Pitkä lista eilisen peliaprilleja - EA pyysi omaansa anteeksi
Pelit, viihteen alle kun sijoittuvat, ovat jo useita vuosia olleet suosittuja aprillauskohteita, joten huhtikuun 1. päivänä internet on täynnä aiheeseen liittyviä piloja. Tässä niitä kerättynä.
- Kotaku kertoo, että EA on pyytänyt anteeksi aprillipilaa, jossa se piikitteli Wii U:n tehoja ja mainosti, että Frostbite-pelimoottori on nyt optimoitu erityisesti Mariota ja Zeldaa varten
- Sega teki tuttuihin pelimaisemiin sijoittuvan Rappy Birdin
- Skullgirls-pelin aprillipäivän hahmo saattaa päätyäkin itse peliin
- Google pisti pystyyn Pokemon-haasteen Google Mapsissa
- Gamespot huijasi Dark Souls 2:n helpotetulla pelitilalla
- Origin-peleistä pystyi eilen tulostamaan 3d-tulostimella fyysisen version
- Flappy Bird-hengessä oli myös Diablo ja Happy Reaper
- Blizzard on aina panostanut piloihinsa, eikä poikkeus ollut tämän vuoden Outcasts-mätkintäpelikään
- Call of Dutyssa sekoiteltiin valikoita
- Mass Effectiin sai rintakarvoja
- Neverwinteriin lisättiin lohikäärmeet
- ArmAa:n saatiin karting-autoja
- Path of Exile muuttui Pay-To-Win-formaattiin
- Bungie halusi lähettää pelaajia avaruuteen
- World of Tanks sai seurakseen tällaisen pikkupelin
- Phil Fish palaa pelikentille ja Fez 2 on tulossa ... tai sitten ei
- Guild Wars 2:ssa hahmot muuttuivat isopäisiksi
- IGN sisällytti Optimus Primen Titanfalliin
- League of Legendiin tuli Ultra Rapid Fire
- Naughty Dog vaihtoi nimensä ja logonsa Naughty Dogeksi
- Super Smash Brosiin lisättiin Nester
- Tim Burton tekee Killzone-elokuvan
- Starcraft jatkaa nimeämisperinteitään
- Rovio lentää mukaan virtuaalitodellisuusbisnekseen
- Razer tarjoaa henkilökohtaisen dronen
- Illuminatus on yhä maailman paras peli
- Half-Life 4 julkistettiin
- Ja Half-Life 3:a pelattiin
- Witcher 3:a liiketallenneltiin
- Persona 5 sai trailerin
- Flappy Birdin taustoihin perehdyttiin
- ja Team 17:kin ryhtyi virtuaalitodellistumaan

Keskustelut (9 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
02.04.2014 klo 11.19
02.04.2014 klo 11.49 1
02.04.2014 klo 12.09
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
02.04.2014 klo 12.47
02.04.2014 klo 20.50
Rekisteröitynyt 04.09.2011
02.04.2014 klo 21.55
02.04.2014 klo 22.43
02.04.2014 klo 23.23
olis kyllä liian HC kohderyhmälle
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
03.04.2014 klo 01.10
sellanen pokemonpeli jossa joutuu oikeasti matkustamaan ympäri maailmaa olis kyllä aika hieno. joka kylästä löytyis muutama laji joten kotona pysyessäkin vois napata muutaman ja kouluttaa ja vaihtaa niitä mut jos oikeasti haluaa itse kerätä kaikki niin pitää kiertää kaikki mantereet
olis kyllä liian HC kohderyhmälle
Kirjoita kommentti