Tuorein sisältö

Edgen lähteet: uusi Xbox tappaa käytetyt pelit, tehot paljastettu

06.02.2013 klo 14.58 | Luettu: 41202 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Microsoftin seuraavan konsolin tehoista ja muista ominaisuuksista on huhuttu pitkään ja kaikki Edgen artikkelissa mainitut asiat on kuultu aiemminkin. Edge väittää lähteidensä kuitenkin olevan sisäpiiriläisiä, jotka ovat laitetta jo päässeet lähempää katsomaan. Näin ollen mm. seuraavat huhut saavat taaksensa hieman lisää uskottavuutta:

- konsoli vaatii jatkuvan internet-yhteyden, mutta pelejä voi ostaa yhä myös fyysisinä kaupasta. Pelilevyt ovat 50 GB:n Blu-ray-levyjä ja Edge uskoo, että jokaisen pelin mukana tulee aktivointikoodi, joka varmistaa, ettei peliä voi myydä käytettynä eteenpäin
- AMD:n kahdeksanytiminen 1,6 GHz:n prosessori
- D3D11.x 800 MHz grafiikkapiiri
- kiintolevyn kokoa eivät huhut kerro, mutta todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin nykykonsoleissa
- pelinkehittäjät kertovat, että Sonyn uudesta konsolista saa enemmän tehoja irti, koska Sony rohkaisee hyödyntämään rautaa niin hyvin kuin mahdollista ja Microsoft taas pakottaa kehittäjät käyttämään valmiita kirjastoja. Microsoftin laitteen käyttöjärjestelmän kerrotaan myös syövän enemmän resursseja kuin Sonyn vastaavan
- uusittu, paremmin liikkeitä tunnistava Kinect tulee jokaisen uuden Xboxin mukana

Sonyn seuraavan konsolin uskotaan myös tulevan markkinoille parannetun kamerajärjestelmän kanssa. Sonyn laite nähdään ensi kertaa todennäköisesti jo tässä kuussa, Microsoftin kesäkuun E3-tapahtumassa.

PS. Uutiskuva on graafikon keksintöä, ei virallinen kuva konsolista.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Autopelihuhuja ja -k... Beyond Good and Evil... >

Keskustelut (57 viestiä)

Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

06.02.2013 klo 15.32 35 tykkää tästä

Kapitalismi jyrää...

Kuluttajalla ei ole enään mitään oikeuksia omistamaansa.

Toivon että ahneilla on paskanen loppu.
lainaa
Pave

06.02.2013 klo 15.43 9 tykkää tästä

ja ennenkuin tulee enemmän itkua niin nämähän ovat siis huhuja vielä :)
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

06.02.2013 klo 15.48 12 tykkää tästä

Vaikuttaapas paskalta, vähän optimistisempi tuon pleikkarin suhteen ainakin vielä tällä hetkellä.

Tosin tärkeimpänä nyt on se etteivät nuo aja liikaa niitä liikkeentunnistusheilumispaskaohjauksia. Vittu että vihaan niitä.
lainaa
Atzuzh

06.02.2013 klo 15.50 14 tykkää tästä

Eli kun konsoli hajoaa, niin joutuu ostamaan pelitkin uudestaan ko kö?
lainaa
MEJM

06.02.2013 klo 15.50 2 tykkää tästä

Ei kyllä ole ihan hullun ruusuiset odotukset seuraavista masiinoista. :I
lainaa
MEJM

06.02.2013 klo 15.53 6 tykkää tästä

Atzuzh kirjoitti:
Eli kun konsoli hajoaa, niin joutuu ostamaan pelitkin uudestaan ko kö?

Toivon mukaan ne sidotaan käyttäjän tiliin, jolloin asia hoituu vain aktivoimalla tili toisessa koneessa. Tässä tapauksessa tuo always online merkkaa sitä että palvelun pitää aina varmistaa käyttäjä ennen kuin voi pelata. Jippii.
lainaa
huuhaa

06.02.2013 klo 15.55 7 tykkää tästä

on se mukava sitten joskus parin kymmenen vuoden päästä naureskelle kakaroille jotka ostaa kirpparilta käytetyn xbox3:n ja pelejä siihen joita ei voikkaan pelata koska pelin mukana tullut koodi on sidottu vanhan omistahan live tiliin ja/tai xbox live servut on ajettu alas.
lainaa
tuntematonlähde

06.02.2013 klo 16.00 14 tykkää tästä

Pelikonsolin mukana tulee myös DNA-aktivaattori joka tulee asettaa takapuoleen pelatessa. Tämä on vain jälleenmyynnin ehkäisemiseksi. Tämäkin uusi konsoli tulee myymään taas miljoonia ja pelikauppa kukoistaa.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

06.02.2013 klo 16.02 1 tykkää tästä

Atzuzh kirjoitti:
Eli kun konsoli hajoaa, niin joutuu ostamaan pelitkin uudestaan ko kö?
Ootko sä pelannu edes nykysukupolven xboxilla/pleikkarilla mitään, kun tuommoisia huutelet?
lainaa
hyhhyh

06.02.2013 klo 16.04 10 tykkää tästä

Vaikuttavat kyllä melko surullisilta nämä seuraavan sukupolven koneet. Saas nähdä jääkö viimeiseksi sukupolveksi
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

06.02.2013 klo 16.07 3 tykkää tästä

Jotkut pelintekijät ovathan kritisoineet tuota käytettyjen pelienkauppaa, tuolla tavalla mikkisofta voi saada mukaan pelintekiöitä jotka eivät siten lähde sonyn kelkkaan, sillä edellytyksellä että sony sallii käyteytyt pelit.

Nuorempana sitä kyllä tuli vietyä vaihdossa pelejä kun ei rahaa niin paljoa ollut mutta taas silloin tuli ostettua pelejäkin paljon enemmän kuin nykyisin, nykyään jotain AA tai AAA julkaisuita tulee lähinnä ostettua ja sitten vedettyä läpi pölyttyvät hyllyssä. Eli tällä hetkellä toi ei niinkään haittaa mutta veikaampa että piraatit tulevat taas juhlimaan vaikka miten tuossa, ne keksivät aina miten noi ohitettaan.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

06.02.2013 klo 16.08 16 tykkää tästä

pc-pelaajille luvassa herkkua, paljon :)

saadaan pc-peleihinkin vähän parempaa grafiikkaa kun kerta uusissa konsoleissa enemmän tehoa, ei tarvitse junnata vuosia vanhan raudan tasolla.

toisekseen, huhut kertovat pääasiassa valmistajien kusevan käyttäjien silmään pyrkimällä maksimoimaan voiton vittumaisin keinoin. windows 8 ei herätä intoa pelinkehittäjissä (esim. valve) joten linuxin suosio alkanee nousemaan.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

06.02.2013 klo 16.10 4 tykkää tästä

hyhhyh kirjoitti:
Vaikuttavat kyllä melko surullisilta nämä seuraavan sukupolven koneet. Saas nähdä jääkö viimeiseksi sukupolveksi
Johan tämä on ollut jo jokusen vuoden ihan vakio pc-puolella...

Xboxin API:n ja Sonyn "avoimuudesta" voidaan taas vetää johtopäätökset, jotka näkyi esim. Uncharted 1:n kohdalla. Kun Sony päivittää laitettaan, niin voidaan vaan arpoa kuinka monta peliä se päivitys rikkoo. Uncharted 1 esim. rampautui pariksi kuukaudeksi erään Pleikkapäivityksen ansiosta, mikä oli aika huvittavaa, koska peli on Sonyn oman pelistudion tuotos.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

06.02.2013 klo 16.12 3 tykkää tästä

Betrunken kirjoitti:
Jotkut pelintekijät ovathan kritisoineet tuota käytettyjen pelienkauppaa, tuolla tavalla mikkisofta voi saada mukaan pelintekiöitä jotka eivät siten lähde sonyn kelkkaan, sillä edellytyksellä että sony sallii käyteytyt pelit.

Nuorempana sitä kyllä tuli vietyä vaihdossa pelejä kun ei rahaa niin paljoa ollut mutta taas silloin tuli ostettua pelejäkin paljon enemmän kuin nykyisin, nykyään jotain AA tai AAA julkaisuita tulee lähinnä ostettua ja sitten vedettyä läpi pölyttyvät hyllyssä. Eli tällä hetkellä toi ei niinkään haittaa mutta veikaampa että piraatit tulevat taas juhlimaan vaikka miten tuossa, ne keksivät aina miten noi ohitettaan.
Olen sanonut aikaisemmin, ja uskon edelleenkin, että konsoli vain automaattisesti "käyttää pelin online-passin". Eli pelejä voi jatkossakin myydä, ainoastaan se, ettei pelin ohjekirjassa ole sitä koodia näkyvissä, vaan se luetaan automaattisesti ensimmäisellä käynnistämiskerralla.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

06.02.2013 klo 16.13 13 tykkää tästä

Itseäni vituttaa nyt niin paljon toi uudistus, että en kirjoita tähän mitään provosoivaa. Saa nähdä jos Sonyllä olisi asiat toisin, mikä on hyvin epätodennäköistä
lainaa
KÖSSSI

06.02.2013 klo 16.22

"
windows 8 ei herätä intoa pelinkehittäjissä (esim. valve) joten linuxin suosio alkanee nousemaan.
"
Mielestäni tämä väite on vähän naurettavaa paskaa, ennen kuin edes ensimmäinen hyvä Linkura peli ilmestyy, joka ei ole kuraaaa...

milloinkohan se Linkuran nousu pelikoneena tapahtuu"!"#¤%&%¤#"!½

mielestäni koko koneelle EI OLE JULKAISTU YHTÄÄN ainota peliä, jota voisi verrata laadullisesti Windowsin huippupeleihin...
lainaa
disc-cockey

06.02.2013 klo 16.26

Ymmärrettävää.. Perseestä silti. On kyllä ihmisille hyvin kelvannut musiikin ostaminen diginä.. Eihän sitäkään olla edelleen myymässä kuten cd-levyjä t. captain obvious..

Kaikki riippuu peleistä. Pikkuseikka tollaset. Sais mun puolesta lopettaa fyysiset kopiot kokonaan. Netin kautta sen pelin saa vaivattomammin ja kuitenkin vähän halvemmin kun discin.. J
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

06.02.2013 klo 16.29 6 tykkää tästä

Kuinkahan eurooppalainen kuluttajasuojalaki suhtautuu siihen että pelejä ei voi myydä eteenpäin?
lainaa
SmartBalls

06.02.2013 klo 16.32 5 tykkää tästä

Älkää oikeasti uskoko mitään näitä super lähteitä. Kyllä microsoft sitten kertoo miten asiat ovat.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

06.02.2013 klo 16.42 4 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
Kapitalismi jyrää...

Kuluttajalla ei ole enään mitään oikeuksia omistamaansa.

Toivon että ahneilla on paskanen loppu.

Eihän pelejä, elokuvia tai musiikkia ostavat ihmiset omista sitä tuotetta, vain oikeuden käyttää sitä.
lainaa
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

06.02.2013 klo 16.46

No toi nyt on täyttä paskaa, että pitäs olla netissä koko ajan. Yksinpelejä pelatessa pelaan aina offlinessa, että voi konetta käyttää ja musaa soitella Spotifystä.
lainaa
afk

06.02.2013 klo 16.48 4 tykkää tästä

Onneksi ovat tosiaan vain huhuja. Jos jatkuvaa internetyhteyttä vaaditaan, niin saa koko laite jäädä kaupan hyllylle. Käyttäjätiliin/konsoliin sidotut pelit saatan juuri ja juuri vielä kestää, jos ne on toteutettu kunnolla. Eli pelit toimivat kaikilla konsoliin tallennetuilla profiileilla ja laitteen vaihtuessa ne saa toimimaan uudessakin laitteessa.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.02.2013 klo 16.49 5 tykkää tästä

Tota... Eipä herätä oikein minkäänlaista kiinnostusta niin uusi boksi kuin pleikkarikaan. WiiU sen sijaan on tarjonnut mukavaa viihdettä porukalla pelatessa.
Toivon vain, että konsoliyksinoikeudet vähenevät, enemmin mie koneella pelaan jos nämä uudet konsolit tämmöisiä ovat...
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.02.2013 klo 16.50 3 tykkää tästä

Niin ja tuohon käytettyjen pelien kauppaan vielä, ihan ok jos uusien pelien hinnat lasketaan johonkin viiteenkymppiin. Eli tuskin.
lainaa
ONLINE_DRM_FTW

06.02.2013 klo 16.50 11 tykkää tästä

"Konsoli vaatii jatkuvan internet-yhteyden..."

Epic. Fucking. Fail.
lainaa
rc2

06.02.2013 klo 16.51 9 tykkää tästä

Tappaa niin käytetyt pelit kuin myös itsensä.
lainaa
Mäkis

06.02.2013 klo 16.55

Tervetuloa uusi kone. Tuon aktivointikoodin voisivat kyllä laittaa siten, että vaikka vuosi julkaisusta olisi vapaasti käytettävissä ilman. Tuolloin niiden käytettyjenkin pelaaminen onnistuisi..
lainaa
RRR

06.02.2013 klo 17.02

ONLINE_DRM_FTW kirjoitti:
"Konsoli vaatii jatkuvan internet-yhteyden..."

Epic. Fucking. Fail.

Ehkä joillekin, mutta se on vähän kuin PC että kyllä kyrpii jos ei ole netissä. Kannattaa panostaa siihen väkeen joka oikeasti pelaa eikä nysvää konsolilla.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

06.02.2013 klo 17.03 2 tykkää tästä

Appe kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
Kapitalismi jyrää...

Kuluttajalla ei ole enään mitään oikeuksia omistamaansa.

Toivon että ahneilla on paskanen loppu.

Eihän pelejä, elokuvia tai musiikkia ostavat ihmiset omista sitä tuotetta, vain oikeuden käyttää sitä.

Vähän huono vertaus kohta koska sinä saat myydä Fyysiset elokuvat ja musiikki levysi niin tahtoessasi eteenpäin täysin toimivana mutta tälläisen muutoksen tullessa sinulta käytännössä estetään fyysisen pelin pelattavan version myymisen eteenpäin...

PS. sori tykkäsin vahingossa kommentistasi :D.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

06.02.2013 klo 17.08 5 tykkää tästä

KÖSSSI kirjoitti:
"
windows 8 ei herätä intoa pelinkehittäjissä (esim. valve) joten linuxin suosio alkanee nousemaan.
"
Mielestäni tämä väite on vähän naurettavaa paskaa, ennen kuin edes ensimmäinen hyvä Linkura peli ilmestyy, joka ei ole kuraaaa...

milloinkohan se Linkuran nousu pelikoneena tapahtuu"!"#¤%&%¤#"!½

mielestäni koko koneelle EI OLE JULKAISTU YHTÄÄN ainota peliä, jota voisi verrata laadullisesti Windowsin huippupeleihin...

eikai niitä ole julkaistu, kun valve omiaan porttaa paraikaa? betaclientissä löytyy jo red orchestra, halflife, cs1.6 ja trine2 näin alkuun.

vai oletatko, että pelinkehittäjien todettua jonkun toisen käyttiksen olevan sysipaska, puskevat nämä DX rajapintaansa käyttävät pelit OpenGl:lle tai vastaavalle ja linuxille jakoon parin viikon sisään? elämme siirtymäaikaa tällä hetkellä, kannattaa kaivaa se pää pois perseestä ja uhoamisen sijaan harkita älyllistä vastausta.

tulevista planetary annihilation ja star citizen ilmeisesti tulossa linux-distroille.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.02.2013 klo 17.13 4 tykkää tästä

Ikinä en ole myynyt/vaihtanut ainuttakaan peliäni tai ostanut yhtäkään peliä käytettynä. Ja ei, en silti omista hervotonta pelikirjastoa. Nassikkana säästin viikkorahoja kärsivällisesti, jos tiesin jonkun huippupelin ilmestyvän muutaman kuukauden päästä. Nykyään sitten ostelenkin pelejä hyvin valikoivasti - vain mielenkiintoisimmat tulee ostettua heti julkaisussa ja etsin aina sen halvimman tarjouksen tai mahdolliset alennuskoodit nettikauppoihin. Ja niitä pelejä tulee sitten pelattuakin koko rahan edestä, ettei uutta peliä tarvitse olla vähään aikaan ostamassa. Ja silti jää vielä rahaa elämiseen, vaikka palkka on tällä hetkellä melko paska.
lainaa
PelaatteKummiskin

06.02.2013 klo 17.23 3 tykkää tästä

Hei ennen kuin alatte tätä tyrmäämään, miettikääs tätä kukaan ei osta esim. peliä A ollenkaan, CDON.COM esim. halventaa hintaa tuntuvasti että porukka sit ostelee näitä pelejä jne. Tässähän on sekin loistavuus että mahdollisuus saada pelille jatko-osa on vieläkin parempi, kun ei ole enään käytettyjä pelejä.

Pelaatte kumminkin, kuhan grafiikka, pelattuvuus ja tarina on kunnossa Musiikkia ja muuta lukuunottamatta!
lainaa
RRR

06.02.2013 klo 17.39 2 tykkää tästä

PelaatteKummiskin kirjoitti:
Hei ennen kuin alatte tätä tyrmäämään, miettikääs tätä kukaan ei osta esim. peliä A ollenkaan, CDON.COM esim. halventaa hintaa tuntuvasti että porukka sit ostelee näitä pelejä jne. Tässähän on sekin loistavuus että mahdollisuus saada pelille jatko-osa on vieläkin parempi, kun ei ole enään käytettyjä pelejä.

Pelaatte kumminkin, kuhan grafiikka, pelattuvuus ja tarina on kunnossa Musiikkia ja muuta lukuunottamatta!

Jep. Käytettyjen pelien kauppa tekee pienemmille peleille sen, että lopulta on vain jäljellä nämä massiiviset levyllä julkaistavat AAA-sarjat.
PSN:n ja Liven pienet pelit voivat pärjätä vain siksi, että niitä ei kierrätetä kädestä käteen ja sama koskee myös levyllä julkaistua pienen studion peliä jonka ensimmäinen osa ei ehkä vielä ole täysosuma.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

06.02.2013 klo 18.22 1 tykkää tästä

Edge on perseestä, enkä suostu uskomaan yhtään mitään mitä he siellä kirjoittavat.
lainaa
Hengeyokai

Rekisteröitynyt 29.07.2008

06.02.2013 klo 18.50

apex kirjoitti:
Kuinkahan eurooppalainen kuluttajasuojalaki suhtautuu siihen että pelejä ei voi myydä eteenpäin?

Saksassa käytävä oikeusjuttu tulee tämän asian ratkaisemaan.

Henk.koht. saattas hiukan ottaa aivoon, jos ei sitä 70€:lla cittarista ostettua peliä voi myydä tai vaihtaa eteenpäin.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.02.2013 klo 18.53

Käytettyjen pelien kauppaa vastustavat, siinä on toki sekin puoli, että mistäs kaupasta käyt ostamassa vaikkapa Wind Wakerin (nojoo, huono esimerkki ko siitä on uusioversio tulossa, mutta silti...)
lainaa
hurridurri

06.02.2013 klo 18.57

Tuskin nyt sentään näin radigaalille linjalle lähdetään. Käytettyjen pelien kauppa on myös yksi konsolin avain tekijöistä hengissäpysymisen ja levinneisyyden kannalta. Jostain muistan lukeneeni aikaisemmin että käytetyt pelit toimisivat myös konsolissa, rahallista uudelleenaktivointia vastaan.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.02.2013 klo 19.07 1 tykkää tästä

Ihan sama. Tämän sukupolven kohdalla on tullut pelattua eniten edellisten sukupolvien pelejä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.02.2013 klo 19.25 6 tykkää tästä

Melkoista, jos pitää paikkansa. Jos MS:n uusi konsoli on ainut joka vaatii jatkuvan nettiyhteyden, niin ampuvat kyllä omaan jalkaansa ja pahasti.
lainaa
PleisteissönNotwork

06.02.2013 klo 19.40

Sonyn kohdalla se tarkoittaisi, että vaatii jatkuvasti kunnossa olevan PSN-palvelun... Onnistuu?
lainaa
realisti

07.02.2013 klo 10.57

eli nyt käy näin:
microsoft lopettaa konsolien tekemisen tämän paskeen jälkeen,
sony tekee ps5 ja nintendo jonkun kasuaaliparatiisin,
sony lopettaa ja nintendo jatkaa konsolien tekoa, pc valtaa markkinat.
lainaa
Reanisti

07.02.2013 klo 11.12

realisti kirjoitti:

PC ei tule valtaamaan ikinä mitään niin kauan kunnes piratismia saadaan alustalta ainakin osaksi kytkettyä. Diilaa sen kanssa.
lainaa
Reanisti

07.02.2013 klo 11.14

Reanisti kirjoitti:
PC ei tule valtaamaan ikinä mitään niin kauan kunnes piratismia saadaan alustalta ainakin osaksi kytkettyä. Diilaa sen kanssa.

Oikoluku viiskauttaviis. Tarkoitin tietenkin että piratismia pitäisi saada KITKETTYÄ.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.02.2013 klo 11.37 7 tykkää tästä

realisti kirjoitti:
eli nyt käy näin:
microsoft lopettaa konsolien tekemisen tämän paskeen jälkeen,
sony tekee ps5 ja nintendo jonkun kasuaaliparatiisin,
sony lopettaa ja nintendo jatkaa konsolien tekoa, pc valtaa markkinat.

..Tämän jälkeen MS luo Windowsin jossa on äärimmäisen suljettu peliympäristö joka vaatii jatkuvan netin ja verkkopelaaminen maksullisen Live Goldin. Pelejä saa vain MS:n omasta palvelusta ja Steamit sun muut ei enää toimi. Sen jälkeen kaikki siirtyy linuxille? Tämä ei ole edes mahdoton skenaario niin pitkään kun sekopää Ballmer istuu MS:n pääjohtajan pallilla.
lainaa
N0iz

07.02.2013 klo 11.44

Talmunen kirjoitti:
Itseäni vituttaa nyt niin paljon toi uudistus, että en kirjoita tähän mitään provosoivaa. Saa nähdä jos Sonyllä olisi asiat toisin, mikä on hyvin epätodennäköistä

Kyllä Sony:llakin on huhuja, että konsoli rekisteröi levyt ja että ne toimivat vain siinä tietyssä konsolissa.
lainaa
RRR

07.02.2013 klo 12.36

tagman kirjoitti:
Melkoista, jos pitää paikkansa. Jos MS:n uusi konsoli on ainut joka vaatii jatkuvan nettiyhteyden, niin ampuvat kyllä omaan jalkaansa ja pahasti.

Jos se on totta, niin takana on tieto tästä sukupolvesta ja syyt miksi tehdään miljardeja tappiota kun myydään kilpaa miljoonia konsoleita.
Sony ja MS ei tee enää ikinä missään sukupolvessa tulosta raudalla.
Voi olla, että tämä mahdollinen strategia on älykkäämpi kuin uskot.
lainaa
LinuxOnPaskaa

07.02.2013 klo 14.01

Jantsa kirjoitti:

windows 8 ei herätä intoa pelinkehittäjissä (esim. valve) joten linuxin suosio alkanee nousemaan.

Linuxin Steam on niin onneton räpellys ja pelivalikoimakin on siinä määrin suppea ja heikkotasoinen, ettei se herätä intoa pelaajissa. Linuxin markkinaosuus on muutenkin niin surkean mitätön, että eiköhän se Windows kiinnosta Valvea jatkossakin, vaikka eivät saaneetkaan mitään yksinoikeutta pelien digitaaliseen jakeluun.

Eipä niitä Steamistäkään ostettuja pelejä voi myydä eteenpäin, ja monet niistä vaativat jatkuvan nettiyhteyden, ettei tuossa nyt oikeastaan ole mitään uutta eikä ihmeellistä.
lainaa
Takaiskuventtiili

07.02.2013 klo 14.11 1 tykkää tästä

"Linuxin markkinaosuus on muutenkin niin surkean mitätön, että eiköhän se Windows kiinnosta Valvea jatkossakin, vaikka eivät saaneetkaan mitään yksinoikeutta pelien digitaaliseen jakeluun."

Markkinaosuus 1,21% kaikkien vuosien jälkeen.
Harvoin muut selviävät mistään ilman Valven haukkuja, vaikka ovat erikoistuneet lähinnä vetämään välistä. Valvesta tulee vielä ennakkotapaus siitä syystä, ettei niiden myymiä PC-pelejä saa myydä eteenpäin.
lainaa
voiRaivoa

07.02.2013 klo 14.23

Gabea vaan kiukuttaa kun Microsoft toi Windows 8:aan oman sovelluskauppansa. Gabe ilmeisesti kuvitteli, että Valvella muka olisi joku yksinoikeus myydä pelejä ja ohjelmia Windowsissa.

lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

07.02.2013 klo 16.38 1 tykkää tästä

kyllähän sen voi myydä se ei vain toimi
lainaa
Oharit

07.02.2013 klo 18.33 1 tykkää tästä

Vaikka kannatankin digitaalista jakelua, odotan mielenkiinnolla sitä ensimmäistä suurta kuprua, kun jokin merkittävä palvelu lyö tylysti lapun luukulle siten, että asiakkaat eivät enää pääse käsiksi materiaaliin, jonka käyttöoikeuden ovat ostaneet.

lainaa
fajioafjijpisdjpisdf

07.02.2013 klo 18.34 1 tykkää tästä

edellinen uutinen + tämä uutinen = fuck microsoft, fuck gaming

on tämä Edgen lähde kyllä melko negatiivisen kuvan antanut. vaikea uskoa. aika jännä jos isot firmat lähtee tälle linjalle ja sitten tulee niitä kaiken maailman valveirazeoyabokseja joista joku voi jopa olla sopiva
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.02.2013 klo 20.56 6 tykkää tästä

RRR kirjoitti:

Sony ja MS ei tee enää ikinä missään sukupolvessa tulosta raudalla.
Voi olla, että tämä mahdollinen strategia on älykkäämpi kuin uskot.

Minä taas uskon, että Sony ja MS myyvät molemmat laitteitaan reilusti pienemmällä tappiolla kuin PS3/XO-sukupolvella ja alkavat tahkomaan raudalla voittoa huomattavasti nopeammin.
Pelien sitominen konsoliin ja käytettyjen pelien kitkeminen pystyttäisiin toteuttamaan ilman jatkuvaa internet yhteyttäkin. Tuo sulkee ulos potentiaalisia asiakkaita. Kaikkialla ei ole mahdollisuutta vakaaseen/kohtuu hintaiseen nettiin. Lisäksi osa pelaajista vihaa tuon kaltaisia systeemeitä joka ajaa nämä hankkimaan kilpailijan tuotteen. Ja sillä konsolilla ei tee mitään sen jälkeen kun serverit ajetaan alas. Jollain ykkös pleikkarilla pelaat vielä 50 vuoden päästäkin.
lainaa
RRR

08.02.2013 klo 09.21

Se sulkee myös pois ne ei-toivotut asiakkaat. Varmasti 50% asiakkaista tuo sen 90% tuloksesta, hihasta vedettynä. Myyntimäärät eivät voi olla jatkossa niin merkittävä asia kuin terve, voitollinen kaupankäynti.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.02.2013 klo 19.57 3 tykkää tästä

RRR kirjoitti:
Myyntimäärät eivät voi olla jatkossa niin merkittävä asia kuin terve, voitollinen kaupankäynti.

Tässä yhtälössä ongelmana on se, että pelintekijät kyttää myyntilukuja ja jos myyntiluvut ovat selvästi heikompia kuin kilpailijoilla, niin pelintekijät ei näe alustaa panostamisen arvoisena.
lainaa
RRR

09.02.2013 klo 09.22

Raha tulee lopulta aina rahan luokse.
lainaa
Kaikkiverkossa

09.02.2013 klo 12.12

Pilvitallennukset, online -pelit, Netflixit yms videopalvelut, nettiselain...
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova