Tuorein sisältö

Remedyllä tekeillä 'uraauurtava konsoliprojekti'

16.01.2012 klo 15.08 | Luettu: 109402 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Alan Wake's American Nightmare julkaistaan ensi kuun puolessa välissä, mutta Remedyllä ei istuskella käsien päällä sitä odotellen, vaan muutakin on tekeillä. Firma etsii tekoälyohjelmoijaa tiimiinsä työskentelemään "uraauurtavan konsoliprojektin" parissa.

Vaikka Alan Waken peliurankin jatkamisesta on vielä puhuttu, vaikuttaisi siltä, että tässä on kyse jostain aivan muusta: "Tarvitsemme apuasi viemään tekoälymme ja hahmojen sekä vihollisten käyttäytymisen seuraavalle tasolle", kerrotaan työpaikkailmoituksessa.

Ulkomaalaisia hakijoita houkutellaan mm. suomalaisen saunan voimin.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Halvempi Kinect-Xbox... Penny-Arcadestakin k... >

Keskustelut (135 viestiä)

Muffinssi

Rekisteröitynyt 04.01.2011

16.01.2012 klo 15.43

Multiplattari jookos kookos?
lainaa
hypettynyt

16.01.2012 klo 15.45

julkaisu vuonna 2024
lainaa
pöh

16.01.2012 klo 16.00

Only in xbox, ja myynnit lasketaan tuhansissa.
lainaa
JormaTakahuoneesta

16.01.2012 klo 16.10

Ihan kuin olisin kuullut tämän aikaisemminkin...
Plus ulkomaalaisten rekryaminen Saunan avulla on todella typerää. Alastomuus on useimmissa maissa sen luokan tabu ettei paremmasta väliä. Puhumattakaan siitä, että heiluteltais niitä vehkeitä työkavereiden nähden.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

16.01.2012 klo 16.37

JormaTakahuoneesta kirjoitti:
Ihan kuin olisin kuullut tämän aikaisemminkin...
Plus ulkomaalaisten rekryaminen Saunan avulla on todella typerää. Alastomuus on useimmissa maissa sen luokan tabu ettei paremmasta väliä. Puhumattakaan siitä, että heiluteltais niitä vehkeitä työkavereiden nähden.

Telakoitumisesta puhumattakaan.
lainaa
hups

16.01.2012 klo 16.39

pöh kirjoitti:
Only in xbox, ja myynnit lasketaan tuhansissa.

ai niinqu alan waken? eiku...
lainaa
puucee

16.01.2012 klo 17.01

vain konsoleille? alkoi heti kiinnostaa
lainaa
Työmies

16.01.2012 klo 17.01

American Nightmarekin kestää sen neljä tuntia, varmaan lisää myyntiä kun ennalta jo sanotaan. Lisäksi on päälleliimattu-ah-niin-muodikas-hordejohdannainen multipleijerimoodi. Varmaan challengeja ja rankkeja pullollaan.
lainaa
pöh

16.01.2012 klo 17.44

hups kirjoitti:
pöh kirjoitti:
Only in xbox, ja myynnit lasketaan tuhansissa.

ai niinqu alan waken? eiku...
Oikeastaan juurikin niin
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

16.01.2012 klo 17.59

Juu toivottavasti seuraava peli tulisi muillekkin alustoille ja julkaisijana olisi joku multiplattaritalo, lukuunottamatta Activisionia tai EA:ta.
lainaa
Scontrino

16.01.2012 klo 18.10

BTW. Missä vaiheessa Remedy tiputti entertainmentin nimensä perästä pois?
lainaa
hups

16.01.2012 klo 18.13

pöh kirjoitti:
Oikeastaan juurikin niin

eihän wakekaan ole myynyt kuin päälle sen miljoonan...
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.01.2012 klo 18.22

Scontrino kirjoitti:
BTW. Missä vaiheessa Remedy tiputti entertainmentin nimensä perästä pois?

Ei missään vaiheessa. Tuolla työntekijänhakusivulla (heh) lukee jo "Remedy Entertainment is..."
lainaa
morik

Rekisteröitynyt 27.06.2007

16.01.2012 klo 18.50

"uraauurtava konsoliprojekti" :----DDDDDD
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

16.01.2012 klo 19.09

Max Payne 2,5?
lainaa
Jep

16.01.2012 klo 19.29

Sitten näytetään taas videota uraauurtavasta sandbox-pelistä, joka käyttää uusimpien PC:iden kaikkia ominaisuuksia hyödyksi. 5 vuotta tästä esittelystä julkaistaan paska putkiräiskintä konsoleille, missä ei ole muuta samaa kuin nimi esittelyvideosta.
lainaa
pah

16.01.2012 klo 19.52

hups kirjoitti:
pöh kirjoitti:
Oikeastaan juurikin niin

eihän wakekaan ole myynyt kuin päälle sen miljoonan...
http://www.eurogamer.net/articles/remedy-defends-poor-ala :::::::::::::DDDDDDDDDDD
lainaa
hups

16.01.2012 klo 21.08

pah kirjoitti:
hups kirjoitti:
pöh kirjoitti:
Oikeastaan juurikin niin

eihän wakekaan ole myynyt kuin päälle sen miljoonan...
http://www.eurogamer.net/articles/remedy-defends-poor-ala :::::::::::::DDDDDDDDDDD

http://xbox360.ign.com/articles/121/1213885p1.html

fail much?
lainaa
failhups

16.01.2012 klo 21.23

"According to a report by IndustryGamers, sales of Alan Wake would be much higher than previously estimated, at around 1.4 millions, as of December 2011. This includes the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake, as well as a retail copy of Forza Motorsport 3." http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Wake#Sales
Kyllähän peli myy kun sitä saa ilmaiseksi ::::DDDDDDDDDDD
lainaa
hups

16.01.2012 klo 21.34

failhups kirjoitti:
"This includes the digital sales of the game"

Osaatko lukea?
lainaa
Hopup

16.01.2012 klo 22.29

Jep kirjoitti:
Sitten näytetään taas videota uraauurtavasta sandbox-pelistä, joka käyttää uusimpien PC:iden kaikkia ominaisuuksia hyödyksi. 5 vuotta tästä esittelystä julkaistaan paska putkiräiskintä konsoleille, missä ei ole muuta samaa kuin nimi esittelyvideosta.

Tervetuloa vaan konsoleiden ja kasuaalijen pelien aikakaudelle.
lainaa
Failhups

17.01.2012 klo 00.35

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
"According to a report by IndustryGamers, sales of Alan Wake would be much higher than previously estimated, at around 1.4 millions, as of December 2011. This includes the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake, as well as a retail copy of Forza Motorsport 3." http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Wake#Sales
Kyllähän peli myy kun sitä saa ilmaiseksi ::::DDDDDDDDDDD

Osaatko lukea?

"Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake"
Osaatko itse?
lainaa
olis_nannaa_päittäin

17.01.2012 klo 09.12

tagman kirjoitti:
Juu toivottavasti seuraava peli tulisi muillekkin alustoille ja julkaisijana olisi joku multiplattaritalo, lukuunottamatta Activisionia tai EA:ta.

Olisihan toi kivaa, kuten myös monen PS3-exclusive-kehittäjän pelit Boxille ja PC:lle, mutta... :P
lainaa
Kalmanrallimies

17.01.2012 klo 09.58

Death Rally konsoleille ja pc:lle jookos?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.01.2012 klo 12.02

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
"This includes the digital sales of the game"

Osaatko lukea?

Xbox Live Marketplacella ollut joku Holiday-bundle myynnissä, jossa oli ilmeisesti tarjolla erinäisiä pelejä tiettyyn hintaan. Saman bundlen mukana tuli kaupankylkiäisiksi latauskoodi Alan Wakeen. Aika kyseenalaista laskea pelin myynteihin mukaan tollaset "myynnit", kun porukka tuskin on sitä bundlea kauheena jonkun ilmasen Waken perässä ostelleet.
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 16.41

hups kirjoitti:
Failhups kirjoitti:
Osaatko itse?

Missä sen sai ilmaiseksi (eli suomennettuna idiooteille; ei tarvinnut maksaa valuuttaa sen saamiseksi)?
Ihan euroopassakin myytiin hintaan 250€ http://nexus404.com/Blog/2010/10/16/xbox-360-holiday-bund
lainaa
hups

17.01.2012 klo 16.49

failhups kirjoitti:
Ihan euroopassakin myytiin hintaan 250€

Vaikka kovasti yritin niin et ilmeisesti tajunnut. Kokeillaas uudestaan: Mistä sen sai maksamatta ollenkaan? Selvennyksenä 250€ ei ole sama asia kuin ilmaiseksi.
lainaa
asdasd

17.01.2012 klo 16.59

250 euroa oli siitä holiday bundlesta johon tuli kaupan päälle (lue: ilmaiseksi) latauskoodi. Alan Wake ei maksanut siinä mitään ja kehittäjätkään tuskin siitä mitään sai.
lainaa
hups

17.01.2012 klo 17.13

asdasd kirjoitti:
250 euroa oli siitä holiday bundlesta johon tuli kaupan päälle (lue: ilmaiseksi) latauskoodi.

Ihan sama vaikka tulisi kaupan alle, 250€ ei ole sama asia kuin ilmaiseksi. Siinä vaiheessa kun pelin saa omaksi maksamatta MS:lle (tai kenellekään muullekaan) pennin pyörylää voidaan miettiä pitäisikö luvut olla laskematta kokonaismyynteihin.
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 17.24

Kun ostat windowsin, niin maksatko siinä myös miinaharavasta? Onko se yksi kaikkien aikojen myydyimpiä pelejä?
lainaa
hups

17.01.2012 klo 18.01

failhups kirjoitti:
Kun ostat windowsin, niin maksatko siinä myös miinaharavasta?

Vertaat käyttöjärjestelmää pelikonsoliin? Oikeasti?
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 18.51

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Kun ostat windowsin, niin maksatko siinä myös miinaharavasta?

Vertaat käyttöjärjestelmää pelikonsoliin? Oikeasti?
Molemmat tuotteita, joiden mukana tulee ilmainen peli. Ihan oikeasti.
lainaa
hups

17.01.2012 klo 19.08

failhups kirjoitti:
Molemmat tuotteita, joiden mukana tulee ilmainen peli.

Pakollinen osa järjestelmää vs vapaaehtoinen lataus. Hyvin verrattu, sherlock. Nyt voisit vielä kertoa mistä saa ilmaisen AW:n niin ryntään ostamaan.
lainaa
LuovaSolu

17.01.2012 klo 19.15

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Molemmat tuotteita, joiden mukana tulee ilmainen peli.

Pakollinen osa järjestelmää vs vapaaehtoinen lataus. Hyvin verrattu, sherlock. Nyt voisit vielä kertoa mistä saa ilmaisen AW:n niin ryntään ostamaan.

Piraattilahti tms. Sitten soitat Remedylle ja kysyt tilinumeroa johon saat antaa 400e "maksun"

Aika koomista että laillisen ilmaisen perässä juostaan vaikka sekin on shadypisnes. Vaikka tod. näk Remedy saa jonkun korvauksen menetetyistä myynneistä. Voin kuvitella että sadat jolleivat tuhannet innostuneet nimenomaan Alan Wakesta ja ostivat Bundlen siinä sivussa
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 19.21

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Molemmat tuotteita, joiden mukana tulee ilmainen peli.

Pakollinen osa järjestelmää vs vapaaehtoinen lataus. Hyvin verrattu, sherlock. Nyt voisit vielä kertoa mistä saa ilmaisen AW:n niin ryntään ostamaan.
Ostat tuotteen -> mukana ilmainen peli. Siinä kaikki. Jos lähdet pilkkua viilailemaan ja vinoilemaan niin huomaa että olet heikoilla jäillä. Joulun aikaan vuonna 2010 sain xbox-konsolin mukana ilmaisen Alan Waken, olisit ostanut. Luulisi, että vielä saa vaikkapa amazonista jos sinua todella kiinostaa.
lainaa
asdasd

17.01.2012 klo 19.33

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Molemmat tuotteita, joiden mukana tulee ilmainen peli.

Pakollinen osa järjestelmää vs vapaaehtoinen lataus. Hyvin verrattu, sherlock. Nyt voisit vielä kertoa mistä saa ilmaisen AW:n niin ryntään ostamaan.
Maksaako se vapaaehtoinen lataus jotain vai?
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

17.01.2012 klo 20.28

Hopup kirjoitti:
Jep kirjoitti:
Sitten näytetään taas videota uraauurtavasta sandbox-pelistä, joka käyttää uusimpien PC:iden kaikkia ominaisuuksia hyödyksi. 5 vuotta tästä esittelystä julkaistaan paska putkiräiskintä konsoleille, missä ei ole muuta samaa kuin nimi esittelyvideosta.

Tervetuloa vaan konsoleiden ja kasuaalijen pelien aikakaudelle.

Kun pelihistoriaa katsoo, niin juuri mitään muita aikakausia ei ole ollut olemassakaan :)
lainaa
hups

17.01.2012 klo 20.32

failhups kirjoitti:
Ostat tuotteen

Bingo ja Papukaijamerkki. Rahat MS:lle ja Remedylle myyty peli, kiitos ja näkemiin. Jos et mitään muuta osaa kertoa niin eiköhän tämä ollut tässä. Miljoonat paukku onneksi tämänkin pelin kohdalla.
lainaa
Hmm

17.01.2012 klo 20.40

failhups kirjoitti:
Joulun aikaan vuonna 2010 sain xbox-konsolin mukana ilmaisen Alan Waken, olisit ostanut..

Millä sä oikein saat siitä ilmaisen? Jos ostit sen bundlen (boksi+forza+aw) niin maksoit kyllä kaikesta mitä se pitää sisällään, mukaanlukien Alan Wakesta. Vai hämääkö sua se että siinä tuli vain se koodi eikä fyysistä peliä? Sama asiahan se on, tulee MS:lle vain halvemmaksi kun pistetään pakettiin vain yksi levyversio.
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 20.49

hups kirjoitti:
Rahat MS:lle ja Remedylle myyty peli, kiitos ja näkemiin. Jos et mitään muuta osaa kertoa niin eiköhän tämä ollut tässä. Miljoonat paukku onneksi tämänkin pelin kohdalla.

Hmm kirjoitti:
Millä sä oikein saat siitä ilmaisen? Jos ostit sen bundlen (boksi+forza+aw) niin maksoit kyllä kaikesta mitä se pitää sisällään, mukaanlukien Alan Wakesta. Vai hämääkö sua se että siinä tuli vain se koodi eikä fyysistä peliä? Sama asiahan se on, tulee MS:lle vain halvemmaksi kun pistetään pakettiin vain yksi levyversio.
Ei sen väliä menikö rahat remedylle tai ei. Kun konsolin mukana tulee peli, jonka varmaan puolet konsolin ostajista edes lataa, ei ole kovinkaan rehtiä laittaa niitä kappaleita suoraan myytyjen pelien joukkoon. Oikeat luvut menevät varmaan näin: 400 000 myytyä, 1 000 000 annettua. Sattuuko? Huono peli, huonot myynnit ja boxikersoja itkettää :D
lainaa
Humble

17.01.2012 klo 20.53

Kun peli ei myy niin sitä jaetaan ilmaiseksi sivutuotteena. Tulee mieleen indie-bundlet.
lainaa
hups

17.01.2012 klo 21.01

failhups kirjoitti:
Kun konsolin mukana tulee peli, jonka varmaan puolet konsolin ostajista edes lataa...

laittaa niitä kappaleita suoraan myytyjen pelien joukkoon...
Oikeat luvut menevät varmaan näin: 400 000 myytyä, 1 000 000 annettua...
Sattuuko? Huono peli, huonot myynnit ja boxikersoja itkettää

Tämä on jo naurettavaa mutta menköön vielä kerran: Ensinnäkin, miksi bundlen ostavat ihmiset eivät lataisi peliä josta juuri maksoivat? Lol, yritä edes. Toiseksi, missä sanotaan että ne on kaikki laskettu? Kolmanneksi, ei voisi vähempää kiinnostaa sun mutuilus. Neljänneksi, taitaa siellä päässä sattua kun loppuu argumentitkin kesken. Ja viimeiseksi, vähän paska seivausyritys enää tähän kohtaan, säälittävä fanipoika. Koetetaan uudestaan kun olet järkiintynyt sen kymmenen vuotta ja voit jo itse ostaa omat konsolisi ja pelisi...
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 21.11

hups kirjoitti:
Ensinnäkin, miksi bundlen ostavat ihmiset eivät lataisi peliä josta juuri maksoivat?
Koska harva vaivautuu koskaan kytkemään konsoliaan verkkoon.
hups kirjoitti:
Toiseksi, missä sanotaan että ne on kaikki laskettu?
Muun muassa omassa lainauksessasi,
hups kirjoitti:
This includes the digital sales of the game
hups kirjoitti:
paska seivausyritys
Yritän "seivata" sinut tyhmyydeltäsi, jolla ei ole rajaa. En onnistu.
hups kirjoitti:
säälittävä fanipoika
Siinä se tuli.
hups kirjoitti:
Koetetaan uudestaan kun olet järkiintynyt sen kymmenen vuotta
Oletko jo kymmenen vuotta vanha? Siinä tapauksessa olet varmasti tosi fiksu, taidan lopettaa tähän.
lainaa
tweeter

17.01.2012 klo 21.23

Humble kirjoitti:
Kun peli ei myy niin sitä jaetaan ilmaiseksi sivutuotteena. Tulee mieleen indie-bundlet.
Juuri niin. Indie-bundleissa kylläkin saa päättää, kenelle sen rahansa antaa, mutta Microsoftin tapauksessa se menee heidän omaan pohjattomaan taskuunsa.
lainaa
hups

17.01.2012 klo 21.31

failhups kirjoitti:
Koska harva vaivautuu koskaan kytkemään konsoliaan verkkoon.

Missäs näin sanotaan vai oliko taas oma arvaus?
hups kirjoitti:

Muun muassa omassa lainauksessasi

Mikä tässä sitten on niin epärehellistä? Maksat bundlesta -> maksat pelistä -> peli lasketaan myytyihin, ja siinä luvussa ei pari pelin ehkä mahdollisesti ehkä lataamatta jättänyttä paljoa paina. Idiooteille saa näemmä vääntää rautalangasta. Vaihtoehtoisesti voit edelleen kertoa mistä sen saa oikeasti ilmaiseksi. Ennen kuin teet sen niin AW:n myynnit lasketaan miljoonissa, deal with it.
hups kirjoitti:

Yritän "seivata" sinut tyhmyydeltäsi

Ai tollasilla kommenteilla? Ai että kuinka noloa...
lainaa
failhups

17.01.2012 klo 22.08

hups kirjoitti:
Missäs näin sanotaan vai oliko taas oma arvaus?
http://www.gamas utra.com/view/news/28058/Study_PS 3_Has_Highest_Percentage_Of_Connected_Consoles.php?utm_source=feedburner& utm_medium=feed&utm_campaign=Fee d%3A+GamasutraNews+%2 8Gamasutra+News%29
(Laitoin linkin väliin välilyöntejä, koska valitettiin liian pitkästä sanasta.)Tuossa nähdään, että arviolta 73% xboxeista on joskus kytketty verkkoon Pohjois-Amerikassa. Tuskin kaikki näistä verkkoa käyttävistä henkilöistä edes lataa tätä ilmaispeliä. Hyvässä tapauksessa kaksi kolmesta koskaan latasi tätä peliä. Siinä ne "myyntiluvut" pienentyvät kuin miehuus avannossa.[/quote]
hups kirjoitti:
Mikä tässä sitten on niin epärehellistä? Maksat bundlesta -> maksat pelistä -> peli lasketaan myytyihin
Maksat konsolista -> peli lasketaan myytyihin riippumatta siitä, että olet edes tietoinen koko pelistä, saati sitten pelaat sitä.
Entä ne pelit, joille ei bundlea tehty? Eivät ole samassa arvossa kun myyntilukuja vertaillaan, joten eivät ole vertailukelpoisia.
Alan Waken myyntiluvut olisivat jääneet pohjalle, jos Microsoft olisi jakanut sitä tällä tapaa.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.01.2012 klo 23.31

Wii Sportsinkin myynteihin on laskettu konsllin mukana tuleva peli. Eikö se tuu jokaisessa Wii-konsolipaketissa? Kun me ostettiin Wii, ei me kyllä katottu, että "oho, tässä on Wii Sports, ostetaa siks tää". Me haluttiin vaan pelkkä Wii, se peli tyrkytettiin mukaan puoliväkisin. Silti myyntilukujen mukaan "ostin" Wii Sportsin ja täten edesautoin sen myyntilukujen kasvua. Mikään ihmekkään, että Wii Sports on maailman myydyin peli. Eikö toi oo vähän epäreilua? Wii Sports pääsee Ennätysten kirjaan jne.?
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

18.01.2012 klo 06.14

Execta kirjoitti:

Niinpä... Ja kyllä, mielestäni Wii sports tulee jokaisen Wiin mukana. Saakelin Nintendo.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.01.2012 klo 10.27

Saakelin paha tyranni Nintendo, jakelee meille ilmasia pelejä piittaamatta myyntilukjen vääristymisestä. >:(
lainaa
bundleisattractive

18.01.2012 klo 10.46

Execta kirjoitti:
Saakelin paha tyranni Nintendo, jakelee meille ilmasia pelejä piittaamatta myyntilukjen vääristymisestä. >:(

ilmaisia lounaita ei ole. kyllä nintendo nosti paketin hintaa vähintään kympillä tuon pelin takia
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

18.01.2012 klo 16.00

bundleisattractive kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Saakelin paha tyranni Nintendo, jakelee meille ilmasia pelejä piittaamatta myyntilukjen vääristymisestä. >:(

ilmaisia lounaita ei ole. kyllä nintendo nosti paketin hintaa vähintään kympillä tuon pelin takia

Ei me nyt siitä hinnasta kiistellä, mutta moni ei haluaisi edes sitä Wii sportsia, ja silti kaikki Wii:n mukana tulleet Wii sportsit lasketaan myyntilukuihin. Se vituttaa.
lainaa
hups

18.01.2012 klo 16.57

failhups kirjoitti:
Siinä ne "myyntiluvut" pienentyvät kuin miehuus avannossa.

Ja missäs sanotaan kuinka moni näistä "kytkemättömistä" bokseista on just ton bundlen ostaneita? Sinä taistelet tässä nyt järkevää päätelykykyä ja logiikkaa vastaan. Ei ole mitään järkeä maksaa pelistä jota ei koskaan aio edes kokeilla, joten (varsinkin kun otetaan huomioon että forza ja aw ovat mitä luultavimmin ton boksin ostaneiden ekat pelit) järjellisesti ajateltuna on erinomainen syy olettaa että ainakin valtaosa tuon bundlen ostaneista on sen verkkoon kytkenyt ja pelinsä ladannut. Ne, jotka eivät halunneet AW:ta, ostivat jonkun toisen bundlen tai boksin ja pelit erikseen. Vähän on heikoilla jäillä argumenttisi.
Lainaus:

Maksat konsolista -> peli lasketaan myytyihin riippumatta siitä, että olet edes tietoinen koko pelistä, saati sitten pelaat sitä.

Mitä vit...? Sinulle on ilmeisesti normaalia ostella tavaroita vaikka et edes tiedä mitä ostelet :D:D:D Jälleen kerran, selvään järjenkäyttöön perustuen on erinomainen syy olettaa että ihmiset tietävät mistä maksavat (varsinkin kun se lukee laatikon kyljessä) Ja sillä, pelaako joku oikeasti sitä ei ole paskaakaan merkitystä mitä tulee myyntilukuihin.
Lainaus:

Eivät ole samassa arvossa kun myyntilukuja vertaillaan, joten eivät ole vertailukelpoisia.

Ehkä sinun mielestäsi. Minua, Remedyä eikä MS:ää voisi vähempää kiinnostaa sinä ja sinun arvosi, vertailukelpoisuutesi ja epäreiluutesi.
Lainaus:

Alan Waken myyntiluvut olisivat jääneet pohjalle, jos Microsoft olisi jakanut sitä tällä tapaa.

Ehkä. Vaan eivät jääneet.
lainaa
failhups

19.01.2012 klo 00.53

hups kirjoitti:

Mitä vit...? Sinulle on ilmeisesti normaalia ostella tavaroita vaikka et edes tiedä mitä ostelet :D:D:D
Luehan viestini uudelleen. Riippumatta on avainsana.
hups kirjoitti:
Ehkä sinun mielestäsi. Minua, Remedyä eikä MS:ää voisi vähempää kiinnostaa sinä ja sinun arvosi, vertailukelpoisuutesi ja epäreiluutesi.
Silti kitiset päivä toisensa jälkeen täällä että kylläpäs kylläpäs se möi yli miljoonan, yhyy :D Mahtaa olla herkkä paikka sinulle kun Microsoftia kritisoidaan :D
lainaa
hups

19.01.2012 klo 16.57

failhups kirjoitti:
Luehan viestini uudelleen. Riippumatta on avainsana.

Oletusarvo nyt ikävä kyllä on edelleen että ihmiset tietävät mitä ostavat. Ja vaikka oletettaisiin että eivät tietäisi niin pelkkä bundlesta maksaminen riittää, siihen kun edelleen kuuluu se pelikin.
Lainaus:
Silti kitiset päivä toisensa jälkeen täällä että kylläpäs kylläpäs se möi yli miljoonan, Mahtaa olla herkkä paikka sinulle kun Microsoftia kritisoidaan

"Kitisen" eli todistan sinulle ilmeisen epämieluisan faktan että AW:n myynnit lasketaan sittenkin miljoonissa tuhansien sijaan, ja "päivä toisensa jälkeen" eli tasan niin kauan kuin sinä jaksat yrittää itkeä jotain päinvastaista. Mahtaa olla herkkä paikka olla yksinkertaisesti väärässä, muuten olisit tajunnut lopettaa tämän aikoja sitten...
lainaa
failhups

19.01.2012 klo 19.46

hups kirjoitti:
[Kitisen päivä toisensa jälkeen tasan niin kauan kuin sinä jaksat yrittää itkeä jotain päinvastaista.
Tavataan huomenna :D Tosiasia on se, että Alan Waken myynnit olivat kuraa. Pelin kuitenkin omistaa yli miljoona ihmistä, koska sitä jaettiin ilmaiseksi :D Sama kuin ostaisi puhelimen. Mukana tulee halpa ja huonolaatuinen nappikuuloke, jota kukaan ei tiennyt olevan mukana. Kukaan ei halua eikä tarvitse sitä :D
lainaa
hups

19.01.2012 klo 19.53

failhups kirjoitti:
Tosiasia on se, että Alan Waken myynnit olivat kuraa.

Ehkä, mutta se ei ollutkaan jutun pointti...
Lainaus:

Pelin kuitenkin omistaa yli miljoona ihmistä, koska sitä jaettiin ilmaiseksi

Sinun itsesi linkkaama 250€ hieman sotii käsitettä "ilmainen" vastaan. Tietenkään en tiedä jos olet omassa pikku päässäsi keksinyt jotain aivan uusia määritelmiä sille, mutta normaalin määritelmän mukainen se ainakaan ole...
Lainaus:

Kukaan ei halua eikä tarvitse sitä

Blaablaablaa täysin irrelevanttia paskanjauhamista. Oliko sitä asiaa vielä jossain vai loppuko ne argumentit oikeasti?
lainaa
failhups

19.01.2012 klo 20.07

hups kirjoitti:
Sinun itsesi linkkaama 250€ hieman sotii käsitettä "ilmainen" vastaan.
Onko miinaharava kaikkien aikojen myydyimpiä pelejä?
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

19.01.2012 klo 20.16

hups kirjoitti:

Ehkä, mutta se ei ollutkaan jutun pointti...

Sinun itsesi linkkaama 250€ hieman sotii käsitettä "ilmainen" vastaan. Tietenkään en tiedä jos olet omassa pikku päässäsi keksinyt jotain aivan uusia määritelmiä sille, mutta normaalin määritelmän mukainen se ainakaan ole...

Blaablaablaa täysin irrelevanttia paskanjauhamista. Oliko sitä asiaa vielä jossain vai loppuko ne argumentit oikeasti?

Jutun pointti on siinä, että sinun pointeissasi ei ole järkeä. Kukaan ei osta peliä, jotta saisi vain sen mukana tulevan ilmaispelin. En ostanut BF3:a, jotta saisin BF1943:n. Samaan tapaan ilmaisbundleina jaettuja pelejä ei pitäisi laskea myynteihin, koska ne eivät käytännössä ole ''myyntejä'', vaan ''ilmaislahjoja''.
lainaa
hups

19.01.2012 klo 20.48

failhups kirjoitti:
Onko miinaharava kaikkien aikojen myydyimpiä pelejä?

Osa käyttöjärjestelmää, ei erillinen peli.
Lainaus:

Samaan tapaan ilmaisbundleina jaettuja pelejä ei pitäisi laskea myynteihin, koska ne eivät käytännössä ole ''myyntejä'', vaan ''ilmaislahjoja''.

Mikä vitun ilmaisbundle? Se on BUNDLE, ei pelikonsoli + pari ilmaispeliä, niitä myydään vittu erikseen pelkästään sellaisen haluaville. Vittu kun järjenkäyttö on sallittu mutta kukaan ei näytä sitä käyttävän.

Wiki:
"Bundle or Bundling may refer to:
-In marketing:
*Product bundling, a marketing strategy that involves offering several products for sale as one combined product"

eli ei sitä että lisätään konsolin kylkeen pari "ilmaislahjaa." Huoh...
lainaa
failhups

19.01.2012 klo 20.55

hups kirjoitti:
Osa käyttöjärjestelmää, ei erillinen peli.
Peli kuin peli.

"From the Manufacturer
The Xbox 360 250GB Holiday Bundle features two free games for a limited time this holiday." Lähde: Microsoft. http://www.amazon.com/Xbox-360-250GB-Holiday-Bundle/dp/B0

Vieläkö jotain?
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

19.01.2012 klo 21.25

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Onko miinaharava kaikkien aikojen myydyimpiä pelejä?

Osa käyttöjärjestelmää, ei erillinen peli.
Lainaus:

Samaan tapaan ilmaisbundleina jaettuja pelejä ei pitäisi laskea myynteihin, koska ne eivät käytännössä ole ''myyntejä'', vaan ''ilmaislahjoja''.

Mikä vitun ilmaisbundle? Se on BUNDLE, ei pelikonsoli + pari ilmaispeliä, niitä myydään vittu erikseen pelkästään sellaisen haluaville. Vittu kun järjenkäyttö on sallittu mutta kukaan ei näytä sitä käyttävän.

Wiki:
"Bundle or Bundling may refer to:
-In marketing:
*Product bundling, a marketing strategy that involves offering several products for sale as one combined product"

eli ei sitä että lisätään konsolin kylkeen pari "ilmaislahjaa." Huoh...

Heh, yritätkö todistaa itsesi vääräksi. Tuossa Wikistä lainaamassasi tekstissä ei lue, että bundleen liitettyjen lisäpelien pitäisi maksaa. Ja puhuin kyllä ihan yleisesti, en vain konsolibundleista. Järjenkäyttö on sallittua, mutta ei voi tietää esim. lisääkö Wii Sports -pelin sisällytys jokaiseen Wii-konsolin ostoon sitä paketin hintaa, koska Wiitä ilman Wii Sportsia ei ole.
lainaa
hups

19.01.2012 klo 21.58

failhups kirjoitti:

Peli kuin peli.

Mutta eivät ole vertailukelpoisia.
Lainaus:

Vieläkö jotain?

Kerrotko vielä missä lähteessä MS sanoo näin?
Lainaus:

koska Wiitä ilman Wii Sportsia ei ole.

Mutta kun tämä ei ole Wii. Pelkkä boksi $297.00, kyseinen Bundle $337.98 amazonin mukaan.

http://www.industrygamers.com/news/xbox-360s-alan-wake-ac
"last holiday season Microsoft launched a bundle for Xbox 360 that INCLUDED a digital copy of Alan Wake and a physical copy of Forza 3."
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

19.01.2012 klo 22.16

hups kirjoitti:

Mutta eivät ole vertailukelpoisia.

Kerrotko vielä missä lähteessä MS sanoo näin?

Mutta kun tämä ei ole Wii. Pelkkä boksi $297.00, kyseinen Bundle $337.98 amazonin mukaan.

http://www.industrygamers.com/news/xbox-360s-alan-wake-ac
"last holiday season Microsoft launched a bundle for Xbox 360 that INCLUDED a digital copy of Alan Wake and a physical copy of Forza 3."

Miinaharava on Windowsiin sisällytetty peli... mutta käytännössä sekin tulee sellattin ilmaiseksi Windowsin oston yhteydessä, niin kyllä se... tavallaan on aika sama asia.

Ja tokaan postiin en ota kommenttia.

JuuJuu puhuinkin ihan näin yleisesti. Eihän Boxista ole pakollista ostaa kuin vain konsoli + ohjain -setti. Tuo Wii puheeni on lähinnä sitä kantaa, kun niitä Wii Sportseja, jotka tulevat Wii:n mukana, ei saisi mielestäni ottaa mukaan myytyjen pelien laskentoihin.
lainaa
failhups

19.01.2012 klo 23.10

hups kirjoitti:
Kerrotko vielä missä lähteessä MS sanoo näin?
Selviää edellisestä viestistäni. Microsoftin laatima selostus sen vuoden Holiday Bundlesta. Seuraavaksi voit alkaa nyyhkyttämään seuraavissa uutisissa. Jos haluat jatkaa, niin voisitko vastata näihin: Miltä tuntuu, kun huomaat olleesi väärässä? Mistä kohtaa sattuu eniten? Onko sinulla tukihenkilöä, jolle voit purkaa pahaa oloasi?
lainaa
hups

20.01.2012 klo 16.53

Uppmas kirjoitti:
Tuo Wii puheeni on lähinnä sitä kantaa, kun niitä Wii Sportseja, jotka tulevat Wii:n mukana, ei saisi mielestäni ottaa mukaan myytyjen pelien laskentoihin.

No periaatteessa siinä mielessä että Wiitä ei saa ostettua uutena ilman sitä helvetin peliä.
Lainaus:

Microsoftin laatima selostus sen vuoden Holiday Bundlesta.

Eiköhän se kuule ole ihan amazonin laatima tuoteselostus MS:ltä saaduilla specseillä, mutta minun puolestani voit jatkaa päiväuniasi vaikka maailman loppuun saakka. Ikävämpi homma on että Remedy Entertainment (se taho MS:n lisäksi jolle oikeasti on jotain merkitystä myyntiluvuilla), IndustryGamer ja kaikki IndustryGameria siteeranneet pelimediat unohtamatta yleismaailmallista määritelmää sanasta "bundle" ovat vähän niinkuin erimieltä asiasta (eri mieltä as in pitävät bundlen sisältämiä Wakeja myytyinä peleinä, sori vaan).

Lisäksi, aikaa säästääksemme voimme edelleen kyylätä yhtälöä "250€/HolidayBundlen hinta" =/= "ilmainen" joka ei ikävä kyllä ole vieläkään muuttunut mihinkään, ja niinkauan kuin se on muuttumaton, sinä olet ikävä kyllä väärässä ja tämä huiman tasokas keskustelu ei etene mihinkään.
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 18.31

hups kirjoitti:
Eiköhän se kuule ole ihan amazonin laatima tuoteselostus MS:ltä saaduilla specseillä
From the manufacturer, joka ei ole Amazon. Amazon oli tehnyt omat osansa tuoteselostukseen, mutta kun lainataan Microsoftia sanoilla from the manufactuter, niin kyseessä ei ole omat sepustukset. Tätä kovempaa faktaa ei voi tarjota ja jos ei kelpaa, niin sitten voit vaikka kirjoittaa asiasta amazonille.
lainaa
hups

20.01.2012 klo 19.03

failhups kirjoitti:
From the manufacturer

Ja sinä uskot sen kun siinä lukee niin? Missä se lähdelinkki on, jossa MS itse sanoo jotain? Ja se yhtälö ei ole vieläkään kadonnut mihinkään.

Tossa on myös "kovaa faktaa:" http://gamrreview.vgchartz.com/sales-data/13817/alan-wake Voit pistää sähköpostia sinne (Remedylle olet varmaan jo lähettänyt itkuvirsiäsi siitä kuinka epäreilua elämä on) jos ei miellytä jne.

Ja btw kai olit myös tietoinen bundle-vaahtoamisestasi huolimatta siitä että Wake on ollut ladattavissa Games on Demandista jo marraskuusta 2010, ja että näitäkään "ilmaislahjoja" ei ole laskettu myyntilukuihin?
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 19.52

hups kirjoitti:
Ja sinä uskot sen kun siinä lukee niin?
Oli kyllä todella vaikea päätös. Uskoisinko amazonia, yhtä maailman suurinta kauppaketjua vai nimetöntä fanipoikaa. Miksi sinä sitten uskot omaa linkkiäsi? Koska siellä lukee niin?

Mikä syy amazonilla olisi valehdella? Miksi et käytä järkeäsi?

Viimeiseksi, kelpaako sinulle lähteeksi xbox.com? Siinä tietoa vuoden 2011 bundlesta. http://www.xbox.com/en-US/Xbox360/Consoles/Bundles/250GBH

"get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games" "get two free games"

Surullista nähdä miten et voi hyväksyä sitä, että faktat ovat sinua vastaan. Oikeastaan aika huvittavaa :D
lainaa
hups

20.01.2012 klo 20.09

failhups kirjoitti:
"get two free games"

No eipä siinäkään kauaa mennyt.

Sitten voimmekin palata takaisin siihen alkuperäiseen ongelmaan; ilmaiseen Alan Wakeen ja sitä kautta myyntilukuihin. Katsos ongelmasi on edelleen että ne kaikki siihen bundleen kuuluvat tuotteet ovat yhä sen yhden hintalapun alla. Toinen ongelmasi on Games on Demand. Kolmas ongelmasi on "To take a guess, I’d presume the reason the numbers haven’t been registered is due to the untrodden ground we stepped on last year with the Wake digital bundle– Digital packages now seem to be part of business as usual, as are the sales. We certainly wouldn’t mind seeing those sales added to the pot also though." -Oskari Häkkinen
Anna palaa. N. 1,5 miljoonaa myytyä Alan Wakea odottaa sinun päinvastaista tuomiotasi.
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 20.19

hups kirjoitti:
No eipä siinäkään kauaa mennyt.
Aika kauan kesti, ennen kuin ymmärsit luovuttaa :D Hyvää jatkoa!
hups kirjoitti:
Sitten voimmekin palata takaisin siihen alkuperäiseen ongelmaan
Palaa vain ongelmiesi pariin. Johtuisiko huonosta lapsuudesta?
lainaa
hups

20.01.2012 klo 21.59

failhups kirjoitti:
Palaa vain ongelmiesi pariin.

Eli luovutat? Ei löydy argumenttia? Mikäs siinä, kyllä sinäkin selvästi tiesit sisimmässäsi ettet vain voi yksinkertaisesti voittaa, mutta säälittävän egosi takia piti kuitenkin jatkaa kinuamista. Ilmaista ateriaa ei ole olemassakaan, eikä varsinkaan Alan Wakea. Ensi kerralla kannattaa olla hieman enemmän perillä asioista ennen kuin alkaa kirjoittamaan mitä sattuu, sitähän tekee itsensä vain naurunalaiseksi. ;)
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 22.55

hups kirjoitti:
Missä sen sai ilmaiseksi (eli suomennettuna idiooteille; ei tarvinnut maksaa valuuttaa sen saamiseksi)?

"get two free games"
hups kirjoitti:
Vaikka kovasti yritin niin et ilmeisesti tajunnut. Kokeillaas uudestaan: Mistä sen sai maksamatta ollenkaan?

"get two free games"
hups kirjoitti:
Mikä vitun ilmaisbundle? Se on BUNDLE, ei pelikonsoli + pari ilmaispeliä, niitä myydään vittu erikseen pelkästään sellaisen haluaville. Vittu kun järjenkäyttö on sallittu mutta kukaan ei näytä sitä käyttävän.

"get two free games"
hups kirjoitti:
Kerrotko vielä missä lähteessä MS sanoo näin?
http://www.xbox.com/en-US/Xbox360/Consoles/Bundles/250GBH
hups kirjoitti:
Missä se lähdelinkki on, jossa MS itse sanoo jotain?
http://www.xbox.com/en-US/Xbox360/Consoles/Bundles/250GBH
hups kirjoitti:
Ilmaista ateriaa ei ole olemassakaan, eikä varsinkaan Alan Wakea.

"get two free games"
hups kirjoitti:
Eli luovutat? Ei löydy argumenttia? Mikäs siinä, kyllä sinäkin selvästi tiesit sisimmässäsi ettet vain voi yksinkertaisesti voittaa
lainaa
hups

20.01.2012 klo 23.09

failhups kirjoitti:
olen idiootti

http://www.xbox.com/en-US/Xbox360/Consoles/Bundles/250GBH

"Price: $299.99"

Et sinä onneksi ole epätoivoinen.
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 23.12

hups kirjoitti:
En osaa lopettaa. Lisäksi minulla on pieni penis.
"get two free GAMES"
lainaa
hups

20.01.2012 klo 23.21

failhups kirjoitti:
en voi lopettaa, koska väärässä olemisen myöntäminen luultavasti tappaisi minut koska minulla on niin huono itsetunto

"Ihan euroopassakin myytiin hintaan 250€"

"myytiin hintaan 250€"

"hintaan 250€"

"250€"
lainaa
failhups

20.01.2012 klo 23.33

hups kirjoitti:
"isä ei rakasta"
"äiti ei rakasta"
"internet rakastaa"
"rakas"

"get two free games"
"two free games"
"free games"

game=peli

console=konsoli

konsoli=250e
pelit=0e

"get two free games"
lainaa
hups

21.01.2012 klo 10.38

failhups kirjoitti:

Ihan euroopassakin _MYYTIIN_ _HINTAAN_ 250€

Myytiin = Antaa jotakin maksua vastaan
Hinta = Hyödykkeelle asetettu rahallinen arvo
http://nexus404.com kirjoitti:

Microsoft's Big Offering For The Holiday Season _INCLUDES_ 250GB Hard Drive, Two Top-Notch Games

Include = Sisältää, Sisällyttää, Laskea mukaan
xbox.com kirjoitti:

The Xbox 360 250GB Holiday Bundle comes _WITH_
_Price_: $299.99

With = Kanssa, Kera, Mukaan, Mukana, Myötä
Price = Hinta, Hinnoitella
amazon.com kirjoitti:

Xbox 360 S Console _WITH_
The Xbox 360 250GB Holiday Bundle _FEATURES_
What’s _INCLUDED_

With = Kanssa, Kera, Mukaan, Mukana, Myötä
Feature = Olla mukana, Olla tärkeä osa
Include = Sisältää, Sisällyttää, Laskea mukaan
industrygamers kirjoitti:

last holiday season Ms launched a bundle for X360 that _INCLUDED_

Include = Sisältää, Sisällyttää, Laskea mukaan
xbox360.ign.com kirjoitti:

Digital sales matter because a downloadable code for the game was _INCLUDED_

Include = Sisältää, Sisällyttää, Laskea mukaan
Wikipedia kirjoitti:

This _INCLUDES_ the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle

Include = Sisältää, Sisällyttää, Laskea mukaan

Ja tähän päättyy tämänkertainen jaksomme "englantia ja vähän suomeakin idiootteille". Liittykää seuraamme myös ensi kerralla!
lainaa
failhups

21.01.2012 klo 15.13

hups kirjoitti:
"The Xbox 360 250GB Holiday Bundle comes with two free games"
"Price: $299.99"
"with two free games"

"What You Get"?

"Xbox 360 Console"
"with two free games"

"What You Get"?

"What You Get"?
"Xbox 360 Console"
"$299.99"

"with two free games" (2)
" "

"What You Get"?

"What You Get"?

http://www.xbox.com/en-US/Xbox360/Consoles/Bundles/250GBH

Niin, ettei mene pää pyörälle niin autan vähän:
free=ilmainen
with=mukana

"What You Get"?
lainaa
failhups

21.01.2012 klo 15.32

Loppuselvennys näytelmämuodossa:

hups: Ei olleet muuten ilmaisia!

failhups: Olivatpas. (esittää lähteen, joka on Amazon)

hups:(hätäisesti) Ei ole luotettava, joku amazon! Keksivät itse!

failhups: Eivät keksineet. (esittää lähteen, joka on xbox.com)

hups:(nielee tappionsa, yrittää olla hauska) No eipä siinä kauaa mennyt.

failhups: Toiset ymmärtävät ajoissa.

(hups kasailee sekavia ajatuksiaan ja itkee äänekkäästi)

hups: No ei ne olekkaan ilmaisia, pyörrän puheeni! Tässä pari tilastoa! (heittää ruttuisen ja kyyneleiden kastaman paperikasan lattialle)

failhups: Eivät liity asiaan.

hups: Mutta, mutta kun! Kun tuota, voi nyt! (romahtaa raskaasti lattialle)

failhups: Kerää itsesi! Jos olisit perääntynyt ajoissa, niin asiat olisivat paremmin. Siinä vaiheessa, kun päätitkin olla uskomatta kaikkein luotettavinta lähdettä, niin pelisi oli pelattu. Epätoivo ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin. Pelisi on pelattu.

hups: Hups ...

(Esiriippu sulkeutuu.)
lainaa
hups

21.01.2012 klo 16.33

failhups kirjoitti:
Ihan euroopassakin myytiin hintaan 250€ http://nexus404.com/Blog/2010/10/16/xbox-360-holiday-bund

Ja tämä, ystävät hyvät, on tarinan opetus. Ilmaista ateriaa ei ole olemassakaan. Kukaan ei saa Alan Wakea ilmaiseksi. Mikään, mitä väliajan pelle on teille kertonut, ei ole muuttanut tuota asiaa. Jos hän olisi tajunnut sen jo 17.01.2012 klo 16.41, tai oikeastaan jo 16.01.2012 klo 21.08, hän olisi säästynyt monelta naamapalmulta ja naurunremakalta. Mutta minkäs teet, jotkut ihmiset ovat vain yksinkertaisen jälkeenjääneitä.

(Esiriippu sulkeutuu.)

Encore:
http://www.industrygamers.com/news/xbox-360s-alan-wake-ac
lainaa
failhups

21.01.2012 klo 17.02

hups kirjoitti:
Ilmaista ateriaa ei ole olemassakaan.

"get two free games"
hups kirjoitti:
Kukaan ei saa Alan Wakea ilmaiseksi.

"get two free games"
hups kirjoitti:
Mikään, mitä väliajan pelle on teille kertonut, ei ole muuttanut tuota asiaa.

"get two free games"
lainaa
failhups

21.01.2012 klo 17.07

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Ihan euroopassakin myytiin hintaan 250€ http://nexus404.com/Blog/2010/10/16/xbox-360-holiday-bund

Ja tämä, ystävät hyvät, on tarinan opetus. Ilmaista ateriaa ei ole olemassakaan. Kukaan ei saa Alan Wakea ilmaiseksi.
Vielä sen verran, että luuletko saavasi boksin ilmaiseksi? Puhe on Alan Wakesta. Boxi maksaa 250€, Alan wake kaupan päälle.

Oli muuten herkullinen lounas tänään. Tarjottiin ihan maksutta.
lainaa
hups

21.01.2012 klo 19.05

failhups kirjoitti:

Boxi maksaa 250€...

Ja sieltä se tuli taas! Vanhat boksin omistajat eivät saa sitä ilmaiseksi, uudet boksin ostajat eivät saa sitä ilmaiseksi. Kukaan ei saa sitä ilmaiseksi, vaikka kuinka mussuttaisi kaupanpäällisistä.

Hohhoijaa, jotenkin arvasin että jonne 10-wee tarttuu siihen "two free gamesiin" kuin hukkuva oljenkorteen vaikka se ei muuta alkuperäistä pointtia mihinkään. No, onhan se tämän ryöpytyksen jälkeen kiva olla oikeassa edes yhdessä asiassa vaikka ei se tämän keskustelun suuntaa mihinkään muuta, ikävä kyllä.
Lainaus:

Tarjottiin ihan maksutta.

Tai niin Jonne luulee.
lainaa
failhups

21.01.2012 klo 19.08

hups kirjoitti:
... eivät saa sitä ilmaiseksi ... eivät saa sitä ilmaiseksi ... Kukaan ei saa sitä ilmaiseksi ...
"get two free games"
lainaa
hups

22.01.2012 klo 10.12

failhups kirjoitti:
Boxi maksaa 250€

"Ilmainen"
Adjektiivit;
-sellainen, joka ei maksa mitään, maksuton
lainaa
gettwofreegames

22.01.2012 klo 15.36

hups kirjoitti:
"Ilmainen"
Adjektiivit;
-sellainen, joka ei maksa mitään, maksuton

Boxi maksaa 250€

maksaa
antaa rahallinen korvaus jostakin tavarasta tai palvelusta
olla jonkin hintainen
saada rangaistus jostain

Alan Wake on ilmainen

Sanan ilmainen näköjään osaatkin jo

Hassua, miten kantasi muuttuu jatkuvasti. Ensin puhuttiin ilmaisesta pelistä, mutta nyt pitäisi konsolinkin olla ilmainen. Heikkoa jäätä :D

"get two free games"
lainaa
hups

22.01.2012 klo 16.03

gettwofreegames kirjoitti:
Hassua, miten kantasi muuttuu jatkuvasti. Ensin puhuttiin ilmaisesta pelistä, mutta nyt pitäisi konsolinkin olla ilmainen.

Hassua, että ei. Jos jokin on hassua niin sinun määritelmäsi ilmaisesta vaikka järjenvastaisesti lyöt koko ajan jotain 250€ pyötään. Sitä peliä ei vieläkään saa ilmaiseksi, vaan se kuuluu yhä sen bundlen hintalapun alle. Tämä ei ole vieläkään muuttunut miksikään, eikä tule muuttumaankaan, tajusit tämän tosiasian tai et, lopetit kakaran leikkimisen tai et.

Heikkoa päätä.
lainaa
gettwofreegames

22.01.2012 klo 16.28

hups kirjoitti:
Sitä peliä ei vieläkään saa ilmaiseksi
"get two free games"
hups kirjoitti:
Heikkoa päätä.
Siinä en voi auttaa. Sanotaan kuitenkin, että tyhminkin olento oppii tempun kun sitä tarpeeksi toistaa. Katsotaan, jos toimii sinun kohdallasi.
"get two free games"
"get two free games"
"get two free games"
lainaa
hups

22.01.2012 klo 17.16

gettwofreegames kirjoitti:

"Boxi maksaa 250€"
"get two free games"

Katsos, onnistuit näemmä yhdessä ja samassa viestissä paskomaan oman argumenttisi päälle. Hyvin tehty. Tosin ei varmaan pitäisi olla yllättynyt kaverista joka on failannut tässä keskustelussa alusta lähtien:
failhups kirjoitti:
This includes the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake
lainaa
gettwofreegames

22.01.2012 klo 20.16

hups kirjoitti:

Katsos, onnistuit näemmä yhdessä ja samassa viestissä paskomaan oman argumenttisi päälle.
Selittäisitkö? Seison sanojeni takana. Onkohan sinulla lukihäiriö?
failhups kirjoitti:
This includes the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake
Eli vuonna 2010 saatiin Alan Wake boksin mukana. Mikä on epäselvää?

"get two free games"
lainaa
hups

22.01.2012 klo 21.16

gettwofreegames kirjoitti:
Selittäisitkö?

Et siis ihan oikeasti tajua sitä itse?
"Boxi maksaa 250€"
"get two free games"
Maksat mutta saat ilmaiseksi? Ei käy järkeen. Se on joko tai.

Yksi vaihtoehto on jatkaa lause "get two free games" loppuun, saat papukaijamerkin jos pystyt siihen mainitsematta yhtään ostotapahtumaan liittyvää verbiä. Tuolla lailla se on vain typerästi irroitettu kontekstista eikä todista mitään.
[/quote]
Eli vuonna 2010 saatiin Alan Wake boksin mukana.
[/quote]
Taas! Oliko jo viides kerta tässä ketjussa jossa myönnät että AW:ta ei saakaan maksamatta mitään mistään :D Avainsana tässä "mukana."
lainaa
gettwofreegames

22.01.2012 klo 21.55

hups kirjoitti:
Et siis ihan oikeasti tajua sitä itse?
"Boxi maksaa 250€"
"get two free games"
Maksat mutta saat ilmaiseksi? Ei käy järkeen. Se on joko tai.

Ei, vaan maksat JA saat ilmaiseksi. Käy järkeen. Se on sekä että.
hups kirjoitti:
Taas! Oliko jo viides kerta tässä ketjussa jossa myönnät että AW:ta ei saakaan maksamatta mitään mistään :D Avainsana tässä "mukana."

Mitään mistään? Avainsana on "mukana", totta. Ilmaiseksi mukana. Kaupan päälle. Ilmaiseksi. Kaupan päälle. Mukana. Ilmaiseksi.

"get two free games"

Kerro nyt, miksi muutit kantaasi? Aluksi hyväksyit sen, että Alan Wakea sai ilmaiseksi, mutta sitten se ei enää pitänyt paikkaansa.

Jännä, miten itket tästä niin kuin se olisi boksin tärkeä yksinoikeus. Puhe on kuitenkin Microsoftin pelastamasta keskinkertaisesta multiplättäristä, joka on lisäksi Remedyn huonoin peli. Se selvisi niistä oikeista myynneistä.
lainaa
failhups

22.01.2012 klo 22.07

"Mikä tässä sitten on niin epärehellistä? Maksat bundlesta -> maksat pelistä -> peli lasketaan myytyihin"

Tuollaisen löysin historiankirjoista hups. Lainaus suoraan sinulta. Se on jo todistettu, että maksullisen boksin mukana tulee ilmaiset pelit. Päivitetään se ajan tasalle:
Maksat boxista -> et maksa pelistä -> peli lasketaan myytyihin. Rehtiäkö? Ei.
lainaa
hups

23.01.2012 klo 16.59

gettwofreegames kirjoitti:
Ei, vaan maksat JA saat ilmaiseksi. Käy järkeen.

Ehkä sinun päiväunimaassasi, mutta ei meidän normaalien ihmisten keskuudessa joille "ilmainen" tarkoittaa "ei tarvitse maksaa mitään." Se, että maksat edes siitä boksista ei tee siitä ilmaista peliä koska et pääse käsiksi siihen uhraamatta penniäkään Microsoftille. Jos se olisi oikeasti ilmainen valtaosalla boksin omistajista olisi jo se, ja sitten voitaisiin oikeasti ihmetellä mikä lasketaan myyntilukuihin ja mikä ei.
Lainaus:

Aluksi hyväksyit sen, että Alan Wakea sai ilmaiseksi, mutta sitten se ei enää pitänyt paikkaansa.

Pointti ei ole muuttunut yhtään mihinkään vaikka mitä urputtaisit. Sinä sen sijaan olet jo ties kuinka monta kertaa todistanut että AW:ta ei saa maksamatta mitään mikä on todella pahasti ristiriidassa sun "two free games" lastentarhaleikkies kanssa.
Lainaus:

Jännä, miten itket tästä niin kuin se olisi boksin tärkeä yksinoikeus.

Jännä, miten sinä aloitit valehtelemisen ja olet jatkanut itkemistä lähes sata viestiä ihan kuin tällä asialla olisi jotain oikeaa merkitystä sinulle. Remedy näyttää pitävän niitä myytyinä kappaleina ja luultavasti saa jotkut provikatkin MS:ltä myydyistä bundleista joten loppukädessä heitä (tai minua) ei voisi vähempää kiinnostaa mikä sinusta fanipoika on rehtiä ja mikä ei.
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 17.26

hups kirjoitti:

Ehkä sinun päiväunimaassasi, mutta ei meidän normaalien ihmisten keskuudessa joille "ilmainen" tarkoittaa "ei tarvitse maksaa mitään." Se, että maksat edes siitä boksista ei tee siitä ilmaista peliä koska et pääse käsiksi siihen uhraamatta penniäkään Microsoftille.

Eli mikään peli ei ole ilmainen, koska sen pelaamiseen tarvitaan sähköä ja sähköstä maksetaan? Tottakai sinun täytyy maksaa konsolista. Peli on kuitenkin ilmainen.
hups kirjoitti:
Jännä, miten sinä aloitit valehtelemisen

Jännä, miten hyppäsin mukaan kesken leikin.
hups kirjoitti:
... heitä (tai minua) ei voisi vähempää kiinnostaa mikä sinusta fanipoika on rehtiä ja mikä ei.

Oletko tosissasi? Miksi sitten vastaat tähän?

"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 17.56

failhups kirjoitti:
Tottakai sinun täytyy maksaa konsolista.

Älä vitussa?
Lainaus:

Jännä, miten hyppäsin mukaan kesken leikin.

Niin tietenkin...
Lainaus:

Oletko tosissasi?

Olen, ja niin olet näemmä sinäkin.
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 18.12

hups kirjoitti:
Älä vitussa?

Mitä sitten odotit? Ilmaista konsolia? Puhe on tästä: "get two free games"
hups kirjoitti:
Niin tietenkin...

Enkä ole ainoa joka yritti saada sinuun järkeä.
Olen, ja niin olet näemmä sinäkin.[/quote]
Kyllä, minua kiinnostaa miksi et ymmärrä ja miksi jatkat. Sinä taasen sanot vähän väliä ei voisi vähempää kiinnostaa, jonka jälkeen höpötys jatkuu.

"get two free games" "get two free games" "get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 18.24

failhups kirjoitti:
Puhe on tästä: "get two free games..."

"...WHEN BYING a console."
Lainaus:

Kyllä, minua kiinnostaa miksi et ymmärrä ja miksi jatkat.

hups kirjoitti:

"päivä toisensa jälkeen" eli tasan niin kauan kuin sinä jaksat yrittää itkeä jotain päinvastaista.

Remedy nyt sattuu olemaan ainoa taho MS:n lisäksi jolle tällä on jotain konkreettista merkitystä. Eli jos he pitävät niitä myytyinä kappaleina, tai haluaisivat että NPD laskisi kaikki digitaaliset AW:t myyntilukuihin, ei sun mielipiteesi asiasta paljoa paina.

Ja mitäs itse olet sanonut:
Lainaus:

taidan lopettaa tähän.

No niinpä selvästi oletkin.
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 18.31

hups kirjoitti:
"...WHEN BYING a console."
Vieläkö odotat ilmaista konsolia? "get two free games"
hups kirjoitti:
No niinpä selvästi oletkin.

Taitaa
(+ infinitiivi) saattaa; ehkä, luultavasti
esim. En ole varma, mutta taitaa asia niin olla.

Hetkinen, bying?
lainaa
hups

23.01.2012 klo 18.52

failhups kirjoitti:
Vieläkö odotat ilmaista konsolia?

En, enkä näemmä enää ilmaista Alan Wakeakaan kun et selvästikään pysty minulle sellaista tarjoamaan.
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 18.58

hups kirjoitti:
En
Ok.

"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 19.04

failhups kirjoitti:
"get two free games"

Mitäs minä puhuin siitä kontekstista? Käytä mielummin koko lausetta: "The Xbox 360 250GB Holiday Bundle COMES WITH two free games" Ja lopuksi: "$299.99" Ilmainen much?

Toi kyllä vaikuttaa ihan hauskalta omalla harvinaisen vammaisella tavalla, ja kun seura tekee kaltaisekseen niin taidan liityä leikkiin:
"bundle comes with"
"bundle comes with"
"bundle comes with"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 19.11

hups kirjoitti:
Käytä mielummin koko lausetta

Sopii hyvin. "and now for a limited time get two free games and a three-month Xbox LIVE Gold membership."
hups kirjoitti:
Ilmainen much?

Vieläkö odotat ilmaista konsolia?

hups kirjoitti:
"bundle comes with"

"two free games"
hups kirjoitti:
"bundle comes with"

"two free games"
hups kirjoitti:
"bundle comes with"

"two free games"

"The Xbox 360 250GB Holiday Bundle comes with two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 19.20

failhups kirjoitti:

Vieläkö odotat ilmaista konsolia?

En, koska sellaista ei olekaan, kuten ei ole peliäkään.
"bundle comes with" "$299.99"
"bundle comes with" "$299.99"
"bundle comes with" "$299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 19.22

hups kirjoitti:
... kuten ei ole peliäkään.

"get two free games"
"get two free games""get two free games"
"get two free games""get two free games""get two free games"

23.01.2012 klo 19.24

hups kirjoitti:
"bundle comes with" "$299.99"
Mistä tuollaisen bundlen saa? Kelpaisi minulle.
"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 19.26

failhups kirjoitti:
Mistä tuollaisen bundlen saa?

Sori, myöhästyit. Sen sai $299.99 hintaan joskus viime jouluna. Nosti AW:n myyntilukuja kivasti.

"bundle comes with" "Price: $299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 19.29

hups kirjoitti:
Sori, myöhästyit. Sen sai $299.99 hintaan joskus viime jouluna. Nosti AW:n myyntilukuja kivasti.

"bundle comes with" "Price: $299.99"

"get two free games"
Sehän on harmi. Olisin voinut auttaa Remedyä saamaan lisää "myyntejä" kun eivät siihen itse pystyneet :D Ilmainen peli "myy" parhaiten, sen huomasi Microsoft
"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 19.32

failhups kirjoitti:
Olisin voinut auttaa Remedyä saamaan lisää "myyntejä" kun eivät siihen itse pystyneet :D

No jaa, onhan n. 1,5 miljoonaa myytyä kappaletta ihan hyvin tollaiselta peliltä.

"bundle comes with"
"Price: $299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 19.41

hups kirjoitti:
No jaa, onhan n. 1,5 miljoonaa myytyä kappaletta ihan hyvin tollaiselta peliltä
Joista myytyjä oli murto-osa :D Nakertaako?
"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 20.15

failhups kirjoitti:
Joista myytyjä oli murto-osa

Joista myytyjä oli joka-ikinen, terveisin Remedy. Vituttaako?

"bundle comes with" "Price: $299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 20.31

hups kirjoitti:
Joista myytyjä oli joka-ikinen, terveisin Remedy. Vituttaako?
Kivaan muotoon tuon kirjoitit, en olisi itse osannut tehdä pointtiani paremmin :D

Terveisin Remedy tosiaan :D

"get two free games"

"Alan Wake's digital bundle was the first of it's kind. As a developer, we like testing new ground and when the digital opportunity was presented to us, we accepted. It's good to see more of it being done now as it reflects the success of the Wake bundle. To take a guess, I'd presume the reason the numbers haven't been registered is due to the untrodden ground we stepped on last year with the Wake digital bundle– Digital packages now seem to be part of business as usual, as are the sales. We certainly wouldn't mind seeing those sales added to the pot also though."
Sama suomeksi: Pelimme ei myynyt. Sitten jaoimme sitä ilmaiseksi! Tahtoisimme ne numerot myytyjen joukkoon.

"get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 20.44

failhups kirjoitti:
Sitten jaoimme sitä ilmaiseksi. Tahtoisimme ne numerot myytyjen joukkoon.

Suomentamistaidoissasi on argumentointitaitojen lisäksi huomattavasti opittavaa. Rassaako se oikeasti noin paljon kun MS:n boksi meni niin hyvin kaupaksi kun AW kuului bundleen?

"bundle comes with" "Price: $299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 21.10

hups kirjoitti:
Suomentamistaidoissasi on argumentointitaitojen lisäksi huomattavasti opittavaa.

Suomenna itse, kun näköjään minä olen sinulle näin tärkeä. Käytät aikaasi minuun päivittäin :)
hups kirjoitti:
Rassaako se oikeasti noin paljon kun MS:n boksi meni niin hyvin kaupaksi kun AW kuului bundleen?

Ja taas teet hallaa itsellesi :D Jos et huomaa niin kysy apua.

Sinua rassaa se, että luulet tässä olevan kyse fanipoikien kinastelusta. Minua rassaa se, että et ymmärrä tai sitten et vain osaa luovuttaa. Minulla on aikaa ja niin on näköjään sinullakin.

Niin, ja "get two free games"
lainaa
hups

23.01.2012 klo 21.19

failhups kirjoitti:
Suomenna itse, kun näköjään minä olen sinulle näin tärkeä. Käytät aikaasi minuun päivittäin :)

Suomennettu, ja mikä tärkeintä, ymmärretty aikoja sitten. Ja AW on ilmeisesti tosi tärkeä sinulle kun siihen käytät aikaasi päivittäin. Vai pitäisikö sittenkin sanoa egosi?
Lainaus:

Sinua rassaa se, että luulet tässä olevan kyse fanipoikien kinastelusta.

Tässä keskustelussahan on tasan yksi fanipoika ja se olet sinä. Olet ensinnäkin todistanut sen jo monta kertaa ja toiseksi kukaan noin selvästi väärässä oleva ei olisi jatkanut näin pitkälle olematta kilpailevan leirin fanipoika, Remedyn pelien myyntiluvut kun eivät normaaleja ihmisiä kiinnosta noin paljoa. Ja ennenkuin tarjoilet jotain samansuuntaista takaisinpäin niin minä tartuin vain ilmiselvään valheeseen.
Lainaus:

Minua rassaa se, että et ymmärrä tai sitten et vain osaa luovuttaa. Minulla on aikaa ja niin on näköjään sinullakin.

Sinua rassaa se, että olen oikeassa enkä lopeta näiden viestien kirjoittamista. Sinä olet kaivanut hautasi jo niin syväksi ettet pääse enää pois. Minulla on aikaa kirjoitella tänne ja niin on näköjään sinullakin, ero on että vain toinen meistä on oikeassa.

Voin antaa vinkin kumpi se on:
"bundle comes with" "Price: $299.99"
lainaa
failhups

23.01.2012 klo 22.14

hups kirjoitti:
Suomennettu, ja mikä tärkeintä, ymmärretty aikoja sitten
Uudestaan?

hups kirjoitti:
Tässä keskustelussahan on tasan yksi fanipoika ja se olet sinä.
Mikä sinä olet? Normaali puolueeton ihminen, joka käyttää monta päivää vain yrittääkseen korjata oman mielensä mukaisesti väärinkäsityksen?

hups kirjoitti:
Remedyn pelien myyntiluvut kun eivät normaaleja ihmisiä kiinnosta noin paljoa.
Olet niin normaali.

hups kirjoitti:
Sinua rassaa se, että olen oikeassa enkä lopeta näiden viestien kirjoittamista.
Sinua rassaa se, että et tahdo olla väärässä. Kun asialinjalla et pysty enää virheitäsi korjaamaan, niin sitten jatketaan inttämistä.

hups kirjoitti:
Sinä olet kaivanut hautasi jo niin syväksi ettet pääse enää pois. Minulla on aikaa kirjoitella tänne ja niin on näköjään sinullakin, ero on että vain toinen meistä on oikeassa.
Tuota, missä vaiheessa todistit minut ja lähteeni xbox.comin vääräksi? En vain löydä. Siihen asti, "get two free games"
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

24.01.2012 klo 00.12

Ehkä yksinäisintä mitä on koskaan sattunut eteen, kaksi janaria väittelee yli viikon samasta asiasta, joka on niinkin uskomaton kuin AW:n myyntiluvut :D

Erityisen mieleenpainuvia ja valehtelematta uskomattoman huvittavia olivat muun muassa heitot "sitähän tekee itsensä vain naurunalaiseksi. ;)", "Et sinä onneksi ole epätoivoinen." ja "Tässä keskustelussahan on tasan yksi fanipoika ja se olet sinä.", kun muistellaan tätä kontekstia

yli viikko

kaksi mieshenkilöä

AW:n myyntiluvut

Lisättäköön vielä tämä hykertelyä aiheuttanut argumentti: "Remedyn pelien myyntiluvut kun eivät normaaleja ihmisiä kiinnosta noin paljoa. Ja ennenkuin tarjoilet jotain samansuuntaista takaisinpäin niin minä tartuin vain ilmiselvään valheeseen."

Ja väittelit siitä yli viikon. Myyntiluvuista. Viikko. Yhden anonyymin ihmisen kanssa.
lainaa
hups

24.01.2012 klo 16.32

failhups kirjoitti:
Kun asialinjalla et pysty enää virheitäsi korjaamaan, niin sitten jatketaan inttämistä.

"Asialinjalle" kaverilta joka on perustanut koko juttunsa kontekstista irti revittyille neljälle sanalle jotka ovat sitäpaitsi lähinnä muodollisuus. "get two free games" on ehto, joka täytyy vain ja ainoastaan silloin kun maksat Microsoftille tuon $299.99. Jos tuo on sinun mielestäsi ilmaista niin anteeksi, mutta olet väärässä. Voit toki inttää asiasta vaikka toiset sata viestiä mutta olisit silti väärässä. Niinkauan kun et pysty tarjoamaan minulle AW:ta josta kukaan ei halua maksua missään muodossa, olet väärässä. Erinomaisen simppeliä, paitsi näemmä sinulle.
Lainaus:

En vain löydä.

Et vain osaa. Tossa sulle xbox.comia:
"Price: $299.99"
lainaa
Jere

24.01.2012 klo 19.15

Voi jesses! Ei ihme, että V2.fi hakee lisää modeja.
lainaa
failhups

24.01.2012 klo 22.53

hups kirjoitti:
"get two free games" on ehto, joka täytyy vain ja ainoastaan silloin kun maksat Microsoftille tuon $299.99.
Tarvitset boksin pelaamiseen. Ostat boksin. Lisäksi "get two free games"
lainaa
hups

25.01.2012 klo 16.33

failhups kirjoitti:
Ostat boksin.

Ostat boksin with AW, eli MS:lle rahat. Ostat AW:n kaupasta? MS:lle rahat. Lataat AW:n Livestä? MS:lle rahat. Mikä muu näille kolmelle on yhteistä? Remedylle myyty peli.
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 16.39

hups kirjoitti:
Mikä muu näille kolmelle on yhteistä?
Se, että yhdessä vaihtoehdossa ostat boksin, toisissa pelin. "get two free games"
lainaa
hups

25.01.2012 klo 18.11

failhups kirjoitti:
Se, että yhdessä vaihtoehdossa ostat boksin, toisissa pelin.

Bundleen kuuluu peli. Ja jos ihmiset eivät halua sitä peliä he ostavat pelkän boksin.
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 19.07

hups kirjoitti:
Bundleen kuuluu peli. Ja jos ihmiset eivät halua sitä peliä he ostavat pelkän boksin.
"get two free games", eli boksi + kaksi ilmaista peliä. Ihmiset ostavat sen vaikka eivät haluaisikaan Alan Wakea. "get two free games"
lainaa
hups

25.01.2012 klo 19.51

failhups kirjoitti:
Ihmiset ostavat sen vaikka eivät haluaisikaan Alan Wakea.

Ja tämä käy järkeen, miten?
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 19.54

hups kirjoitti:
Ja tämä käy järkeen, miten?
Se on ilmainen ja se tulee mukana. "get two free games"
lainaa
hups

25.01.2012 klo 20.02

failhups kirjoitti:
Se on ilmainen ja se tulee mukana. "get two free games"

Eli ihmiset ostavat taas tuotteita joita eivät haluakaan. Mitäs me jo puhuttiin noista järjen- ja logiikanvastaisista olettamuksista?
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 20.07

hups kirjoitti:
Eli ihmiset ostavat taas tuotteita joita eivät haluakaan. Mitäs me jo puhuttiin noista järjen- ja logiikanvastaisista olettamuksista?
Ihmiset haluavat boksin jos ovat sitä ostamassa. Mitäs me puhuttiin ilmaisista peleistä?
"get two free games"
hups kirjoitti:
No eipä siinäkään kauaa mennyt.

Niin joo.

"get two free games"
lainaa
hups

25.01.2012 klo 20.26

failhups kirjoitti:
Ihmiset haluavat boksin jos ovat sitä ostamassa.

Sitten ihmiset ostavat boksin. Jos ihmiset haluavat AW:n, he ostavat sen. Joko bundlessa jossa se tulee mukana tai erikseen. Remedy saa näistä ostetut pelit. Oletusarvo on edelleen että ihmiset eivät osta jotain mitä eivät halua, minkä olemassaolosta eivät tiedä tai jolla eivät aio tehdä yhtään mitään. Toisin kuin miten sinä ilmeisesti shoppailet:
failhups kirjoitti:

Kun konsolin mukana tulee peli, jonka varmaan puolet konsolin ostajista edes lataa

failhups kirjoitti:

Koska harva vaivautuu koskaan kytkemään konsoliaan verkkoon.

failhups kirjoitti:

Maksat konsolista -> peli lasketaan myytyihin riippumatta siitä, että olet edes tietoinen koko pelistä, saati sitten pelaat sitä.
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 22.30

hups kirjoitti:
Sitten ihmiset ostavat boksin. Jos ihmiset haluavat AW:n, he ostavat sen.
Miksi? Se on ilmainen boksin kyljessä.

"Alan Wake debuted at #2 on the charts in the United Kingdom. NPD Group stated sales for the first two weeks reached 145,000 units. According to a report, Alan Wake is the second most pirated Xbox 360 game of 2010, with more than 1.1 million downloads.
According to a report by IndustryGamers, sales of Alan Wake would be much higher than previously estimated, at around 1.4 millions, as of December 2011. This includes the digital sales of the game during the Xbox 360 2010 Holiday bundle, which included a token to download Alan Wake, as well as a retail copy of Forza Motorsport 3." http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_wake#Sales
Tosiasia on tämä. Alan Wake möi todella huonosti. Sitä piratisoitiin 1.1miljoonaa kertaa. Sitä jaettiin boksin kyljessä ilmaiseksi varmaan miljoonan verran. Myyntilukuihin ei lasketa piraatti- eikä ilmaisjakoversioita vaikka toisin väittäisit.
"sales of Alan Wake would be much higher than previously estimated"
would be = olisi
Se on konditionaali. Se ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, sanoo wikipediakin.

Olisin voinut lainata tuon aiemmin, mutta minulla oli hauskaa.

"get two free games"
lainaa
failhups

25.01.2012 klo 22.47

Muntu kirjoitti:
Ehkä yksinäisintä mitä on koskaan sattunut eteen, kaksi janaria väittelee yli viikon samasta asiasta, joka on niinkin uskomaton kuin AW:n myyntiluvut :D

Erityisen mieleenpainuvia ja valehtelematta uskomattoman huvittavia olivat muun muassa heitot "sitähän tekee itsensä vain naurunalaiseksi. ;)", "Et sinä onneksi ole epätoivoinen." ja "Tässä keskustelussahan on tasan yksi fanipoika ja se olet sinä.", kun muistellaan tätä kontekstia

yli viikko

kaksi mieshenkilöä

AW:n myyntiluvut

Lisättäköön vielä tämä hykertelyä aiheuttanut argumentti: "Remedyn pelien myyntiluvut kun eivät normaaleja ihmisiä kiinnosta noin paljoa. Ja ennenkuin tarjoilet jotain samansuuntaista takaisinpäin niin minä tartuin vain ilmiselvään valheeseen."

Ja väittelit siitä yli viikon. Myyntiluvuista. Viikko. Yhden anonyymin ihmisen kanssa.
Samat kohokohdat jäivät minullekin mieleen :D Toki olen toinen osapuoli, mutta iloksi tätä tekee. Aina toinen suuttuu ja siitä on kiva lypsää viihdettä
hups kirjoitti:
Mikä vitun ilmaisbundle? Se on BUNDLE, ei pelikonsoli + pari ilmaispeliä, niitä myydään vittu erikseen pelkästään sellaisen haluaville. Vittu kun järjenkäyttö on sallittu mutta kukaan ei näytä sitä käyttävän.
Tuo oli henkilökohtainen suosikkini.

"get two free games"

Olen tottunut siihen, että hupsilla on nukkumaanmenoaika kymmeneltä. Paitsi se yksi hurja viikonloppu kun hän hieman valvoi. Kuullaan huomenna lisää.

Jos kirjottaisit oikealla nimelläsi, niin en nöyryyttäisi sinua näin, hups. Saat säilyttää kasvosi, jos sillä on mitään merkitystä huoneesi ulkopuolella :)
lainaa
hups

26.01.2012 klo 17.01

failhups kirjoitti:
Se on ilmainen boksin kyljessä.

A) Sun pitää silti ostaa se boksi.
B) Tulee halvemmaksi ostaa pelkkä boksi.
Lainaus:

Myyntilukuihin ei lasketa.

Ikävää että Remedy ei oikein voi sille mitään miten NPD Group laskee myyntilukunsa. Remedy haluaisi että bundle- ja live-versiot laskettaisiin (kuten pitäisikin), sen takia se konditionaali. Ihan kuin lastentarhalaisia opettaisi...

Idioottien kanssa on aina kiva väitellä kun raukat käyttävät hirveästi aikaa ja vaivaa hirveiden itkuviestien laatimiseen vaikka ovat olleet alusta asti väärässä :D Parhaita on kyllä nämä "mutku se on epistä" tai "250€ = ilmainen" älynväläykset. Sitten kun karu totuus pikkuhiljaa paljastuu tartutaan johonkin muodollisuuteen ja hoetaan sitä siinä toivossa että vastustaja väsyisi ensin. Nykypäivän lapset, minkäs teet...
lainaa
failhups

26.01.2012 klo 17.13

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:
Se on ilmainen boksin kyljessä.

A) Sun pitää silti ostaa se boksi.
B) Tulee halvemmaksi ostaa pelkkä boksi.

A) Tietysti.
b) Ilmainen boksin kyljessä.

Eikö parempaa löydy kun täytyy alkaa sepustamaan?

"get two free games"
lainaa
hups

26.01.2012 klo 17.37

failhups kirjoitti:

A) Tietysti.
b) Ilmainen boksin kyljessä.

A) Ja taas...
B) Ymmärsitkö mitä sanoin vai tavaanko uudestaan?

"vain jos ostat bundlen"
lainaa
failhups

30.01.2012 klo 23.21

hups kirjoitti:
failhups kirjoitti:

A) Tietysti.
b) Ilmainen boksin kyljessä.

A) Ja taas...
B) Ymmärsitkö mitä sanoin vai tavaanko uudestaan?

"vain jos ostat bundlen"

A) Taas, kyllä. Ei kuulu tapoihini muuttaa mielipidettäni kesken väittelyn. Toisin kuin sinulle.
B)Tavaa uudestaan. Jostainhan oppimisen täytyy alkaa.

"get two free games"
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova