Tuorein sisältö

Uusi Assassin’s Creed -trilogia alkaa 21. huhtikuuta

01.04.2015 klo 21.00 | Luettu: 10082 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Tänä vuonna alkava uusi trilogia Assassin’s Creed Chronicles tulee olemaan ”2.5D sidescroller”, jossa pelaajat pystyvät liikkumaan edes takaisin eri tasoilla. Pelin kehityksestä vastaa brittiläinen studio Climax, joka tunnetaan muun muassa rallipeleistä ja parista Silent Hill -kauhusarjan julkaisusta.

Trilogian osat sijoittuvat eri puolille maailmaa. Ensimmäisessä osassa seikkaillaan 1500-luvun Kiinassa, toisessa 1800-luvun Intiassa ja kolmannessa 1900-luvun alun Venäjällä. Jälkimmäiset kaksi ympäristöä voivat olla tuttuja Assassin’s Creed -sarjakuvien ystäville.

Assassin’s Creed Chronicles: Chinan päähahmo on Shao Jun, viimeinen kiinalaisen veljeskunnan salamurhaaja, joka palaa legendaarisen Ezio Auditoren kouluttamana Ming-dynastian hallitsemaan kotimaahansa kosto mielessä. Intiaan sijoittuvassa tarinassa pelaaja joutuu keskelle jännittynyttä ilmapiiriä Sikhi-imperiumin ja East India Companyn välillä. Venäjällä 1918 tapahtuva kolmas osa laittaa salamurhaaja Nikolai Orelovin pelastamaan prinsessa Anastasian bolshevikeilta.

Ensimmäinen osa trilogiasta tulee myyntiin 21. päivä kuluvaa kuuta PC:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle 9,99e hintaan. AC: Unity kausipassin omistajille ensimmäinen osa on ilmainen.

Katso trilogian traileri alta:

V2.fi | Erkki Mervaala
< Hyvästi viina! Känni... Päivän parhaita (ja ... >

Keskustelut (7 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.04.2015 klo 21.04 9 tykkää tästä

Melkein toivon että tämä olisi aprillipila, muttei taida olla.
lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

01.04.2015 klo 21.54

Montakohan pelattavaa hahmoa on AC: Victoryn jälkeisessä AC:ssä?
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

01.04.2015 klo 23.30

tagman kirjoitti:
Melkein toivon että tämä olisi aprillipila, muttei taida olla.

Tämä. Mitä helvataa? Kyllä jaksaavat.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

02.04.2015 klo 15.15

Tekisivät nyt oikeasti vanhaan Japaniin sijoittuvan Assassin's Creedin, jossa ois kunnon Ninja-meininki. Nää alkaa olemaan ihan soopaa..
lainaa
ipjdffsdpji

02.04.2015 klo 18.13

mogvisti kirjoitti:
Tekisivät nyt oikeasti vanhaan Japaniin sijoittuvan Assassin's Creedin, jossa ois kunnon Ninja-meininki. Nää alkaa olemaan ihan soopaa..

Mieti nyt oikeasti. Japani vois olla ihan nätti kulissi tapahtumille mutta AC ei ole ikinä ollut mikään hiippailupeli saati hyvä toimintapeli. Ninja Creed olis iso floppi
lainaa
Hellsinki

04.04.2015 klo 09.44

ipjdffsdpji kirjoitti:

Mielestäni ninja AC japanissa voisi toimia, paremmin kuin Unity tai Musta lippu jotka ovat kolmosen lisäksi sarjan paskinta antia. Nyt loppuu neljältä AC pelien osto.
lainaa
hehe

05.04.2015 klo 21.30 1 tykkää tästä

Hellsinki kirjoitti:
ipjdffsdpji kirjoitti:
mogvisti kirjoitti:
Tekisivät nyt oikeasti vanhaan Japaniin sijoittuvan Assassin's Creedin, jossa ois kunnon Ninja-meininki. Nää alkaa olemaan ihan soopaa..

Mieti nyt oikeasti. Japani vois olla ihan nätti kulissi tapahtumille mutta AC ei ole ikinä ollut mikään hiippailupeli saati hyvä toimintapeli. Ninja Creed olis iso floppi

Mielestäni ninja AC japanissa voisi toimia, paremmin kuin Unity tai Musta lippu jotka ovat kolmosen lisäksi sarjan paskinta antia. Nyt loppuu neljältä AC pelien osto.

Ja Japanin jälkeen mentäisiin Suomeen.
Siellä eräjormat hyppii kuusesta kuuseen.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova