Ohjaaja Brett Ratner on köyhän miehen Michael Bay. Yhtäkään hänen ohjaamaansa elokuvaa välillä Rahalla Saa ja X-Men: Viimeinen Kohtaaminen en silti haukkuisi ainakaan sillä tavalla, jolla ajattelin kohta räkyttää. Ratner osaa ohjata ison rahan viihdettä: kopioidessaan parempien ohjaajien työtä hän onnistui luomaan ihan kivat kolmososat X-Men ja Hannibal Lecter -sarjoihin. Kriitikosta riippuen sanat "ihan kivat" saattavat vaihtua sanoihin "järkyttävän heikkolaatuiset". Onko se siis solidaarisuuden osoitus vai mikä, että Ratner on päättänyt tyriä myös oman trilogiansa "päätösosan"? Ryysis Houre kolmonen on sietämätöntä teollisuusjätettä, johon Rat-ner uppoaisi, ellei äijän ansioluetteloon olisi niitattu kuitteja todisteeksi satojen miljoonien dollarien lipputuloista.

Chris Tucker on jälleen suurisuinen afrikanamerikkalainen, minkä pitäisi olla hauskaa, ja Jackie Chan naisia arasteleva maalaispoika Kiinasta, mikä on hauskaa, sillä Chanilla on ikää jo 53 vuotta. Sen lisäksi, että Chan on jälleen vähällä päästä poikuudestaan, Tucker saa jälleen kiljua kuullessaan N-sanan. Tästä riehaantuneina he potkivat ihmisiä päähän ja putoavat kakkaviemäriin ja Roman Polanskin tulkitsema poliisi työntää sormet heidän takapuoleensa, niin kuin mainokset ovat meille kertoneet. Rush Hour 3:n "hauska huumori" ja "näyttävä toiminta" on nähty lähes kokonaisuudessaan etukäteen.

Tuttu kyttäkaksikko matkustaa Pariisiin kiinalaista rikollisorganisaatiota koskevissa asioissa. Fanit varmasti tajusivat: Pariisiin – tällä kertaa molemmat skoudet ovat kaukana kotoa. Käsikirjoituksessa luki vain tämä, joten Ratner ohjasi elokuvan toisessa kädessään megafoni ja toisessa paperiarkki yhdellä puolella pahimmat toimintaleffakliseet ja toisella vanhentuneimmat vitsit genrestä riippumatta. Ranskalaiset eivät tykkää amerikkalaisista. Mustat ihmiset syövät kanaa. Kakka haisee. Tucker kiimassa. Aah! Ooh! Ja potkua päähän. Viihdyttävintä elokuvassa on Tuckerin jatkuva kiljuminen, sillä tällöin sitä voi sulkea silmänsä ja kuvitella miehen olevan yhtä kovissa tuskissa kuin Jackie-vaari aina jalkansa nostaessaan.

Rush Hour 3 kierrättää kohtauksia elokuvista, jotka ovat varastaneet ne muualta. Jokainen kohtaus, jokainen lavaste, jokainen vitsi on nähty jo aiemmin – jopa samojen näyttelijöiden uralla. Tekijöiden on täytynyt olla pohjattoman väsyneitä omaan sarjaansa. Juonen mutkat vedetään suoriksi ja toisaalta sellaisiin täydellisen turhiin lavasteisiin, kuin sokean ukon dojo, pysähdytään tappelemaan ihan siksi, että kyseessä on toimintaleffa. Osa niistä mausteista, joilla tarinasta yritetään tehdä päähenkilöille omakohtainen, ovat tuttuja jopa tänä vuonna nähdyistä filmeistä.

15 vuotta sitten Jackie Chan olisi huitonut tällaisen paketin kuntoon, mutta nyt mies tuntuu olevan vaiheessa, jossa ohjaajakin pelkää hänen hajoavan tomuksi vinoon potkaistessaan. Rush Hour 3:ssa on noin yksi temppu, jonka tahtoisi nähdä nuoremman, eikä niinkään tietokoneanimaatiolla toteutetun Chanin toteuttamana. Muuten elokuvassa ei ole virtaa, ei kipinää. Ratnerin pitäisi osata ohjata toimintakomedia vaikka silmät kiinni ja tätä hän on tainnut kokeilla: 140 miljoonan dollarin megabudjetti on kadonnut kuin neulansilmän pieru heinäsuopaan Saharassa. Moni ohjaaja on tehnyt alle 10 miljoonalla paljon enemmän, vaikka onhan totta sekin, ettei se olisi kuin puolet Tuckerin palkkashekistä. Kuuteen vuoteen joskus hauskana tunnettu mies ei tee mitään ja sitten tämä!

Hyvät ihmiset: puolitoista tuntia elämästänne on liikaa pyydetty.