Tuorein sisältö

Pelisivusto Joystiq sulkee ovensa kymmenvuotisen taipaleen jälkeen

31.01.2015 klo 11.00 | Luettu: 9777 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö


Vuonna 2004 perustettu peliuutissivusto Joystiq on sulkemansa ovensa viikon sisällä. Sivuston nykyinen omistaja AOL on päättänyt sulkemisesta taloudellisin perustein. Päätös on tehty osana AOL:n laajempaa rakennemuutosta, jonka myötä 150 henkilöä tullaan irtisanomaan. Joystiq päätyi uutisoimaan "huhusta", jonka mukaan sivusto ollaan sulkemassa, jo ennen kuin toimitus oli saanut virallisen tiedon tilanteesta.

Joystiq tullaan muistamaan erityisesti sivustona, joka käsitteli peliaiheita asiallisesti ja ilman tarkoitushakuista klikkien metsästystä - mikä saattoi surulllisesti koitua sivuston kohtaloksi. Joystiqin kävijämäärät ja mainostulot ovat olleet laskussa viimeisten vuosien aikana. Penny Arcade on ehtinyt ottaa asiaan kantaa varsin varsin osuvalla sarjakuvastripillä.

Sivuston toimittajat etsivät parhaillaan uusia työmahdollisuuksia ja suurin osa tutuista kasvoista pysynee mukana pelialalla tavalla tai toisella. Twitter-keskusteilussa on nostettu esille mahdollisuus perustaa uusia sivustoja esimerkiksi joukkorahoituksen keinoin. On myös selvää, että useat suuret pelisivustot miettivät parhaillaan toimittajien nappaamista omiin riveihinsä.

Mitä ikinä tulevaisuus tuokaan, V2.fi toivottaa Joystiqin väelle onnea ja menestystä tuleviin projekteihin.

V2.fi | Mats Kyyrö
< Omat Spotify-soittol... Kolmannen Witcherin ... >

Keskustelut (8 viestiä)

jpifgpispi

31.01.2015 klo 13.07 9 tykkää tästä

Kaikki IGNlle töihin niin maailma on pahempi paikka
lainaa
jhbtroigs

31.01.2015 klo 14.25 4 tykkää tästä

Todella huono uutinen. On ollut itsellä oikeastaan yksi harvoja ulkomaalaisia peliblogeja mitä on tullut enää seurattua.

RIP in piece.
lainaa
vilke

31.01.2015 klo 16.29 3 tykkää tästä

jhbtroigs kirjoitti:
RIP in piece


Rest In Piece in piece?
lainaa
ripip

31.01.2015 klo 16.54 1 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
jhbtroigs kirjoitti:
RIP in piece


Rest In Piece in piece?


RIPIP in piece
lainaa
villevalo

31.01.2015 klo 16.56 1 tykkää tästä

ripip kirjoitti:
vilke kirjoitti:
jhbtroigs kirjoitti:
RIP in piece


Rest In Piece in piece?


RIPIP in piece


RIPIPIP in piece
lainaa
hehhe

31.01.2015 klo 17.44 4 tykkää tästä

"asiallisesti ja ilman tarkoitushakuista klikkien metsästystä - mikä saattoi surulllisesti koitua sivuston kohtaloksi."

Tarkoittaako tämä että V2.fi on myös vaarassa kaatua?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.01.2015 klo 22.11 4 tykkää tästä

hehhe kirjoitti:
"asiallisesti ja ilman tarkoitushakuista klikkien metsästystä - mikä saattoi surulllisesti koitua sivuston kohtaloksi."

Tarkoittaako tämä että V2.fi on myös vaarassa kaatua?


Taloudellisin perustein tarkasteltuna V2.fi:tä ei olisi koskaan edes perustettu. Se on ehkä vahvuutemme verrattuna isompien omistamiin saitteihin: jatkamme niin kauan kuin tämä on hauskaa ja voimme edes jotenkin perustella kustannustason itsellemme, emme siihen asti kunnes kynänpyörittäjä toteaa että nyt loppui.
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

02.02.2015 klo 16.53 2 tykkää tästä

hehhe kirjoitti:
"asiallisesti ja ilman tarkoitushakuista klikkien metsästystä - mikä saattoi surulllisesti koitua sivuston kohtaloksi."

Tarkoittaako tämä että V2.fi on myös vaarassa kaatua?

Nytten oli aika sarkasmi heitto!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova