Tuorein sisältö

CS:GO-huippujoukkueet diskattiin, Valve kuskaa pikavauhtia lisäväkeä Ruotsin jättiturnaukseen

21.11.2014 klo 11.30 | Luettu: 20716 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ruotsissa järjestettävä Dreamhack Winter 2014 -tapahtuma järjestetään ensi viikolla ja iso osa sitä on Counter-Strike: GO -turnaus, jota tullaan näyttämään Suomenkin televisiossa ensi viikon viikonloppuna.

Nyt tapahtuman sivusto kertoo, että turnaukseen järjestetään lisäkarsintaerä "Last Call LAN Qualifier" - vain viikkoa ennen tapahtumaa. Erikoisjärjestely tehtiin siksi, että tunnetut Titan- ja Epsilon-tiimit diskattiin, kun tiimin jäsenet saivat bannia VACin (Valve Anti-Cheat System) havaittua hämäryyksiä. Kaksi lisäjoukkuetta siis tarvitaan.

Valve astui myös avustamaan turnausta ja maksaa matka- ja majoituskulut karsintaan osallistuville joukkueille. Mukaan kutsutaan neljä huippujoukkuetta Euroopasta.

Päivitys: Counter-Strike Reddit kuhisee siitä, että huijauksesta liikkui tietoja jo vuosi sitten. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa varata popcornia monitorin viereen, katsellaan millainen soppa tästä syntyy.

Turnauksesta YLE:llä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Velvollisuus kutsuu ... Ubisoftin The Crew a... >

Keskustelut (12 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.11.2014 klo 11.45 11 tykkää tästä

VAC-bännin saaneet pelaajat:

- Hovik "KQLY" Tovmassian (Titan)
- Gordon "Sf" Giry (Epsilon)

Lisäksi HLTV.org ja Reddit tietävät kertoa, että Fabien "kioShiMa" Fiey on samaan aikaan ilmoittanut, että joku olisi hakkeroitunut hänen Steam-tililleen ja tyhjentänyt inventaarion. Osa epäilee, että hän olisi siirtänyt itse tarkoituksellisesti tavarat toiselle Steam-tilille, koska VAC-bännin iskiessä myös inventaario tyhjenee.

Popparit esiin.
lainaa
eheheh

21.11.2014 klo 11.49 25 tykkää tästä

Taisi tapahtuman nimi johtaa poikia harhaan ja antaa olettaa että kaikki on sallittua
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.11.2014 klo 11.51 17 tykkää tästä

eheheh kirjoitti:
Taisi tapahtuman nimi johtaa poikia harhaan ja antaa olettaa että kaikki on sallittua

Olin tulossa heittämään Wallhack 2014 -vitsiä, mutta ehdit ensin.
lainaa
joonäinon

21.11.2014 klo 13.04

Counter-Strike on suurempaa kuin oikea elämä
lainaa
spaz33

21.11.2014 klo 15.26

Nää lukemiset tekee nii höpöä vaikka Quakemies olenkin. :)
lainaa
piiopji

21.11.2014 klo 16.31 1 tykkää tästä

Näihin ne HL3: budjetit palaa. Kiitos Valve ja kaulagabe
lainaa
miiru

21.11.2014 klo 18.04

Kai v2 uutisoi uudelleen, kun asiasta tiedetään enemmän? Nyt en oikein tiedä, mitä ajatella, erityisesti, jos kyse on vuoden vanhasta huijauksesta.

Liittyikö esim. VAC-huijaus millään tavalla pro-peleihin, vai oliko sitä harrastettu vain omalla ajallaan.

@Arcane,
Mitä tässä tarkoitetaan tavaroilla? Jotain ingame itemejä? Hattuja :)?

Itse olen aina pitänyt tuota VAC-systeemiä ihan liian rankkana. Käyttäjällä ei liene myöskään käytännössä mahdollisuutta saada muutosta VAC-tuomioon, kun sellainen annetaan.

Itsellä on aina takaraivossa pelko siitä, että mitä jos joku toinen saa tunnukseni haltuunsa, huijaa ja saan sitten VAC-bannit, enkä voi mitään asialle. Tai jos saan bannit sen perusteella, että modaan jotain peliä raskaasti, ja VAC ajattelee tämän huijaukseksi.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

21.11.2014 klo 22.01

miiru kirjoitti:

@Arcane,
Mitä tässä tarkoitetaan tavaroilla? Jotain ingame itemejä? Hattuja :)?

puukkoja nyt ainakin http://steamcommunity.com/market/listings/730/%E2%98%85%2
lainaa
näitäpuolustelijoita

21.11.2014 klo 23.17

"Liittyikö esim. VAC-huijaus millään tavalla pro-peleihin, vai oliko sitä harrastettu vain omalla ajallaan."

Ei mitään merkitystä asialla, ei siis muuttaisi yhtään mitään vaikka olisi ollut omalla ajalla.
lainaa
jpfsdpji

22.11.2014 klo 11.25 1 tykkää tästä

näitäpuolustelijoita kirjoitti:
"Liittyikö esim. VAC-huijaus millään tavalla pro-peleihin, vai oliko sitä harrastettu vain omalla ajallaan."

Ei mitään merkitystä asialla, ei siis muuttaisi yhtään mitään vaikka olisi ollut omalla ajalla.

Täh onhan se aika hemmetin oleellista onko huijattu alan seuraamiin matseihin joissa on isot palkinnot pelissä vai jossain sunnuntai-aamun krapulalönkyttelyssä kolmevuotiaita vastaan
lainaa
Sepponen

22.11.2014 klo 12.19

jpfsdpji kirjoitti:

Huijaaminen on minusta aina väärin teit sen missä tilanteessa tahansa. Toki, kun näistä isoista rahoista puhutaan niin homma menee vielä vakavammaksi.

Mutta noita koodeja on käytetty myös LAN-turnauksissa.
lainaa
miiru

22.11.2014 klo 13.25

Sepponen kirjoitti:

No eihän kukaan kiistä, että se on väärin, mutta on se eri asia antaa 2 vuotta linnaa miljoonavarkaudesta, kuin r-kiskasta näpistelystä.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova