Tuorein sisältö

Promones: ...tut siitä!

Markku Makkonen

30.08.2011 klo 12.19 | Luettu: 9995 kertaa | Teksti: Markku Makkonen

"Keski-ikäisten teinien" tämän vuoden helmikuussa perustama Promones on todellinen tee se itse -ryhmä. Omin neuvoin rakennettu ...tut siitä! jyrää punkin ja uuden aallon perinteitä kunnioittaen; suora toiminta jatkuu halki koko levyn.

Promones onnistuu yhdistämään Sleepy Sleepersin, Ramonesin ja varhaisen Alivaltiosihteeri-yhtyeen. Erityisesti laulaja Maisa kuulostaa hämmentävällä tavalla Satu Kurviselta, mikä ei välttämättä ole myönteinen asia. Toisaalta solistin hoilaus täsmää muun bändin toiminnan kanssa. Promones kun ei ainakaan vielä ole maailmankaikkeuden tehokkain biisitykki.

Promones tarinoi pitkäsoitollaan muun muassa aiheista Intia, Dementia ja Flunssa. Levyllä on mukana myös kaksi lainaa: Ramonesin Oh Oh I Love Her So on saanut nimen Inssi ja Sonicsin The Witch on suomeksi luontevasti Noita. Sanoitukset täsmäävät bändin tyylin kanssa. Promones kaahaa varsin yksinkertaisesti, eikä lyriikoidenkaan tarvitse siten olla Nobel-tasoa.

Promones on livenä varmasti viihdyttävä ryhmä. Kotikuuntelussa ikäihmisten yykaakoo sen sijaan ei liiemmin houkuta tai inspiroi. Pohjimmiltaan Promones on kuin mikä tahansa uusi bändi, joka on löytänyt yhteissoiton mutta ei vielä saa biisikynäänsä parhaaseen terään. Aika näyttää, kasvaako Promones ulos insinööripunkista.



V2.fi | Markku Makkonen
< Pussikaljaelokuva... Smurffit... >

Keskustelut (3 viestiä)

MattiM

20.12.2011 klo 21.28 1 tykkää tästä

Huhuuhhh ilmeisesti siis vitsi-yhtye? Ihan järkyttävä ääni tolla muidulla...kappaleet kuin ala-astelaisten tekemiä ja ei kyllä pojatkaan osaa soittaa. Lisäksi sitten vielä kun tuota ikää ei taida enää olla ihan kakskytä ja risat niin ei ole sitä silmänruokaakaan....
lainaa
Deshawn2

12.04.2012 klo 12.27

II series launched in 2009 18ct Gold and stainless steel models add new member.DATEJUST II case diameter 41mm, Rolex logo style, with convex type amplifying calendar window, is the sublimation of oyster Maurice Lacroix Watches http://www.sale-swiss.com/Maurice-Lacroix-127-1.html perpetual DATEJUST.New watch with 904L stainless steel rough lines, strong, skilled, bearing extraordinary; with the oyster band, EASYLINK adjustable link systems, silver surface, luminous hour markers amplified.
Creative Franck Muller Watches http://www.sale-swiss.com/Franck-Muller-122-1.html by 18ct Gold or Glashutte Watches http://www.sale-swiss.com/Glashutte-replica-watches-80-1. white gold oyster perpetual COSMOGRAPH DAYTONA, with a rainbow tint gems of the outer ring, its brightness dazzles the eyes.In the case, the lugs and shoulder pad is inlaid with diamonds.Black surface with diamond hour markers and Jin Jing (GOLD CRYSTALS) timing disc, unique to the process to give the only unique luster.
lainaa
MisterBimBimBom

19.02.2013 klo 21.31

Liian huano vitsiksi.
Laulajan ääni, kuin kissaa kidutettais.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova