Tuorein sisältö

Eurooppalaiset ostivat yli miljoona PS3:a jouluna

22.01.2008 klo 11.44 | Luettu: 4234 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


GamesIndustry.biz raportoi Sonyn menestyksestä joulunaikaan. Viime vuoden viitenä viimeisenä viikkona PS3-konsoleita kävi kaupaksi 1,2 miljoonaa kappaletta, kertoo Sonyn pelipuolen pääjohtaja Kaz Hirai.

"Haluamme korostaa ja mainostaa pelejä, jotka tulevat vain PS3:lle ja 40 GB:n malli liittyy tähän strategiaan", kertoi Hirai Bloomberg Television -kanavalle.

Analyytikot ovat yleisesti sitä mieltä, ettei Sony pääse 11 miljoonan myydyn konsolin tavoitteeseensa talousvuoden loppuun mennessä, vaan luku olisikin lähempänä 8 miljoonaa. Hirai ei kuitenkaan ole huolissaan.

"Emme ole tehneet päätöstä tavoitteesta luopumisesta. Se on nyt kiinni siitä, kuinka tehokkaasti pelimyyjät myyvät PS3-varastoaan."

Sonyn pelipuoli on tehnyt tappiota viimeiset seitsemän vuosineljännestä. Nyt tappioiden odotetaan ainakin vähenevän, kun Playstation 3:n valmistamisesta on tullut halvempaa.

Nintendon odotetaan myyvän 19 miljoonaa Wii-konsolia tilivuoden loppuun mennessä ja Microsoftin 9,1 miljoonaa X360-konsolia.

Internetissä on kiertänyt myös huhuja kuun lopussa ainakin USA:ssa tapahtuvasta reilusta PS3-hinnanalennuksesta, mutta virallista tietoa asiasta ei ole.


V2.fi | Manu Pärssinen
< PC:stä paras kuutiok... Lost-peli tipauttaa ... >

Keskustelut (4 viestiä)

Thilli

Rekisteröitynyt 22.09.2007

22.01.2008 klo 12.23

"Microsoftin 9,1 miljoonaa X360-konsolia"

Nyt ei ymmärrä siis Xbox360 on jo myynyt reilusti yli 15 milj.

Niin onko tässä jokin virhe vai tavoite euroopassa vai mitä? Olisi mukava jos joku hieman selventäisi. Vai enkö vain osaa lukea :D
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.01.2008 klo 12.26

Thilli kirjoitti:
"Microsoftin 9,1 miljoonaa X360-konsolia"
Nyt ei ymmärrä siis Xbox360 on jo myynyt reilusti yli 15 milj.


Siis tuo on viimeisimmän tilivuoden tavoite (maaliskuu 07 - maaliskuu 08).
lainaa
niiiin

22.01.2008 klo 15.36

paitsi että Microsoftin tilivuosi vaihtuu kesäkuun lopussa
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.01.2008 klo 16.32

niiiin kirjoitti:
paitsi että Microsoftin tilivuosi vaihtuu kesäkuun lopussa


Okei, kiitos korjauksesta. Kyseessä on kuitenkin siis yhden tilivuoden tavoite.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova