Tuorein sisältö

Brasilian Mario-faneille tyly uutinen: Nintendoa ei enää myydä

12.01.2015 klo 13.00 | Luettu: 10088 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kotaku uutisoi, että Nintendo vetää tässä kuussa pelinsä ja konsolinsa pois Brasilian markkinoilta. Syyksi kerrotaan "muutokset yritysympäristössä", eli käytännössä muun muassa maan korkeat elektroniikkaa ja tuontituotteita koskevat verot.

Esimerkiksi Playstation 4 maksaa Brasiliassa 4000 realia, eli 1275 euroa. Xbox One maksaa 700 euroa ja Wii U:ta on myyty noin 600 euron hintaan. Xbox 360 oli Brasiliassa suosituin konsoli vuonna 2013 eikä Nintendo ole todennäköisesti saanut uudelle konsolilleen riittävää suosiota, jotta Brasiliassa kannattaisi sinnitellä.

Nintendo kertoo tiedotteessaan tietävänsä, että Brasiliasta löytyy innokkaita faneja ja lupaa tarkkailla tilanteen muuttumista tulevaisuudessa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelien pikaläpäisy t... Codemasters lähettää... >

Keskustelut (5 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.01.2015 klo 13.14 2 tykkää tästä

Tämän vuoksihan mm. Sega valmistutti aikanaan konsoleitaan Brasiliassa TecToy-nimellä, ja etenkin Master Systemille syntyi siellä ihan omia pelejäänkin.
lainaa
Sove

Rekisteröitynyt 18.03.2012

12.01.2015 klo 14.46 1 tykkää tästä

Noiden verojen tarkoitushan on saada elektroniikkayritykset tuottamaan tuotteensa Brasilian sisällä. Sonyhan on harkinnut tuotannon aloittamista Brasiliassa, jotta hinta saadaan alas.
lainaa
seppos

12.01.2015 klo 15.29 4 tykkää tästä

Totta. Brasilia on keinotekoisesti yrittänyt saada tuotantoa sinne siirtymään. Kuluttajia tämä vain haittaa kun tuonti tavara on kallista ja huonoimmassa tapauksessa käy näin, että jäävät kokonaan ilman.

Mirr5 kyllä varmaan tyrmää tämän oikeistoliberalistisen näkemyksen ja kertoo kuinka paljon parempi on, että taloutta säädellääm tällä tavoin valtion toimesta
lainaa
Mirr6

12.01.2015 klo 15.53 5 tykkää tästä

seppos kirjoitti:
Totta. Brasilia on keinotekoisesti yrittänyt saada tuotantoa sinne siirtymään. Kuluttajia tämä vain haittaa kun tuonti tavara on kallista ja huonoimmassa tapauksessa käy näin, että jäävät kokonaan ilman.

Mirr5 kyllä varmaan tyrmää tämän oikeistoliberalistisen näkemyksen ja kertoo kuinka paljon parempi on, että taloutta säädellääm tällä tavoin valtion toimesta
Moi Mirr5, kivasti pohjustit tulevan viestisi :)
lainaa
Mirr7

12.01.2015 klo 21.32

Ja ymmärtääkseni oman konsolinsa tilaaminen esim. play-asiasta tulee Brasialaisille halvemmaksi, kuin sikäläisestä kaupasta osto.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova