Tuorein sisältö

Näin paljon konsolisi virransäästötila syö sähköä

31.03.2015 klo 14.00 | Luettu: 37906 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Ars Technican julkaisema artikkeli paljastaa, kuinka paljon videopelikonsolit kuluttavat virtaa virransäästötilassa. Artikkeli sai alkukipinänsä, kun yhdysvaltalainen The Natural Resources Defence Council (NRDC) julkisti, että Xbox One aiheuttaa kuluttajille vuosittain 250 miljoonan dollarin energiahukan.

Julkistuksen mukaan Xbox Onen ”Instant On” -tila kuluttaa merkittäviä määriä virtaa 24 tuntia päivässä vaikka järjestelmä olisi näennäisesti sammutettu.

Jos konsolin jättää seisomaan vaikka menutilaan, syö se päällä ollessaan yhä paljon virtaa. Wii U kuluttaa 33 wattia (vuodessa noin 43e sähkölasku), Xbox One 92W (vuodessa noin 120e) ja PS4 130W (vuodessa noin 171e). Sammutettu konsoli kuluttaa vain noin 0.3W, jonka se tarvitsee ohjaimen tunnistamista varten. Tämä pitää siis paikkansa, jos konsoli todella on suljettu eikä Xbox Onen oletuksena tarjoamassa ”Instant On”-tilassa.

Kaikilla uuden sukupolven konsoleilla on tavallaan kaksi eri tapaa olla pois päältä. Virransäästötilan etuja ovat nopeampi käynnistyminen sekä esimerkiksi taustalla tapahtuvien internetpäivitysten tekeminen. Tämä toki myös näkyy sähkölaskuissa.

Ars Technican artikkeli listasi konsoleiden virransäästötilojen kulutusarvot. Hinnat on käännetty Suomen hinnaston mukaisiksi, kotitaloussähkön ollessa keskimääräisesti 15snt/kWh. Hinta lasketaan mm. Vattenfallin sivuilta löytyvällä kaavalla: (snt/kWh) x kulutus kWh = laitteen käyttämän sähkön kokonaishinta.


PS4:n ”Rest mode” eli lepotila kuluttaa noin 10W. Konsolin voi sammuttaa kokonaan valitsemalla ”Turn Off PS4” taikka pitämällä virtanappia pohjassa seitsemän sekunnin ajan. Ympärivuotinen lepotilan käyttö maksaa noin 13,15e.

PlayStation 4:n lepotila-asetuksia voi myös säätää laitteen virransäästöasetuksista. Lepotilan 10 wattia koostuu artikkelin mukaan USB-porttien virrasta (6.3W), internetyhteydestä/PS4:n verkon kautta käynnistämisestä (2.4W) sekä sovelluksen valmiustilassa pitämisestä (1.2W). Huomioitavaa on, että USB-porttien virrankulutus ei lakkaa, vaikka USB-portit olisivat tyhjiä. Lataamattoman DualShock 4 -ohjaimen liittäminen vaatii ylimääräiset 5 Wattia.


Xbox Onen
”Instant On” -pikakäynnistystilan virrankulutus on 12.9W. Sen voi laittaa pois päältä ”Power & Startup” -asetuksista kääntämällä ”Energy Saving” -tilan päälle. Siten laite sammuu loppuun asti aina, kun sen sammuttaa.

Kinectin ollessa kytkettynä ja odottamassa ”Xbox On” -komentoja lisää virrankulutusta noin yhdellä watilla pikakäynnistystilassa. Tämän voi kytkeä pois asetuksista.

Ars Technican testien mukaan Kinectin kuullessa sanan ”Xbox” tapahtuu virtapiikki noin 22–23 wattiin muutaman sekunnin ajaksi, vaikkei ”Xboxin” perään sanokaan ”On”. Jos siis sattuu käymään laitteesta keskustelua samassa huoneessa, saattaa tuntua myöhemmin lompakossa. Xboxin pikakäynnistystila maksaa sellaisenaan vuodessa noin 17 euroa.


Wii U:n oletusasetus ”Quick Start menu” vie virtaa noin 13.3W, ja vuodessa noin 17,5 euroa. Sen voi poistaa käytöstä ”Power Settings” -menusta. Jos pikakäynnistäminen on aktiivisena, laitteen LED-ikoni hohtaa oranssina, mutta laitteen ollessa kokonaan suljettuna sen väri on punainen.

Asetuksista on myös hyvä sammuttaa ”Wii U Game Pad Alerts”, sillä hälytykset käynnistävät GamePadin näytön aina, kun uusia mainoksia uusista peleistä julkaistaan tietyin väliajoin. Virrankulutuksen lisäksi nämä hälytykset pitävät myös ääntä.

Wii U GamePadin lataaminen vie noin 1.5 ylimääräistä Wattia ja noin 3W, jos ohjainta käytetään samaan aikaan. Kun GamePad on kokonaan ladattu, lataustoiminto keskeytyy, eikä laite kuluta enää ylimääräistä sähköä.

V2.fi | Erkki Mervaala
< GTAV:n grafiikkaonge... Mortal Kombat -tuott... >

Keskustelut (16 viestiä)

Kielipoliisi

31.03.2015 klo 14.37 3 tykkää tästä

Aivan jees juttu, mutta teksti ei ole kovin hyvin toimitettua. Jatkossa enemmän huomiota kielioppiin, kielen selkeyteen ja oikeiden termien käyttöön. Jääkaappi suljetaan, laite sammutetaan jne.
lainaa
fujioh

31.03.2015 klo 14.44 8 tykkää tästä

mee kottiis
lainaa
Rabbitman

31.03.2015 klo 14.44 15 tykkää tästä

PC-pelaajat voittavat jälleen.
lainaa
TheErkki

Moderaattori

Rekisteröitynyt 05.03.2015

31.03.2015 klo 14.52 8 tykkää tästä

Kielipoliisi kirjoitti:
Aivan jees juttu, mutta teksti ei ole kovin hyvin toimitettua. Jatkossa enemmän huomiota kielioppiin, kielen selkeyteen ja oikeiden termien käyttöön. Jääkaappi suljetaan, laite sammutetaan jne.
Toimittaja pahoittelee tätä kovin.
lainaa
Tupa

31.03.2015 klo 15.11 3 tykkää tästä

Akkua? Virransäästötilassa? Vähän tarkkuutta, kiitos. :)
lainaa
tarkkamarkka

01.04.2015 klo 00.18 1 tykkää tästä

Kun lataa kännykän töissä säästyy pitkä penni ja sillä rahalla voi vaikka pitää konsolin töpselin seinässä.
lainaa
Liimaletti

01.04.2015 klo 09.15 1 tykkää tästä

Kaikki tämä ratkeaa sillä, kun laittaa kaiken viihde-elektroniikan kiinni jatkojohtoon jossa on virtapainike. Jatkojohdon nappi off-asentoon, kun laitteita ei käytetä, ja nyt laitteet eivät kuluta "valmiustilassa" lainkaan sähköä :)
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

01.04.2015 klo 09.34 1 tykkää tästä

Itse ainakin olen vetänyt jo ainakin 7 vuoden ajan sähköjohdot irti seinästä kun en laitetta käytä. Poikkeus on tietenkin modeemi, jääkaappi ja muut jota ei viitsi sammutella. Eiköhän siinä säästy sähköä. Töissä ihmetyttää ihmiset, jotka jättävät koneet ja näytöt päälle yöksi ja myös lomien ajaksi. Itse tietenkin sammutan aina kaiken myös töissä.
lainaa
keijo

01.04.2015 klo 10.52 2 tykkää tästä

Ps4:n asetuksissa on kohta josta voi valita pleikkarin syöttämään virtaa USB-portteihin vain kolmeksi tunniksi lepotilaan siirtymisen jälkeen.
lainaa
yorma

01.04.2015 klo 11.27 1 tykkää tästä

joku noheva vois laittaa vertauksena paljo tietokone kuluttaa jos pitää ympärivuoden päällä
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

01.04.2015 klo 12.45 4 tykkää tästä

Hyvä ja mielenkiintoinen juttu, mutta kieliasu vähän mietityttää (enkä meinaa mitään pilkkuvirheitä).

Miksi euromerkkien välttely? Euromerkit tekevät hinnoista visuaalisesti paljon erottuvampia kuin pieni e-kirjain.

Sitten nipotan vielä desimaalipilkun ja desimaalipisteen käytöstä sekaisin. Teksti on ainakin omaan silmääni paljon johdonmukaisempaa ja selkeämpää, jos on käytössä vain toinen, ja suomessa käytössä on oikeaoppisesti noista se pilkku.

Jonnekin oli myös livahtanut watti isolla alkukirjamella.

Lisäksi oikeaoppisesti yksikkö tulee erottaa luvusta välilyönnillä (1W -> 1 W), mikä voi selkeyttää tekstiä hieman. Toisaalta se voi aiheuttaa automaattisen rivityksen kanssa ikäviä tilanteita, joten tiedäpä tuosta, miten se kannattaisi tehdä.
lainaa
lateeilinen

01.04.2015 klo 13.13 4 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Itse ainakin olen vetänyt jo ainakin 7 vuoden ajan sähköjohdot irti seinästä kun en laitetta käytä. Poikkeus on tietenkin modeemi, jääkaappi ja muut jota ei viitsi sammutella. Eiköhän siinä säästy sähköä. Töissä ihmetyttää ihmiset, jotka jättävät koneet ja näytöt päälle yöksi ja myös lomien ajaksi. Itse tietenkin sammutan aina kaiken myös töissä.


Vai et "viitsi" sammuttaa jääkaappia ? Jatkojohdon käyttö tosiaan suositeltavaa, ihan jo kuluttaa pistokkeita kun revitään irti kokoajan. Tai ehkä tämä on liian uusi juttu sinulle, niin kuin tiedostokoot tera ja giga.
lainaa
jotainrajaa

01.04.2015 klo 15.15 4 tykkää tästä

MJR2312 kirjoitti:
Hyvä ja mielenkiintoinen juttu, mutta kieliasu vähän mietityttää (enkä meinaa mitään pilkkuvirheitä).

Miksi euromerkkien välttely? Euromerkit tekevät hinnoista visuaalisesti paljon erottuvampia kuin pieni e-kirjain.

Sitten nipotan vielä desimaalipilkun ja desimaalipisteen käytöstä sekaisin. Teksti on ainakin omaan silmääni paljon johdonmukaisempaa ja selkeämpää, jos on käytössä vain toinen, ja suomessa käytössä on oikeaoppisesti noista se pilkku.

Jonnekin oli myös livahtanut watti isolla alkukirjamella.

Lisäksi oikeaoppisesti yksikkö tulee erottaa luvusta välilyönnillä (1W -> 1 W), mikä voi selkeyttää tekstiä hieman. Toisaalta se voi aiheuttaa automaattisen rivityksen kanssa ikäviä tilanteita, joten tiedäpä tuosta, miten se kannattaisi tehdä.

http://www.autismiliitto.fi
lainaa
ipjeddsjipo

01.04.2015 klo 16.53

tarkkamarkka kirjoitti:
Kun lataa kännykän töissä säästyy pitkä penni ja sillä rahalla voi vaikka pitää konsolin töpselin seinässä.


en käy töissä enkä mene
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.04.2015 klo 09.39

lateeilinen kirjoitti:
Vai et "viitsi" sammuttaa jääkaappia ? Jatkojohdon käyttö tosiaan suositeltavaa, ihan jo kuluttaa pistokkeita kun revitään irti kokoajan. Tai ehkä tämä on liian uusi juttu sinulle, niin kuin tiedostokoot tera ja giga.


Nykyinen ruokavalioni sisältää kylmässä säilytettäviä ruokatarvikkeita, joten jääkaapin sammuttaminen on tosiaan turhaa.

Sinunkin kannattaisi tutustua kerrannaisyksiköihin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_yksikk%C
Sekä lisäksi vielä tavuihin ja bitteihin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tavu_%28tietotekniikka%29
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bitti

Ja juu, mulla on kyllä käytössä myös kytkimellisiä jatkojohtoja, mutta muissa tapauksissa osaan irrottaa johdon seinästä vetämättä sitä johdosta jolloin ne kyllä kestävät päivittäistä irrottelua.
lainaa
greatmindsthinkalike

03.04.2015 klo 12.43

Liimaletti kirjoitti:
Kaikki tämä ratkeaa sillä, kun laittaa kaiken viihde-elektroniikan kiinni jatkojohtoon jossa on virtapainike. Jatkojohdon nappi off-asentoon, kun laitteita ei käytetä, ja nyt laitteet eivät kuluta "valmiustilassa" lainkaan sähköä :)


Tämä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova