Tuorein sisältö

Kohuttu joukkomurhapeli saapui Steam Greenlightiin - ja poistettiin (päivitys)

16.12.2014 klo 15.00 | Luettu: 27757 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Päivitys: Kotakun mukaan peli on taas palannut Greenlight-valikoimaan. Palautuksen syytä ei tiedetä.

Alkuperäinen uutinen:

Hatred, jonka synkän kylmäverisestä trailerista kuhistiin jokin aika sitten, ilmestyi eilen Steam Greenlightiin ja sen jälkeen alkoikin tapahtua nopeasti.

Pelin Greenlight-listaukseen kirjoitettiin ensimmäisten tuntien aikana yli 1300 kommenttia ja sitten Valvelta tuli päätös pelin poistamisesta palvelusta.

"Sen perusteella, mitä olemme Greenlightissa nähneet, emme julkaisisi Hatredia Steamissa. Näin ollen se poistetaan", kertoi Valven Doug Lombardi Eurogamerille.

Pelin kehittäjät ovat myös esittäneet poistolle vastineensa, kertoen muun muassa, että he kunnioittavat Valven päätöstä täysin, eikä se vaikuta pelin kehitykseen. Muutamien Greenlight-tuntiensa aikana Hatred ehti kerätä 13 148 puoltavaa ääntä ja nousi Steamin halutuimpien pelien listalla seitsemänneksi.

"Vaikka pelit, kuten Manhunt ja Postal, ovat yhtä Steamissa, kunnioitamme tietenkin täysin Valven päätöstä, heillä on siihen oikeus. Samalla haluamme vakuuttaa, että tämä ei vaikuta pelin kehitykseen, visioon tai ominaisuuksiin. Julkaisu on yhä vuoden 2015 toisella neljänneksellä."

Alla kuhinaa aiheuttanut traileri sekä toinen Björn Borg -vaatefirman sponsoroimasta parodiapelistä.




V2.fi | Manu Pärssinen
< The Witcher 3: Wild ... Miltä näyttäisi Ghos... >

Keskustelut (25 viestiä)

DosBox

16.12.2014 klo 15.12 12 tykkää tästä

Tuli lievästi TK (Tapan Kaikki) mieleeni.
lainaa
MrJii

16.12.2014 klo 15.59

Jätän nämä vain tähän:

https://www.youtube.com/watch?v=szxgL2qeF2o

https://www.youtube.com/watch?v=y2MRjsYCOhc
lainaa
vilke

16.12.2014 klo 16.23 9 tykkää tästä

Day 1 ostos. Ensimmäinen virhe Valvelta piiiitkään aikaan.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

16.12.2014 klo 16.58 9 tykkää tästä

On se kummallista kun nykymaailmassa ei saa pelejä käyttää itsensä ilmaisemisen muotona. Heti ollaan paheksumassa ja repimässä hirveitä kauhukuvia asioista.

Tämähän vaikutti pelillisesti oikein mielenkiintoiselta tapaukselta, ehdottomasti ostamisen arvoinen peli! Tyyli ja ulkoasu varsin tunnelmallista settiä!
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

16.12.2014 klo 16.58 11 tykkää tästä

Sensaationhakuista paskaa. Siellä pollakit hieroo käsiään parhaillaan ilmaisesta uutisnäkyvyydestä.

Tässä hommassa yhtään vituta tuo grimdarkki väkivalta, vaan se tunne siitä että tämä on läpeensä kylmästi laskelmoitu tuote, jonka tarkoitus alusta asti on ollut herättää paheksuntaa SJW-idiooteissa ja moraalinvartijoissa, ja sen kautta backlashata kaikki punapilleri-retardit ja 14-v angstijonnet puolustamaan vapaata yhteiskuntaa Ostamalla tämä "uskalias" peli.

Sen sanottua Steami on perseestä ja kaikki ketkä puolustavat järjestelmää, jossa kuluttaja laittaa itsensä talutushihnaan ovat idiootteja.

Minä vain vihaan tätä vitun alaa ja kaikkia siinä myllertäviä ihmis-matoja. Viihteni on nykyään pelkkää kylmää katkeruutta ja haluan irrottaa itseni siitä suututtamalla mahdollisimman monta ihmistä internetissä.
Muokannut: Mirr5 16.12.2014 klo 17.12 lainaa
ASDDRRRR

16.12.2014 klo 17.23 5 tykkää tästä

Ihan oikea päätös Valvelta. Kyllä johonkin pitää se raja vetää peleissäkin. Ei tuollaisessa pelissä ole mitään järkeä ja jos tuosta jotenkin nauttii, on kyllä sairas päästään.
lainaa
Holo_Kaustinen

16.12.2014 klo 17.34 26 tykkää tästä

Joku on tainnut kusta MIrr5:n aamumuroihin.
lainaa
ranpake

16.12.2014 klo 17.38 6 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Sensaationhakuista paskaa. Siellä pollakit hieroo käsiään parhaillaan ilmaisesta uutisnäkyvyydestä.

Tässä hommassa yhtään vituta tuo grimdarkki väkivalta, vaan se tunne siitä että tämä on läpeensä kylmästi laskelmoitu tuote, jonka tarkoitus alusta asti on ollut herättää paheksuntaa SJW-idiooteissa ja moraalinvartijoissa, ja sen kautta backlashata kaikki punapilleri-retardit ja 14-v angstijonnet puolustamaan vapaata yhteiskuntaa Ostamalla tämä "uskalias" peli.

Sen sanottua Steami on perseestä ja kaikki ketkä puolustavat järjestelmää, jossa kuluttaja laittaa itsensä talutushihnaan ovat idiootteja.

Minä vain vihaan tätä vitun alaa ja kaikkia siinä myllertäviä ihmis-matoja. Viihteni on nykyään pelkkää kylmää katkeruutta ja haluan irrottaa itseni siitä suututtamalla mahdollisimman monta ihmistä internetissä.


Pakko yhtyä tuohon selitykseen laskelmoidusta tuotteesta. Sitten joku vielä väitti tämän olevan satiiria trailerin julkaisun jälkeen. Heh, varmaan ihan samalla tavalla kuin Uwe Bollin Rampage. Eksplisiittistä paskaa sekin. Mutta totta kai kehittäjät saavat julkaista mitä haluavat.

Harmi, että tuo vika kappale ei kyllä erota sinua mitenkään 14v angstijonneista. Trollailua ei kannata oikeuttaa sillä, että "I was only pretending to be", you know.
lainaa
hmmm

16.12.2014 klo 17.50 3 tykkää tästä

Huvittaa miten sadistinen peli on. En usko että kukaan tosielämässä ampuu viatonta ihmistä päähän tai tekee erittäin raakamaisen lopetuksen kun toinen konttaa maassa haavoittuneena. Peli on täyttä mustaa huumoria.
lainaa
joopajoopa

16.12.2014 klo 17.56 2 tykkää tästä

Justiinsa joo... CoDin "no russian" on ok, mut sit vedetään herneet nenään kun tapetaan amerikkalaisia. Jos ällöttää niin ei ole pakko ostaa.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

16.12.2014 klo 18.17 2 tykkää tästä

Onkohan tuosta pelistä vieläkään olemassa muuta kuva/videomateriaalia kuin tuo traileri, joka nähtiin ekan kerran jo ikuisuus sitten. Kiinnostaisi tietää, onko kyseessä täysin pelkkä provokaatio vai ihan oikea peli, jota pystyy jopa pelaamaan.

Olen muuten sitä mieltä, että tuo korkeuksissa leijuva kamera enemmänkin etäännyttää väkivallasta kuin antaa mahdollisuuden mässäillä yksityiskohdilla. Joku olan takaa kuvattu third person-näkymä olisi ollut parempi vaihtoehto.
Muokannut: Astorethein 16.12.2014 klo 18.18 lainaa
jpofdijji

16.12.2014 klo 18.32 8 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Sensaationhakuista paskaa. Siellä pollakit hieroo käsiään parhaillaan ilmaisesta uutisnäkyvyydestä.

Tässä hommassa yhtään vituta tuo grimdarkki väkivalta, vaan se tunne siitä että tämä on läpeensä kylmästi laskelmoitu tuote, jonka tarkoitus alusta asti on ollut herättää paheksuntaa SJW-idiooteissa ja moraalinvartijoissa, ja sen kautta backlashata kaikki punapilleri-retardit ja 14-v angstijonnet puolustamaan vapaata yhteiskuntaa Ostamalla tämä "uskalias" peli.

Sen sanottua Steami on perseestä ja kaikki ketkä puolustavat järjestelmää, jossa kuluttaja laittaa itsensä talutushihnaan ovat idiootteja.

Minä vain vihaan tätä vitun alaa ja kaikkia siinä myllertäviä ihmis-matoja. Viihteni on nykyään pelkkää kylmää katkeruutta ja haluan irrottaa itseni siitä suututtamalla mahdollisimman monta ihmistä internetissä.


En nyt ole aivan varma yrititkö olla vaan satiirinen, mutta oksentamasi sanamölinän mukaan tuntemuksesi ovat täysin samat kuin tämän pelin päähenkilöllä. Jos tuohon viimeiseen lauseeseen lisäisi että haluan tappaa mahdollisimman monta niin casting olisi käytännössä valmis
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

16.12.2014 klo 18.36 1 tykkää tästä

ranpake kirjoitti:

Harmi, että tuo vika kappale ei kyllä erota sinua mitenkään 14v angstijonneista. Trollailua ei kannata oikeuttaa sillä, että "I was only pretending to be", you know.

jpofdijji kirjoitti:

En nyt ole aivan varma yrititkö olla vaan satiirinen, mutta oksentamasi sanamölinän mukaan tuntemuksesi ovat täysin samat kuin tämän pelin päähenkilöllä. Jos tuohon viimeiseen lauseeseen lisäisi että haluan tappaa mahdollisimman monta niin casting olisi käytännössä valmis

Olisi kannattanu käydä se lukio.
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

16.12.2014 klo 19.24 1 tykkää tästä

Astorethein kirjoitti:
Onkohan tuosta pelistä vieläkään olemassa muuta kuva/videomateriaalia kuin tuo traileri, joka nähtiin ekan kerran jo ikuisuus sitten. Kiinnostaisi tietää, onko kyseessä täysin pelkkä provokaatio vai ihan oikea peli, jota pystyy jopa pelaamaan.

...
Eipä taida olla. Siksi onkin hauskaa, kun ihmiset tuntuu jo tietävän kaiken tästä pelistä.
Vähän harmillista, että Valve päätti sitten äkillisesti sensuroida kansanvalintaa, mutta tulee tämä peli siltikin ostettua. Sai sen sitten steamiin, tai ei.
lainaa
dassadsda

16.12.2014 klo 19.38 1 tykkää tästä

joopajoopa kirjoitti:
Justiinsa joo... CoDin "no russian" on ok, mut sit vedetään herneet nenään kun tapetaan amerikkalaisia. Jos ällöttää niin ei ole pakko ostaa.
Millä tavalla CoDin "No russian" -kohtaus oli OK? Siitähän vasta iso haloo sillon nousikin.
lainaa
HenkkaTheElk

Rekisteröitynyt 19.04.2007

16.12.2014 klo 20.07 2 tykkää tästä

Markkinointikamppanja: 100% Success!

dassadsda kirjoitti:
joopajoopa kirjoitti:
Justiinsa joo... CoDin "no russian" on ok, mut sit vedetään herneet nenään kun tapetaan amerikkalaisia. Jos ällöttää niin ei ole pakko ostaa.
Millä tavalla CoDin "No russian" -kohtaus oli OK? Siitähän vasta iso haloo sillon nousikin.

Sen verran ok että kelpaa Steamiin.
Muokannut: HenkkaTheElk 16.12.2014 klo 20.09 lainaa
vilke

16.12.2014 klo 20.36 10 tykkää tästä

ASDDRRRR kirjoitti:
Ihan oikea päätös Valvelta. Kyllä johonkin pitää se raja vetää peleissäkin. Ei tuollaisessa pelissä ole mitään järkeä ja jos tuosta jotenkin nauttii, on kyllä sairas päästään.


Itse nautin ja aivan helvetisti nautinkin. Täytyy olla sairas päästään jos ei pysty pixeleitä tuhoamaan.
lainaa
hofsdioh

16.12.2014 klo 20.48

ei niitä pikseleitä oikeastaan tuhota
lainaa
pofjdpoj

16.12.2014 klo 20.49 7 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
ranpake kirjoitti:

Harmi, että tuo vika kappale ei kyllä erota sinua mitenkään 14v angstijonneista. Trollailua ei kannata oikeuttaa sillä, että "I was only pretending to be", you know.

jpofdijji kirjoitti:

En nyt ole aivan varma yrititkö olla vaan satiirinen, mutta oksentamasi sanamölinän mukaan tuntemuksesi ovat täysin samat kuin tämän pelin päähenkilöllä. Jos tuohon viimeiseen lauseeseen lisäisi että haluan tappaa mahdollisimman monta niin casting olisi käytännössä valmis

Olisi kannattanu käydä se lukio.


Ja sun olis kannattanut käydä joku jatkokoulutus?
lainaa
dasasd

16.12.2014 klo 21.50 8 tykkää tästä

ASDDRRRR kirjoitti:
Ihan oikea päätös Valvelta. Kyllä johonkin pitää se raja vetää peleissäkin. Ei tuollaisessa pelissä ole mitään järkeä ja jos tuosta jotenkin nauttii, on kyllä sairas päästään.
Helvetin moni kyllä nauttiin kun noinkin moni halusi pelin steamiin (ja hyvin pieni osa ei). Äläpäs ala haukkumaan meitä sairaiksi. Onko se meidän vika että itse olet herkkä häiriintymään tällaisesta.

Ihan hyvä mainostemppu: "Peli joka oli liian väkivaltainen steamiin" Eiköhän tämä saa lisää ostajia mukaan. :)
lainaa
Hemuli

16.12.2014 klo 22.06 1 tykkää tästä

Tässä hyvä mielipide asiasta:
https://www.youtube.com/watch?v=aR9wxyDrud4
lainaa
moab

17.12.2014 klo 07.33 1 tykkää tästä

Double standards.
lainaa
Pelimake

17.12.2014 klo 09.38 5 tykkää tästä

"So much win, major kudos to Gabe for fixing this :D.

“Hi, Jaroslaw,

Yesterday I heard that we were taking Hatred down from Greenlight. Since I wasn’t up to speed, I asked around internally to find out why we had done that. It turns out that it wasn’t a good decision, and we’ll be putting Hatred back up. My apologies to you and your team. Steam is about creating tools for content creators and customers.

Good luck with your game

Gabe”
lainaa
sdaasdasdasd

17.12.2014 klo 13.13 6 tykkää tästä

Reaktioni kun peli tulikin takaisin: http://gifrific.com/wp-content/uploads/2012/05/jack-nicho

lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

17.12.2014 klo 13.28 2 tykkää tästä

Gaben vastaus DC-foorumeilta: https://scontent-b-gru.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t31.0-8/1

Todennäköinen syy: https://www.youtube.com/watch?v=vFb06S6F0gA
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova