Tuorein sisältö

Kickstarter-riski realisoitui: peli jäi kesken

20.10.2012 klo 19.46 | Luettu: 20939 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen



BBC kertoilee tapauksesta, jollaisia on jo osattu odottaakin pelien yhteisörahoituksen suunnalta. Jo aiemmin eräs Kickstarter-kampanja osoittautui huijaukseksi, mutta nyt aivan hyvin ja rehellisin aikein aloitettu Haunts-niminen peli on jäämässä saattamatta loppuun.

Ongelmana on, että peliltä puuttuu tällä hetkellä ohjelmoija. Toinen koodareista on palannut päivätyöhönsä eikä hänellä ole enää pelille aikaa, toinen taas ei enää halua työskennellä koko projektin kanssa. Koodi on melkein valmis, mutta peli on testaamaton ja bugejakin vielä löytyy.

Pelin tekijätiimi on Kickstarterista saadun noin 30 000 dollarin lisäksi käyttänyt peliin omaa rahaansa yli 40 000 dollaria. Blogikirjoituksessa projektin perustaja ilmoittaa palauttavansa rahat kaikille, jotka sitä haluavat. Kirvestä ei ole kuitenkaan heitetty järveen, ja pelille yritetään vielä löytää viimeistelijää.

Pelien yhteisörahoituksesta voidaan puhua vuoden 2012 ilmiönä, sillä viime vuoden mittaan monet entiset ja nykyisetkin suuruudet ovat keränneet rahaa omiin projekteihinsa Kickstarterin kaltaisten palveluiden kautta. Haunts oli vain 25 000 dollarin projektina pieni, kun esim. Obsidian Entertainmentin Project Eternity keräsi liki 4 miljoonaa.

Oletko itse rahoittanut Kickstarterissa? Koetko saaneesi rahoillesi vastinetta, vai onko jokin projekti edennyt hitaammin kuin odotit?

V2.fi | Mikko Heinonen
< Yhteisöllinen mikrol... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (20 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.10.2012 klo 20.04

Omia kokemuksia:

Laitoin 10 dollaria "vokseli-Minecraftiin" eli Lords of the Uberdarkiin. Projektin eteneminen on ollut parhaimmillaankin hidasta, ja epäilen josko koskaan näen valmista. Kommenteissa muut ovat samaa mieltä: http://kck.st/pujywW

Sen sijaan isompien tekijöiden pelit ovat edenneet uskottavammin. Carmageddon-tiimi on jo lähetellyt sitä sun tätä, lupaamansa alkuperäisen pelin ja iOS-versionkin ilmaiseksi, Leisure Suit Larry -projekti päivittää säännöllisesti ja peligrafiikkaakin on nähty jne.
lainaa
LinnaanVaan

20.10.2012 klo 20.06

Rahat takaisin "kaikille JOTKA haluavat"?

Eli toivovat että ihmiset ovat laiskoja, huonomuistisia tai välinpitämättömiä jotta saavat pitää katteettomat maksunsa?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.10.2012 klo 20.10 13 tykkää tästä

Niin, voihan sitä joku haluta lyödä sen muutaman dollarinsa vetoa siitä, että pelistä vielä tulee jotain. En minä ainakaan jaksa noita pikkuisia pledgejäni kysellä takaisin, menee miten menee. Win some, lose some.
lainaa
Aaaargh

20.10.2012 klo 20.23

Omia kokemuksia:
Muutamasta projektista, johon olen rahaa laittanut, on pieni epäilys, tuleeko valmista tai jos tulee, oliko se sen arvosta. Vasta yksi monista projekteista, johon olen rahaa laittanut, on julkaistu mutta se oli rahojen arvoinen imo (FTL).

Noin muuten toistaiseksi luottavainen. Kuten Mikko sanoi, Carmageddonista ja Larrystä kuuluu vähän väliä, Giana julkaistaan ensi viikolla, ja loput on vielä hamaassa tulevaisuudessa, mutta niistäkin on toistaiseksi kuulunut jotain kun on jotain uutta kerrottavaa ollut. Saas nähä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.10.2012 klo 20.30

Oma näppituntuma näihin on, että yksittäiset tekijät / pienet porukat aliarvioivat tarvittavan rahasumman. Esim. 20 000 dollaria ei ole iso raha, jos sillä on tarkoitus todella tehdä päivätyönään jotain vuodenkin ajan ja mahdollisesti ostaa vielä grafiikkaa ja ääniä muilta. Kokeneemmat naamat hakevat suoraan puolta miljoonaa tms. ja epäonnistuvatkin sitten jo rahankeräyksessä, kuten Cinemawaren Wings, eivätkä vasta pelin tekovaiheessa.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

20.10.2012 klo 20.47 18 tykkää tästä

Raikuvat aplodit kaikille idiooteille, jotka vähääkään sijoitti tähän, saati sitten muihin kaatuneisiin kickstarter-peleihin.
lainaa
perfectonemyass

20.10.2012 klo 21.32 30 tykkää tästä

pErFecTONe kirjoitti:
Raikuvat aplodit kaikille idiooteille, jotka vähääkään sijoitti tähän, saati sitten muihin kaatuneisiin kickstarter-peleihin.
Raikuvat aplodit sinulle, jälkiviisaalle kusipäälle.

Btw, puhumme alle neljästä eurosta.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

20.10.2012 klo 22.17 3 tykkää tästä

Repesin kun videossa kaverit todistelevat tuotteen olevan jo käytännössä valmis.
lainaa
Jees

20.10.2012 klo 22.59 4 tykkää tästä

Ainoat joihin laitoin rahat on Wasteland 2 ja Project Eternity. Fargoon ja Obsidianiin riitti usko, niin eipä tarvinnut epäillä projektin pitävyyttä.
lainaa
DasBoot

20.10.2012 klo 23.01 1 tykkää tästä

Project Eternity keräsi 4,1 miljoonaa dollaria kasaan jos otetaan PayPal mukaan.
lainaa
fly

20.10.2012 klo 23.47 1 tykkää tästä

Double finelta tullut jo paita, pinssi, juliste ja tarra

Dokumenttia videoita pelin tekemisestäkin on tullut kiitettävästi.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

21.10.2012 klo 02.10 3 tykkää tästä

Aika rotta saa olla jos lähtee tappelemaan jostain muutamasta eurosta ;/
lainaa
mullaOnIdea

21.10.2012 klo 02.12

Mitäs jos lähetettäisiin vähän lisää rahaa, jos vaikka sitten koodareita alkaisi taas kiinnostamaan?
lainaa
Trent

21.10.2012 klo 09.42

Star Citizen ennen kickstarteria... pakko oli. Kuulostaan unelmien peliltä. Pitäköön Chris Roberts rahani vaikkei onnaisikaan; tulihan sitä lainattua Freelancer "nettikirjastosta" aikanaan ja oli hemmetin hyvä peli.
lainaa
Hengeyokai

Rekisteröitynyt 29.07.2008

21.10.2012 klo 12.13 1 tykkää tästä

Carmageddon, Wasteland 2, Project Eternity, Double Fine Adventure, Leisure Suit Larry, Planetary Annihilation ja Star Citizen.
Onhan noita muutamaan tullut tuettua.
Muokannut: Hengeyokai 21.10.2012 klo 12.15 lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

21.10.2012 klo 12.55 1 tykkää tästä

siis, pelihän on valmis, koodarit lähti muihin duuneihin juuri ennen kuin saivat viimeisteltyä, & muilta koodareilta & yhdeltä muulta pelitalolta on tullut tarjouksia auttaa pelin viimeistelyssä.
eli peli tulee ulos, hieman myöhästyy vain.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

21.10.2012 klo 13.21 1 tykkää tästä

4 euroo on iso raha
lainaa
spuik

21.10.2012 klo 14.04 2 tykkää tästä

pErFecTONe kirjoitti:
4 euroo on iso raha
o
lainaa
Maiks

21.10.2012 klo 19.01

Lahjoitin Takedown -Kickstarter projektiin rahaa aikamoisesti ja on sieltä jotain kuulunutkin. Saa nähdä mitä siitä lopulta tulee.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

23.10.2012 klo 16.46

spuik kirjoitti:
pErFecTONe kirjoitti:
4 euroo on iso raha
o
Puhutaan kuitenkin henkilöille, jotka warettavat mm. 0,78e:n arvoisia pelejä...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova