja määrät ovat olleet koko ajan laskussa.PS4 on varmaan ainoa alusta missä taitaa olla kohtalainen Battlefront yhteisö.Eikä sielläkään varmaan puhuta mistään miljoonista pelaajista.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova