Tuorein sisältö

Unchartedin päähenkilö perustui alun perin Johnny Knoxvilleen

29.09.2015 klo 19.00 | Luettu: 3652 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


The Vergen eilen julkaisemassa artikkelissa paljastetaan, että Naughty Dogin Uncharted-pelisarjan päähahmon Nathan Draken alkuperäisen ulkomuodon oli tarkoitus perustua osittain Jackass-tähti Johnny Knoxvilleen.

The Vergen artikkelin yhteydessä julkaistussa pelin pitchaus-videossa esitellään nuorempi, vähän "hassumman näköinen" Drake.

Naughty Dog ei ollut aivan varma ääninäyttelijän suhteen ja kokeili yli kahtakymmentä ääninäyttelijää ennen kuin päätyivät Nolan Northiin.

Nolan vakuutti Naughty Dogin ja lopulta myös päähahmon ulkonäkö muuntui sopimaan paremmin Nolanin ääneen. Sarjakuvamaisuus jäi pois ja tilalle tuli vanhemman, "perinteisesti komeamman" miehen olemus, jollaisena olemme Nathan Draken oppineet tuntemaan.

Josh Scherr, yksi Uncharted-sarjan kirjoittajista kuvailee Northin valintaa helpoksi, ja arvostaa Northin äänen ja huumorintajun lisäksi myös hänen tapaansa näytellä fyysisesti. Uncharted oli Naughty Dogin ensimmäinen peli, joka hyödynsi liikkeentallenusta. "Jos ääni tuntuu olevan irrallaan lopusta kehosta, homma ei vain toimisi", Scherr selittää.

Lue koko The Vergen artikkeli täältä.


V2.fi | Erkki Mervaala
< Microsoftin pelinluo... Tony Hawk's Pro Skat... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova