Tuorein sisältö

Nintendo antoi potkut podcastissa esiintyneelle työntekijälle

14.08.2015 klo 21.00 | Luettu: 7500 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Viime viikolla Nintendon lokalisointitehtävissä toimiva Chris Pranger esiintyi pienessä podcast-ohjelmassa Part-Time Gamers. Nyt hän on saanut potkut Nintendolta.

Elokuun kolmantena podcastissa vieraillut Pranger kertoi ohjelmassa työstään Nintendon harvoin julkisuudessa puhutussa Treehousessa, jossa yhtiö kääntää ja lokalisoi sovelluksia japanista englantiin ja muihin kieliin. Haastattelua jaettiin Nintendon fanisivuilla ja muilla foorumeilla. Esiin nostettiin muun muassa kohdat, joissa Pranger puolustaa Wii U:n nimeä tai kehuu Smash Bros. -suunnittelija
Masahiro Sakurain intohimoa (GoNintendo).

Nintendon työntekijät avautuvat hyvin harvoin työstään ilman erityistä PR-puolen hyväksyntää, mikä tuntuu olevan maan tapa Japanissa. Pranger sanoi Facebookissa viettäneensä "viime viikon huonossa tilassa" podcastin saadessa palstatilaa. "Pelästyin heti, kun työkaverini kertoi minun olevan GoNintendo-sivuilla", Pranger kirjoittaa.

Torstaina NeoGAF nosti esille kohdan haastattelusta, joka oli suututtanut joitakin faneja. Haastattelussa Pranger oli kommentoinut pelien lokalisointia ja Japanin ulkopuolisten versioiden kääntökustannuksia.

Vielä ei ole varmaa, mikä haastattelussa ei ollut Nintendon mieleen. Nintendon vastaus kohuun on ollut "Meillä ei ole muuta kommentoitavaa tähän kuin, että toivomme Chrisille parasta hänen tulevissa hankkeissaan."

Pranger syyttää itseään ja kertoi potkuista Facebookissa:
"Hei ystävät ja perheenjäsenet. Kuten olette jo varmaankin nähneet, en enää työsentele Nintendolle. Minut erotettiin tällä viikolla, koska esiinnyin viime viikon maanantaina podcastissa. Se oli osaltani typerä päätös ja lopulta maksoi minulle paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella."

Internet on tulvinut tukea Prangerille, jopa Segan suunnalta. Alla maailman ainoa sininen siili Sonic antaa tukensa Chrisille:




Lähde: Kotaku

V2.fi | Erkki Mervaala
< Twitch pelaa Dark So... Yön kevyt peliaihein... >

Keskustelut (4 viestiä)

Murrer

14.08.2015 klo 21.23 16 tykkää tästä

Harvinaisen itseironinen läppä Segalta :D kerrankin näin päin! Harmi vaan Chrisin puolesta.
lainaa
miller

14.08.2015 klo 23.28 2 tykkää tästä

Tänä päivänä yhtiöt ovat kontrolli friikkejä.Luulisi siinäkin olevan joku raja.Ymmärrän kyllä potkut jos työntekijä haukkuu yhtiön tai paljastaa heidän salaisuuksia tai on muuten epäpätevä.

No Nintendo on pahemman luokan kontrolli friikki.Japanissa näköjään voi edelleen hyvin Keisarillisen Japanin herra pelko kultuuri.Monia Japanilaisia yhtiöitä johdetaan samalla tavalla kun toisenmaailman sodan aikaista vankileiriä.Eipä ihme jos Japanissa on maailman korkeinmat itsemurha luvut.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

14.08.2015 klo 23.32 10 tykkää tästä

On kyllä nihkeää touhua Nintendolta. Tuo olisi ollut täysin ymmärrettävää, jos heppu olisi paljastellut salaisia asioita Nintendon sisältä, mutta näin ei ilmeisesti ollut.
lainaa
TJTJTJTJTJ

16.08.2015 klo 11.59 2 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
On kyllä nihkeää touhua Nintendolta. Tuo olisi ollut täysin ymmärrettävää, jos heppu olisi paljastellut salaisia asioita Nintendon sisältä, mutta näin ei ilmeisesti ollut.


Toisaalta Nintendo ei halua että työntekijät lähtevät sooloilemaan omiaan ja heittävän läppää asiakkaistaan toimittajille/bloggaajille. Moni firma tuskin katsoisi pitkään tuommoista touhua.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova