Tuorein sisältö

Suomalainen pelikehittäjä väsää Top Gear -pelejä kännykälle

25.06.2015 klo 21.00 | Luettu: 8068 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Suomalainen pelikehittäjä Motorious Entertainment on tehnyt BBC Worldwiden kanssa sopimuksen maailman suosituimpaan auto-ohjelmaan Top Gear perustuvien pelien tekemisestä.

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Jari Pauna on myös Suomen Top Gear -lehden päätoimittaja.
"Koko tiimimme rakastaa Top Gearia. Pelimme keskittyvät maailmankuulun tv-sarjan viihteellisiin elementteihin ja haluamme luoda innovatiivisen pelikokemuksen joka on brändille uskollinen", Pauna sanoo.

Tänä vuonna perustetussa start up -peliyhtiössä työskentelee tällä hetkellä viisi työntekijää, mutta tiimiä kasvatetaan Paunan mukaan vielä muutamalla työntekijällä.

Tampereella toimiva Motorious Entertainment on saanut oikeuden tehdä kokonaisuudessaan kolme Top Gear -peliä, joista ensimmäinen ilmestyy jo tänä vuonna. Peli ei kuitenkaan ole perinteinen ajopeli.

"Teema on Roadtrip, joka oli dvd:llä ilmestynyt erikoisjulkaisu. Pelissä on erilaisia tuttuja tapahtumia, joita on nähty tv-sarjassa."

Myös seuraavan pelin kehitys on tarkoitus aloittaa tänä vuonna.

Lähde: Talouselämä

V2.fi | Erkki Mervaala
< Usko tai älä - ilmai... Uusi Witcher 3 -päiv... >

Keskustelut (7 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.06.2015 klo 21.08 6 tykkää tästä

Vaan onkohan enää suosituin auto-ohjelma, kun Clarkson & kumppanit nostivat kytkintä ja väsäävät omaa show'taan.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

25.06.2015 klo 21.46 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Vaan onkohan enää suosituin auto-ohjelma, kun Clarkson & kumppanit nostivat kytkintä ja väsäävät omaa show'taan.
Jep jep, pari vuotta sitten tämä olisi voinut olla hyväkin diili Motorious Entertainmentille...
lainaa
ijpdfsiofsd

25.06.2015 klo 21.55

Forzaankin tämmöistä vähän toivoi ja odotti mutta samalla fiilis oli kuitenkin että ei se vaan voi toimia. Jotain tietokonehahmojen laukomia vitsejä, minipelejä ja ajelua tiukkaan rajatuilla pelialueilla. Yksittäiset idea kuten futis onkin ihan toteutettavia

Aikalailla yhtä hyvin toteutettavissa kuin mäkihyppy ja yleisurheilupelit. "Rämpytä nyt A, ohjaa nyt nuolinäppäimillä... onneksi olkoon, hyppäsit juuri 200 metriä!". Toisaalta Angry Birds
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.06.2015 klo 22.34 3 tykkää tästä

BBC tappoi Top Gearin.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.06.2015 klo 23.33 1 tykkää tästä

BBC paremminkin ei ymmärtänyt lopettaa Top Gearia ajoissa.
lainaa
gjdidk

26.06.2015 klo 09.06 1 tykkää tästä

Ville kirjoitti:
BBC paremminkin ei ymmärtänyt lopettaa Top Gearia ajoissa.
auto-ohjelma ei tule koskaan irrelevantiksi. Tai no niin pitkään kun tulee uusia autoja
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.06.2015 klo 11.24 2 tykkää tästä

gjdidk kirjoitti:
Ville kirjoitti:
BBC paremminkin ei ymmärtänyt lopettaa Top Gearia ajoissa.
auto-ohjelma ei tule koskaan irrelevantiksi. Tai no niin pitkään kun tulee uusia autoja


Ehkä ei, mutta Top Gear oli ollut irrelevanttia jo jonkin aikaa. Vitsit vanhenivat, ideat kiersivät kehää ja "haasteet" maistuivat niin käsikirjoitetuilta että koin lähinnä myötähäpeää. Paras puoli oli virheetön tekninen toteutus, mutta jäi ainakin itseltäni tämä viimeisin kausi pääosin jo katsomatta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova