Haaste yksinpelissä: kaada kolme jättiläistä. Oikoessani turvonneita, täriseviä peukaloita tuskanhiestä kosteana, vaistosin lihasteni ymmärtävän, kuinka oksennetaan PlayStationin nettipalvelut kaataneen terroristin nieluun. Vastahapponi eivät syövyttäisi sisäelimiä, jotta voisin kouraista ne ulos, mutta lihasmuistissani ovat olennaiset toimintaperiaatteet, kuten se, miten leuka revitään aluksi auki?

Väitetysti se johtuu turruttavasta viihteestä, että viimeisen sadan vuoden sodissa pojat ovat ampuneet pahiksia yhä kylmäverisemmin. Mortal Kombat -11 ohjelmoi selkäytimeen röntgenkuvin, miksi luiden painaminen sijoiltaan tai silmien puhkominen vie elämänhalua. Piltit ovat vaarassa, jos sarjan yhdeksäs hirvittää kriitikkoa, jonka osat 1-3 kasvattivat kieroon.

Nyt on se aika kuukaudesta, kun muija ottaa äijän jalkojen väliin ja repäisee sen kahtia niin, että laskeutuva veri kastelee hänen haarovälinsä. Toivo murtumaa häpyluuhun, jos joku käy nivusiin kiinni, sillä sieltä alkavat kahtia sahauksetkin. Se ei ole enää kukkahattujen havainto, että näissä peleissä miehet hakkaavat naisia. Se on teema hassussa haastetilassa: "jos annat hänen pussata itseäsi, lyöntisi tekevät vähemmän vahinkoa". Amerikkalaisella logiikalla tehdyssä pelissä vaatteet eivät repeä nännien kohdalta, mutta taistelija on melko alasti, jos hänellä ei ole enää vaatteita, eikä ihoa. Missä on kohu, missä ovat tädit?

Väitetysti Mortal Kombat on paluu juurille. Pelattavuus on kaksiulotteista ja hyvin nopeaa ja osien 1-3 tarina kerrotaan uusiksi. Se on totta, että myös 90-luvulla, kun ihmisiä nylkevä hämähäkkikorsto Sheeva herätti minut seksuaalisesti, tästäkin seurasi mielenkiintoisia painajaisia ja mielleyhtymiä: saattaisiko parisataakiloinen narttu suorittaa brit-milah-lityn vahingossa kiihkon vallassa? Vanhat pelit olivat ennen muuta kung fu -fantasiaa. Harva osasi suorittaa fatalityn, jotka olivat pikselimössöä. Uusi peli on silkkaa visvaa, ja perehdyttämiseen on panostettu. Jokaisen Sheeva astuu vastustajan kallon halki, hivelee voitonkiimassa veristä runneltua vartaloaan ja repii vastustajalta kädet ja taputtaa niillä. Luojan kiitos, että vartuin ilman onanointitilaa, jossa yritys vähentää hahmolta vaatteita tekee hänestä perkuujätettä.



Mortal Kombat: Armageddon (osa 7) kertoi päivästä, jona maasta nousi pyramidi. Kansa ravasi huipulle kavereita piesten. Opimme nyt, että viimeisinä painivat ukkosenjumala Raiden ja paha kehonrakentaja Shao Kahn. Tappion hetkellä Raiden lähettää menneisyyteen telepaattisen viestin: "Hänen on voitettava". Nuori Raiden saagan alkupisteessä jää miettimään luukku auki, miten harmageddon vältetään.

Tarina on kerrottu eeppisillä repliikeillä. Esimerkiksi, kun Kahn vei kaikilta sielut, "Sektor selvisi. Hänellä ei ole sielua, jota viedä". Kihelmöi alavatsassa, kun tuon vain kirjoitin.

Nyt kun tarina kerrotaan välinäytöksillä, Mortal Kombat paljastuu He-Maniksi. Ensin pahat lelu-ukkelit häviävät taikaturnauksen, jossa ratkotaan todellisuuksien kohtalo (MK -92). Toisessa jaksossa he yrittävät kieroilla kotikentällään (MKII). Kolmantena lauantaiaamuna he löytävät porsaanreiän ulottuvuuksien välisistä säännöistä (MK3). 90-luvun teini, 80-luvun lapsi saa kelvollista nallekarkkipizzaa.

Taistelijoiden esittelyssä tarina on - lajityypin sisällä - aivan omaa luokkaansa. Reptile ja Sindel kenties eivät ole korkeakirjallisuutta, mutta samaa voi sanoa Beastmanista ja Evil-Lynistä, jotka ovat läjäpäin leluja myyneet. Shang Tsung - Skeletorin tapaan - melkeinpä on Hemingwayn kynästä. Tyhjäsilmäisiä nukkeja nähdään sarjoissa Tekken, Dead or Alive ja My Little Pony: action-figuureissa on asennetta.

Sheeva oli enkeli kuningatardemonin raameissa. Uusi hän on hongankolistaja, joka hädin tuskin mahtuu ruutuun. Hänen liikkeissään on varovaista kömpelyyttä. Hän ähkii ja murisee kuin kihtinen Justiina. Hän on sietämättömän söötti ennen tuhmuuksia. Häjymäinen kyttä Stryker, itserakas leffastara Johnny Cage, drag queen -mummo Sindel ja aussikonna Kano ansaitsisivat suitsutusta muiden muassa. Miksi eräs erikoisliike päättyy aina siihen, että uhri oksentaa pysyvän tahran hyökkääjän housuille? Peli pursuilee kaikkea pientä persoonallista. Saasta on ulostettu nautinnolla ja rakastaen.



Vertailun vuoksi arvostelen Street Fighter IV:n. Tulipallo, tulipallo, shoryuken, jumalauta perrkele!! Noin.

Tärkein ominaisuus moninpelissä on mikä? Pelaajat. Jos ne osaavat käyttäytyä, peli on loistava. Nettikatkon vuoksi ehdin pelata vain reilut sata matsia, mutta silti sain taistella jokaista hahmoa vastaan, mikä on lähes uskomatonta. Yleensä ollaan voiton puolella, mikäli joka kolmas hahmo esiintyy linjoilla. Kertaakaan hermojani ei koeteltu tulipallosateella: ne eivät toimi. Useat märkäkorvat yrittivät voittaa poukkoilemalla flipperityyliin, mutta korkeintaan 10% teleporttihyökkäyksistä osui: ne on helpompi nähdä ennalta, kuin Mortal Kombat vs. DC Universessa (osa 8).

Shang Tsungilla on potentiaalia ärsyttää, mutta jos osaat ajoittaa hänen vertikaalisen ja horisontaalisen tulipalloripulinsa oikein, olet voittosi ansainnut. Väistely on helppoa Smokella, jolla on useita erilaisia teleportteja. Jos vastustaja on vähääkään puolustuskannalla, ole Sheevani ja raiskaa pasifistihippi intohimolla. Leijuva telekineetikko Ermac on omiaan pitämään vastustaja pelossa. Stryker on erinomainen taktikko, joka voittaa reagoimalla vastustajan tekemisiin. Liu Kang kykenee klassisilla erikoisillaan lähinnä naurattamaan pahimpia velhoja, mutta kombokoneena kiljukaula on sieltä helppokäyttöisimmästä päästä. Erot ovat erityisen riemukkaita kiitos tag-team-tilan. Käytä mahdollisimman erilaisia hahmoja, ja nauti, kun vastustajan jauhot menevät sekaisin.

Helppo oppia, vaikea hallita. Tätä kai aina tavoitellaan. Joskus vaikea hallittavuus tarkoittaa sitä, että kun erikoismittari täytyy, ristiohjainta on pyöräytettävä kaksi kertaa ympäri ja sana sehnenscheidenentzündung on lähettävä tekstiviestillä numeroon 555-9017, jotta automaattinen iskusarja murtaa vastustajan halut pelata enää koskaan. Kun mittari täytyy Mortal Kombatissa, sinä painat kahta (2) nappia.

Silloin käynnistyy röntgenliike, joka osuessaan riistää elinvoimasta kolmanneksen. Samaa energiaa käytetään komboista karkaamiseen ja tehostettuihin erikoisliikkeisiin. Tehostettu ohjus hakeutuu maaliin. Tehostetussa heitossa vastustajaa riepotellaan rajummin. Kuka tahansa osaa tehdä mitä tahansa ensimmäisenä päivänä. Sorminäppäryyttä tarvitaan, ennen kuin temput ketjuuntuvat. Aloittelija tarvitsee 10-20 osuvaa hyökkäystä voittoon. Mestari päättää matsin 2-3 ketjulla. Practice-mode-ihmeet yrittävät samaa, eivätkä löydä paikkaa heikosta tilannetajustaan johtuen.



Kiitos lomailevan netin, koin 300 tehtävän haastetilan eeppisenä kettuiluna hyvässä mielessä. Peukalooni on kasvamassa toinen kynsi kuluneen ihon tilalle. Niin käy, kun nappia on painettava 150 kertaa kymmenessä sekunnissa ("Test Your Might"). Haastavaa on myös olla itkemättä, kun hahmosi kärsii verenvuototaudista ja lasiluista ja neljä ylimääräisillä ihmevoimilla ladattua sonnia käyvät kiinni.

Useimmat haasteet opettavat pelaamaan. Käytät hahmoja vuorotellen eri tavoilla, esimerkiksi ilman erikoisliikkeitä. Kenties tästä syystä linjoilla tapaa muitakin kuin Scorpioneja, jotka ovat yhä enemmistö. Osa haasteista on humoristisia. Otsikon "Test Your Luck" alla säännöt arvotaan. PIM taistelijoilta putoavat kädet. PIM he ruiskivat sateenkaariverta. PIM he eivät voi hyppiä. Sääli, ettei Test Your Luck toimi linjoilla, sillä se sopisi ankaran väännön vastapainoksi.

Nettipeli kärsii verkkoviiveestä. Päivitys on luvatusti tulossa, joten ilmeisesti tämä ei ole enää Sonyn mokia. Kahdeksan pelaajan kukkulan kuninkuus on useimmiten pelikelvoton: konsoli saattaa kaatua. Edeltäjiensä (6-8) veroisesti peli ei toimi, jos ajattelit vain liittyä nopsasti johonkin peliin, mutta ongelmat voi kiertää kerääntymällä kuppikunnaksi naapurien kanssa. Esimerkiksi ruotsalaisten nöyryyttäminen on täysin sujuvaa.



Mortal Kombat 2011 hyvin pitkälti on paras tämmöinen interaktiivisuus maailmanhistoriassa. Energia käyttää huutomerkkiä kului Sonylle ja hakkereille raivotessa.

Pelattavuus tuntui hämmentävän hyvältä - luontevalta, loogiselta, tyydyttävältä - jo demon perusteella. Hylkäsin edellisen osan, kun en kyennyt todella pelaamaan juustospedejä vastaan. Tilanne on nyt ennemminkin se, että kun en saa murjoa halpamaisia pelaajia/hahmoja, paniikki iskee, koska harjoiteltuja taktiikoita pitää osata käyttääkin, tai maine menee. Juustospede kykenee hyväksikäyttämään ainakin Sheevaa tavalla, johon edes Esa Pakarisen näköiseen naiseen tarkemmin tutustunut ei osannut reagoida, mutta eipä haittaa, jos tylysti käy joskus, eikä kymmeniä kertoja peräjälkeen, kuten Street Fighter IV:ssä ja viime Kombatissa.

En tykkää, kun halon kokoinen objekti työnnetään vastustajan pään läpi, vaikkei kyseessä ole fatality. Näin merkittäviä ovat jutut, joista voisin ruikuttaa. Ja vaikka hahmot tunkisivat irtopäitä anaaliinsa pari kertaa erässä, peli edustaisi yhä parempaa makua kuin se, että kissaa imitoiva, jatkuvasti huutava seksilolita vetäisee pikkupöksyistä tuhat valopalloa ja laseria ruiskivan ydinsukellusveneen tai muuta japanilaista. Loitsujen taktista viskelyä janoavan tulee verenhimo kehittää, se on pakko. Mortal Kombatissa voidaan muun muassa rikkoa torjunta lyöntisarjalla naamaan-polveen-naamaan, mutta se on asian ydin, että vain tämä peli esittää kokonaisen ja selkeän version siitä, miten käy, kun kyttä ja Gandalf, tai kyborgi ja krottikalan furrypornoversio kohtaavat.

Verkko-ongelmat, eli viive, ja se, ettei nettipeli toimi kuin pari päivää, ellet syötä koodia palveluun, joka ei toimi, vie potista viisi pistettä tässä vaiheessa. Naputtelin tämän kappaleen keskisormella; tositarina.