Sunnuntaikolumni: Kasvattaisinko lapsestani retropelaajan?

Viime vuoden puolella liikkui linkkinä ja uutisenakin kertomus nörtti-isästä, joka oli nähnyt kiitettävästi vaivaa suunnitellessaan oman lapsensa ”pelikasvatusta”. Hän oli esitellyt pojalleen pelejä aikakausien mukaisessa järjestyksessä, lähtien Atari 2600 -ikäkaudesta ja päätyen lopulta nykypeleihin. Tekijä kutsui tätä esimerkiksi kyseenalaisesta vanhemmuudesta.

Itse uskon, että tästä lapsesta kasvaa aivan tasapainoinen yksilö, etenkin koska vanhemmilla selvästi oli järkeä päässään noin muuten. Paljon enemmän olen huolissani niiden vanhempien lapsista, jotka eivät valvo pelaamista lainkaan, kuin niiden, jotka yrittävät kasvattaa lapsiaan pitämään tietynlaisista peleistä. Aloin kuitenkin miettiä asiaa noin laajemmin. Onko olemassa joitakin pelejä, jotka ainakin pitäisi lapsilleen esitellä? Vai pitäisikö yleensäkään esitellä mitään?

Lue loput kolumnista!