Tuorein sisältö

Nintendon mobiilipelit, tilit, palkinnot ja Directit

29.10.2015 klo 15.00 | Luettu: 3363 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Nintendo on valtaamassa mobiilipelimarkkinoita ja vaikka Pokemon-pelejä onkin jo julkistettu, niin ensimmäinen virallisesti Nintendon oma mobiilipeli on nimeltään Miitomo. Ilmaisessa pelissä (mikromaksuja löytyy toki) luodaan oma Mii-hahmo, jolla mennään sitten sosialisoimaan muiden hahmojen kanssa. Peli on tulossa markkinoille ensi maaliskuussa ainakin Japanissa ja hyödyntää uutta My Nintendo -palvelua, jonka tarkoituksena on yhdistää pelikonsolit ja kännykät.

Vielä eilen Polygon uutisoi, että peli olisi tulossa jo tänä vuonna. Polygonin uutisesta kuitenkin selviää, että Nintendo Direct -lähetykset jatkuvat ja yksi tullaan näkemään vielä ennen vuoden loppua.

Destructoid taas kertoo, että Nintendon uusi käyttäjätilijärjestelmä tulee olemaan nimeltään "Nintendo Account", ja siihen voi kirjautua Nintendo Network ID:n lisäksi myös mm. Facebook- ja Google-tunnuksilla tai omalla sähköpostilla. Kaverikoodit joutavat myös historiaan, sillä kavereita voi kutsua pelaamaan ilman niiden syöttämistä.

My Nintendo -palvelu korvaa myös Nintendo Club -palkintopistejärjestelmän ensi maaliskuussa. Luvassa on niin digitaalisia palkintoja kuin kivaa fanitavaraakin.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Suomalainen Umbra ai... Ensi kuun Xbox Live ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova