Tuorein sisältö

Fallout 4:n läpäisy tappamatta ketään ei ollutkaan aivan helppo rasti

29.12.2015 klo 14.17 | Luettu: 9132 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kotaku raportoi Kyle Hinckleystä, joka on saanut suoritettua melkoisen urotyön: Fallout 4:n läpäisyn tappamatta (itse) ketään. Käytännössä moisen ei pitänyt olla edes mahdollista, mutta tarkalla suunnittelulla ja keplottelulla mies urakassa onnistui.

Temppu tehtiin vieläpä pelin Survival-tilassa ja tappamattomuus hoituu pääasiallisesti diplomatialla ja pasifismilla, mutta nekään eivät ratkaise kaikkia tilanteita. Usein pelitallennus piti ladata monen monta kertaa, ennenkuin pelihahmot käyttäytyivät toivotusti. Pomotaisteluissa tämäkään ei auta, vaan Hinckleyn ratkaisu oli heikentää vihollista kuoleman partaalle ja antaa sitten aivopestyjen hahmojen hoidella asia loppuun - yhdessä tapauksessa tämän strategian onnistuminen kesti viisi tuntia.

Liiallisesta rauhanomaisuudesta alkoi myös aiheutua pelille ongelmia: äänet alkoivat pätkiä, dialogi ei latautunut ja peli alkoi junnata paikallaan. Tällöin piti valita väkivaltaisempi vaihtoehto ja toivoa, että viholliset tappaisivat vahingossa toisensa.

Näin pelitaival alkoi:




V2.fi | Manu Pärssinen
< Tässä ovat V2.fi:n j... Ace Attorneyn luoja ... >

Keskustelut (3 viestiä)

dhoisffsdij

29.12.2015 klo 14.43 16 tykkää tästä

Miksi vaivautua? Käytännössä tuo aivopesun käyttö yms on vain yksi aggressiivinen ase joten ei tämä mikään aito pasifisti-run ole kuitenkaan. Sama kuin pelais Halon tai Codin läpi tappamatta ketään antamalla cooppikamujen hoidella kaikki
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.12.2015 klo 21.02 3 tykkää tästä

dhoisffsdij kirjoitti:
Miksi vaivautua? Käytännössä tuo aivopesun käyttö yms on vain yksi aggressiivinen ase joten ei tämä mikään aito pasifisti-run ole kuitenkaan. Sama kuin pelais Halon tai Codin läpi tappamatta ketään antamalla cooppikamujen hoidella kaikki
Ite asiassa haluaisin nähä ku joku pelais CoDin niin, että siinä ei tekis mitään vaan omat kaverit jopa ampuis vastustajaa(ja joskus liikkuisivat eteenpäinkin ilman, että pelaaja ylittää sen maagisen viivan.)
lainaa
asdasdasd

30.12.2015 klo 08.42 7 tykkää tästä

dhoisffsdij kirjoitti:
Miksi vaivautua? Käytännössä tuo aivopesun käyttö yms on vain yksi aggressiivinen ase joten ei tämä mikään aito pasifisti-run ole kuitenkaan. Sama kuin pelais Halon tai Codin läpi tappamatta ketään antamalla cooppikamujen hoidella kaikki

Toisin kuin NV:hen, tähän ei ole edes suunniteltu mahdollisuutta pasifisti-runille. Siihen nähden ihan vaikuttava suoritus.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova