Tuorein sisältö

Halo-säveltäjä voitti oikeusjutun Bungieta vastaan

05.09.2015 klo 18.00 | Luettu: 8677 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Halo-sarjasta sekä Destinystä tunnetun Bungie-studion entinen hovisäveltäjä Marty O'Donnell on voittanut oikeustapauksen aiempaa työnantajaansa vastaan. Asiasta uutisoi Engadget.

Bungie joutuu korvaamaan amerikkalaissäveltäjälle roimat 140 000 dollaria eli roimat 130 tuhatta kotimaan euroa. O'Donnell saa VentureBeatin saamien tietojen mukaan tämän lisäksi merkittävän määrän yhtiön osakkeita. Vastavuoroisesti säveltäjällä ei ole oikeutta julkaista Destinyn musiikkia ilman yhtiön lupaa.

Bungien ja O'Donnellin välinen riita sai alkunsa Destinyn musiikeista, joita ei kuitenkaan Activisionin päätöksestä ikinä julkaistu erillisenä tuotteena. Julkaisija päätti myös korvata vuoden 2013 E3-messuilla tapahtuneen esityksen taustamusiikin muilla kappaleilla, mikä herätti O'Donnellissa harmistuksen, jota on sittemmin puitu oikeudessa.

V2.fi | Markus Mesiä
< Monster Hunter 4 Ult... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (4 viestiä)

Veksel

05.09.2015 klo 20.17 4 tykkää tästä

Summa on siis roima sekä dollareina että euroina. Joskus käy niin että eurosumma ei olekaan roima enää. Ebayssa käy joskus niin.
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

05.09.2015 klo 20.39 5 tykkää tästä

Activision pilaa taas kaiken. Mistä vetoa että ovat myös Destinyn DLC-politiikan takana? Bungie todellakin teki diilin paholaisen kanssa.
lainaa
jiopfssfdjpoi

06.09.2015 klo 10.42

apex kirjoitti:
Activision pilaa taas kaiken. Mistä vetoa että ovat myös Destinyn DLC-politiikan takana? Bungie todellakin teki diilin paholaisen kanssa.


No tuottihan Destiny enemmän kuin nuo aiemmat Halot. Ottaen Bungien henkilökunnan vaihtuvuuden huomioon kaikilla oli varmaan vaan mielessä nopea potti ja sitten juostaan

Puhumattakaan siitä että Microsoftin alaisuudessa firma olisi varmaan saanut tehdä Haloja maailman loppuun asti. Raren asema ei ole mitenkään hieno ollut vaikka nyt näyttääkin vähän paremmalta
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

06.09.2015 klo 12.46

apex kirjoitti:
Activision pilaa taas kaiken. Mistä vetoa että ovat myös Destinyn DLC-politiikan takana? Bungie todellakin teki diilin paholaisen kanssa.
On Bungiella ollut jo entuudestaan kokemusta Saatanan kanssa tanssimisesta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova