Tuorein sisältö

Ensimmäinen suomalainen sovellus saapui Xbox Onelle

19.02.2015 klo 17.26 | Luettu: 4520 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Videotilauspalvelu Filmnet on ensimmäinen suomalainen palvelu, joka on ehtinyt työstää ja julkaista oman sovelluksensa Xbox Onelle. Ilmainen sovellus on ladattavissa tänään.

”Uuden sukupolven pelikonsolit ovat koko perheen tarpeisiin luotuja viihdekeskuksia, joiden kautta erilaiset sisällöt ovat helposti saatavilla. Halusimme ehdottomasti olla mukana ensimmäisenä, kun uusia sovelluksia lähdettiin suunnittelemaan, jotta Filmnetin laadukkaat sisällöt olisivat käyttäjiemme saatavilla entistä helpommin. Sovellus Xbox Onelle on erittäin tärkeä virstanpylväs viime syksystä asti voimakkaasti laajentuneeseen päätelaitetukeemme", kertoo Filmnetin tuotepäällikkö Jussi Lipponen MTV:ltä.

Sovellus on ilmainen, mutta Filmnet-tilaus maksaa 10 senttiä maksavan kokeilukuukauden jälkeen 9,90 euroa kuukausi.

V2.fi testasi palvelua pikaisesti ja sovellus vaikutti monilta osin hyvin toimivalta, vaikkakin elokuvien listaamisessa oli vielä puutteita ja hidastelua. Muun muassa Batmanin nuoruusvuosien aikaan sijoittuvasta Gotham-sarjasta oli tarjolla aivan tuoreita jaksoja. Elokuvien tuoreemmasta päästä olivat muun muassa The Grand Budapest Hotel ja Noah.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Project CARS ottaa v... Illan hämyyn tarina ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Allahsuuri

20.02.2015 klo 01.12 5 tykkää tästä

Torilla tavataan - oi maamme suomi, synnyinmaa,sooooi sana kultaaaainen
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova