Tuorein sisältö

Uutisia The Elder Scrolls Onlinen konsoliversiosta

05.12.2014 klo 15.00 | Luettu: 6710 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eurogamer kertoo, että Bethesdalla on pitkästä aikaa kerrottavaa The Elder Scrolls Onlinen konsoliversiosta.

Lähinnä viesti on se, että edistystä tapahtuu, vaikkakin hitaasti, mutta PS4:lle ja Xbox Onelle ollaan ESO:n kanssa yhä matkalla.

"Ne (konsoliversiot) ovat jo pelattavia ja hauskoja, mutta vielä on työtä tehtävänä, ennen kuin voimme alkaa puhua julkaisupäivästä."

Konsoliversioihin halutaan mukaan myös Justice- ja Champion-järjestelmät, joita PC:llä päästään testaamaan tammikuussa.

"Olemme korvanneet PC-käyttöliittymän kokonaan konsolien ohjaimille tarkoitetulla versiolla, olohuonekokemus mielessämme. Mukana on myös täysi integraatio Xbox Liveen ja PSN:ään. Kuulette konsoliversioista lisää alkuvuodesta 2015."

Yläkuva olkoon tästä todisteena.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Vielä ehtii osallist... Resogun, yksi PS4:n ... >

Keskustelut (3 viestiä)

JaskaNiemi

05.12.2014 klo 15.12 4 tykkää tästä

Valitettava fakta tuntuu olevan, pelistä riippumatta, että MMO:t eivät oileasti koskaan toteudu, vaikka kuinka kehutaan ja väitetään olevan työn alla. Vittu. :D :D timosoini
lainaa
jifesijp

05.12.2014 klo 15.53 1 tykkää tästä

tommosella rimpulakapulalla on kyllä olohuoneelämys kaukana
lainaa
haisuli

05.12.2014 klo 22.19 2 tykkää tästä

onneks se käyttöliittymä PC:lläkin haisi jo konsolilta
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova